Sitä minä vaan, etteikö heille tule auringonpistos tai ainakin kuuma. Aurinko porottaa taivaan täydeltä ja tässä on oikeesti hot. Miehän olen varjossa, en muutoin kestäisi. Aika kauheeta, nyt mun täytyy tarkkailla etteivät raasut saa mitään lämpöhalavausta. Hmmm, minähän voisin kohta tarjota heille sitruunalimunaadia. Sellaista tuoretta, minkä itse pikku kätösin heille tuoreista lemonaadeista puristan, hiukan joukkoon suolaa ja pirskahtelevaa kivennäisvettä. Niin ja meillä on pakastin, jossa on iso pussi jäitä! Laitan pojille bileet pystyyn. Kai niillä on kohta siesta, saavat huilata varjossa.
Aamulenkki ja uinti on takana. On ihanaa lenkeillä ( kävellä reippaasti, ) kun ei tarvitse koko ajan pelätä, että menee perseelleen. Jos nyt jostain saa valittaa, niin hiki tuli. Lämpötilat on varmaan yli kakskytastetta ja sehän on jo Rva:lle liikaa. Hah, en mää valita. Huijasin vaan teitä. Mä tiedän, että siellä on harmaata, sateista ja kurjaa. Eihän täällä voi olla naama piipillään ja valittaa jostain. Ei missään nimessä.
Viinapeikkokin kävi kylässä. Tuli ihan yllättäin, jonkun kaljatölkin takaa, helvetti. Siis La-iltana käytiin ulkoruokinnassa ja heikko lihani sortui liiallisen juopotteluun. Sitä on kuin vasikka kevätlaitumella ja ei tunnista sitä hetkeä milloin liika on liikaa. No, kankkunenhan siitä sitten seurasi. Kärsiä sai ja ehkä hyvä niin, nyt on otettu löysät pois ja palataan ruotuun. Ei se nyt ihan onneton ollut eilinen kuitenkaan. Rantaraittia tallattiin ja käytiin syömäs. Muutoin kökin kyllä himas ja itseasiassa annoin itseni levätä ( niin kun en mihinkään muuhun pystynyt.) No mut, nyt on toi kuvio suoritettu ja nyt alkaa sitten taas terveellinen ja hyvä elämä. Aamulla on jo gluteenittomat kaurahutut keitetty ja tuoreet hetelmät nautittu. Ah, kun ne ovatkaan täällä niin taivaallisia. Suomes, siellä kaukana, en esim. syö raakaa tomaattia talvella. Ne käy kirvelee. Mutta täällä nautin sitä leivän päällä, eikä tunnu missään. Maku on makea ja täyteläinen.
Raksaäijillä on sellaiset valkoiset työkypärät päässä. Tulee mieleen takavuosien villagepeople. Muistatteko sen bändin, missä oli poliisia, raksaäijää ja cauboita. Hih, pitäisikö täräyttää läppäriltä villagepeoplet soimaan ja heittää muuvit. Tuossa se pyllistelee ja housut ei oikein pysy päällä. Karvainen persvako vaan vilahtaa välillä. En mie tuijota, mut ku hyö ovat siis parin metrin päässä. Pitäisiköhän mun turrauttaa päiväkahvit. Mitä se kello jo on, eiks se olisi jo aika. Vai lähtisikö tohon paseolle ottaa tsumpit. Täällä on hyvä kahvi.
Miehän kyllästyn mahottoman äkkiä. Se on piruvie kumma, että koko ajan pitäisi olla jotain ohjelmoitua suorittamista tai tekemistä. Tulee muka niin kuin tylsää. Tätä(kin )asiaa olen joutunut tarkistelemaan ja jospa yrittäisi nauttia siitä, että ei ole mitään. Antaisi ajan ja virran viedä ja hei, nauttisi juuri siitä nimenomaisesta hetkestä mikä milloinkin on käsillä. Tekemättä tai tekemällä. Mä ohjelmoin koko ajan päässäni jonkinlaista aikataulua. Nyt keitän kaffet ja sit pesen astia ja sit laitan paikat kuntoon ja sit lähden rantakadulle ja sit tulen rantakadulta ja sit menen markettiin ja sit ostan meloonin vai ostaisiko sittenkin papaijan ja sit tulen kotiin ja sit lepään ja sit lähden syömään ja sit tulen taas kotiin ja sitten menen nukkumaan. Onko tuossa mitään järkeä ja kuka mua muka jumalauta ohjelmoi. Se on vähän niin kuin mun toinen luonne. Mihinkä sitä sika saparostaan pääsee? On päästävä, nyt loppu ohjelmointi ja aloitan vapaan liidon. Järkytän itseni, enkä suunnittele yhtikäs mitään. Opettelen elämään ja tunnustelen tilanteita. Teen sitä minkä tuntuu hyvälle. Mutta eihän kaikki tunnu hyvälle, niin silloinko niitä ei pidä tehdä. Mut eihän se niin mee, kaikki asiat ei vaan tunnu hyvälle ja silti niitä on pakko tehdä. En tiiä, meni taas liian vaikeeksi Rva:n pikku hillomunkkiaivoille, nih.
Nyt arska paistaa jo tähän. Alkaa pää kiehua ja kohta pökrään, jos en tajua mennä varjoon. Päivänvarjo täältä puuttuu. Hah, keksin yhden asian mikä asunnosta puuttuu! Täällä on nimittäin ihan kaikkee mitä ihminen lomallaan tarvitsee. Etsin pyykkipoikia eilen ja ensin en löytänyt. Olin ihan, että pääsinpä sanomaan ettei jotain löydy. Löysin ne tänään keittiön alakaapista. Varmasti se päivän varjokin jostain löytyy. Ai hemmetti, juurikin nyt saan huomata, että tässähän on tollainen markiisi. Uskallanko virittää sen, onko se samalla niin kuin päivänvarjo. Jos mä nyt alan sitä levitellä, niin raksasäijät saattaa kuvitella, että haluan niiltä pakoon suojaan. Tää on just niin tätä, suomalaistyyppistä ajattelua siitä, että mitä ne muut ajattelee. Enkä ajattele, vaan toimin ja vedän ylleni markiisin. No niin, markiisi on alhaalla ja se just kivasti varjostaa mun pään, joka jo alkoi poreilemaan. Ai ku kiva. Se on moro ny!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti