Ettei nyt liian helpolla pääse, niin meittin perhe potee vaihteeks flunssaa. Sellaista onoffia. Kummallinen tauti. Välillä ok ja välillä puskee päälle kuin metrinen halko. Lomalla jo tuntui, että tauti on ohi, mut sit koneessa oli räkätautinen ihan takana, joka pärski ja yski koko matkan. Tunsin kuinka ällö flunssabasillit lenteli vain mun päälle ja siinähän se sitten se. Mie olen keitellyt meille kunnon rohdot. Sitruunaa, inkiväärii, kurkumaa ja hunajaa. Kiehuvaa vettä päälle ja annetaan parisen tuntia muhia. Niitä shotteja sitten nappaillaan ja vot, jopa lähtee tauti. Ai houp sou.
Jösses, kun ihminen on ollut pihalla. Kuukausi pois ja joutuu kaiken opettelee uudelleen. Ajatelkaa, me molemmat unohdettiin alaoven koodi. Laitoin naapurillekin viestiä, et onks koodi vaihtunut, kun vanhalla ei sisään pääse. Meille vaan ei ole tullut siitä mitään ilmoitusta. Ei ollut vaihtunut. Muisti pettää molemmilla. Vai olisiko nyt näin, että kovalevy on tyhjää täys ja kaik unohtuu. Sama oli noitten pankkikorttien kans. Ja tunnuslukujen. Ihan kuutamolla. Ja aivan kuin oma hima olisi vieras hima. Missä kaikki oli, kuin tämä toimii jne. jne. Ehkä toi kertoo, että on ollut totaali lomalla omasta arjestaan. Hyvä hyvä.
Sinne jäi Espanja. Ja aina pieni pala mun sydämestä. Mut siellähän se odottaa seuraavaa kertaa. Kovasti paljon on pohtinut sitä mahdollisuutta, että siellä voisi tulevaisuudessa elämäänsä enemmänkin viettää, asua ja olla. Se on kummallista, että en sieltä kotiin tahtoisi. Olisin voinut vallan mainiosti jatkaa lomailua tai olisiko sittenkin pitänyt olla jo jotain järkevää tekemistä, sellaista arkea. Mut joo, nää on asioita, joita pitää pohtia tarkkaan ja olisiko minusta rennoksi Joseksi Josen paikalle. Tällainen ressipilli, hermoheikko. Hmmm, hyvä kysymys.
Uusi vuosi ja uudet kujeet. Jos en nyt varsinaisesti mitään uuden vuoden lupauksia tehnyt, niin on asia, johon haluaisin kiinnittää enemmän huomioita. Ja oikeastaan se korostui taas kerran loman aikana ja jälkeen. Kuinka elää elämäänsä niin ettei turhasta ressaa. Niin kuin tiiätte, että olen ressaamisen maailmanmestari. Kultamitallipoju. Kerronpa. Uuden vuoden aattona, olin edellisenä yönä vetänyt kakstoista tuntii unta palloon. Olin niin lepo. Iltapäivällä käytiin perinteisesti hamamis ( jota muuten suosittelen kokemaan Malagassa.) Siellä niin makoiltiin kuumilla marmorikivillä ja se lämpö relas syvältä. Kylvettyämme, istahdimme terdelle nauttimaan saunaoluset ja voi pyhä perse, kun ihminen voi olla rela. Ei ahistanut, puristanut, kiristänyt, sattunut, kolottanut m i h i n k ä ä n! Sanoin UK:lle: "Miks ihmisellä ei voisi aina olla tällainen olo?" Niin vittu miks.
Siinä on tälle vuodelle tavoitetta. Jos pääsen edes hitusen lähemmäksi tavoitetta ja lopetan turhan ressaamisen ja murehtimisen, niin sekin on jo paljon. Se on ihan helvetin paljon. Tuntuu vaan, et mitä enemmän tulee ikää, niin sitä pahemmaksi kaikki muuttuu. Siis en minä, vaan maailma ympärillä ja sen aiheuttama ahistuspuristusressi.
Nyt alkaa töllöstä ruottin kuningasperheen vuoden kuulumiset. Se on pakko nähä. Miehän oon rojalisti, siis se sellainen joka tykkää rinsessoista, kuninkaista ja kuningattareista. On nähkääs verissä tämmöinen rinsessa-meininki. Varsinainen hernepylly juu. Mut hei, mahtavaa vuoden alkua ja sitä ihan tavallista arkee. Se on kuitenkin sitä parasta. Vai onko?
P:S Muutama foto vielä Malagacitystä.
Oon aina ollut ehdoton arjen kannattaja, koska en millään jaksais ainaista juhlaa (kun en näköjään selviä edes yhdestä juhlaillasta kunnialla), mutta jotenkin aloin nyt kumminkin miettimään, että onko se tavallinen arki oikeesti sitä parasta vai ei. Varmaan vähän molempia, koska joskus tavallinenkin on ihan hanurista, jos sattuu sellasia päiviä, että kaikki takkuaa. Mutta sitten taas toisaalta sellanen tavallinen arkipäivä, johon mahtuu vaikka hyvällä sempillä mennyt punttisalitreeni tai jotain, mistä tulee hyvä olo, on just ihanaa. Mutta eihän sitä ikinä olis lomaakaan, jos ei olis sitä arkea, mistä sitä lomaa pitää, joten äänestään arjen edelleen jatkoon :).
VastaaPoistaJa sasse. Joskus kun olen yhtäkkiä nukkunut poikkeuksellisen hyvät yöunet ja aamulla tuntuu, että silmätkin on kaksinverroin auki, mietin, että tältä vois tuntua joka aamu, jos ei sattuis kuulumaan siihen kuuluisaan mestarimurehtijien kastiin, johon meillä taitaa sun kanssa olla ikuinen jäsenyys. Plaah. Välillä lohduttaudun sillä, että sanotaan, että toi on luovien ja herkkävaistoisten ihmisten ominaisuus. Kuulostaa heti lempeemmältä.
Semppiä arkeen!
Kaiketi se on niin, et sopivassa suhteessa molempia. Eikä ole arkea ilman juhlaa eikä juhlaa ilman arkea. No joo, hirvee klishee taas, mut siis eiks se pitäisi rakentaan elämänsä niin, et se arki tuntuisi juhlalle ja juhla olisi sit jotain spessua ja hyvää ekstraa. Näin me teemme Annukka!
PoistaEnpä ole aikaisemmin kuullut, että luovat ja herkät ovat ominaisuudeltaan ressaajia. Tarkemmin ajateltuna toi kuulostaa hyvälle ja oikeelle. Ei siis hätäpäivää. Ja jos sen hyväksyy itsessään, niin ehkä pääsee helpommalla? Eikä ressaa, buahahaa...