Jos metsään haluat mennä nyt

Se on sitten ensimmäinen citiviikonloppu. Hienoisia vieroitusoireita perjantaina kello kaks, kun ei pitänytkään kiireellä päästä mökille. Asiassa on puolensa. Se jatkuva ramppaaminen alkaa jo tässä vaiheessa snadisti kyllästyttää, toisaalta on törkee ikävä mettään. No, siihen saa täälläkin apuja, menemällä lähimetsään. Juurikin sanoin UK:lle, et lähetäänkö mettään. Tossa on Porkkalan upeet metsiköt ja kaltsut lähellä. Sinne siis suuntaavat he. Olisiko siellä jo ruskakuvattavaa. Ai houp sou.

Tein eilen jotain ensimmäistä kertaa elämässäni. Asiaa jota olen pitänyt vähäpätöisenä ja mielellään välteltävänä. En oikein tiedä miks. Oltiin siis taloyhtiön pihatalkoissa. Oli hirmu kiva. Kyllä siinä koko päivä hurahti ja mun homma oli naapurin kans maalata rappujen edessä olevat puiset sermit ja penkit. Hah, niin on sinne jäänyt kätteni jälki ja täytyy kyllä sanoa, että oli mukavoo hommoo. Samalla tutustui naapureihin ja hei, omasta omaisuudesta tässä huolehditaan, kun yhes hommia oman kodin eteen duunataan. Oli muuten kiva huomata, että naapurit ovat sellaisia jotka välittää siitä millainen on pihapiiri ja missä kunnossa paikat ovat. Tämähän on pieni, vain kolmen talon yhtiö. Kaikki niinku tietää toisensa ja vähän seuraillaan ketä täällä liikkuu ja mitä ympärillä tapahtuu.

On se syksy jo. Tietyt rutiinit on tulleet kuvioihin. Pe Rva. siivosi oikein antaumuksella. Se on niin ko fakta näin syksyisin. Tässä torpassa heiluu silloin rouva ja rätti. Laitoin kynttilät ja parvekelyhdyt tulille. Kesällä noi hommat tehdään vasemmalla kädellä jossain välissä, eikä se oo niin nugaata. Austaraalian mastercheffin innoittamana laitoin vähän parempaa pöperöö. Ihan kuulkaa annoin sille fenkolillekin mahdollisuuden. Musta se on ollut liian anis, mut nyt sain sen jotenkin sattumaan. Tein fenkolilla ja muilla härpäkkeillä täytetyt kesäkurpitsat fisun kaveriks ja paiston vielä lisäksi pikku biitit fenksuu. Toi mastercheffi saa vanhan kyökkipiiankin innostumaan. Vähän kuplaa kyytipojaksi ja pe-ilta oli syksyisen juhlava.

Viikko hurahti taas niin ettei meinannut perässä pysyä. Ois se kauheeta, jos jäisi viikossa jälkeen. Muut viettäisi jo viikonloppuu ja tää laahaisi vasta torstaissa, nih. Ajatella, uusi yrityksemme täytti yhden kokonaisen vuoden. Niin on sekin aika mennyt sutjakkaasti. Asiat alkaa loksahdella omille uomilleen ja aina uuden yrityksen polkaisu oman aikansa ottaa. Se on vaan niin jumalattoman tärkeetä, että duunihommat pelaa ja tulee leivän päälle särvintä. Sen sitä ymmärtää, että kuinka etuoikeutettu sitä onkaan, saadessaan tehdä työtä josta tykkää ja on oman itsensä herra. Kiittää hän ja onnittelee.

Ens viikonloppuna lähen Kuopijoon. Kesällä jäi käymättä ja täytyy käydä sukulaisii moikkailemassa. Kerrankin en ole vain yhden pysähdyksen taktiikalla, vaan vietän siellä kokonaiset kolme päivää. Ihan kiva lähteä, tulee sellainen pikku breikki samalla ja vähän maisema vaihtuu. Asia mikä mua arveluttaa on auton talvirenkaat. Tai siis niiden puute. Kuopijossa saattaa olla jo talvi tai ainakin liukkaat kelit ja meillä taas se talvi tulee vasta tammikuussa. Mitä tehdä vaihtaakko vai olla vaihtamatta. Eiks se lakipykälien mukaan mee niin, et saa vaihtaa alle vasta marraskuussa. Onks se niin. Ehkä on paree vaihtaa, eikä katua sitten, kun olen ajanut jorpakkoon, auts.

Nyt kaurahutun keittoon ja sit sinne mettään. Pitänee ottaa joku sienestysvaraväline mukaan. Ei sitä koskaan voi tietää kuka tatti se vastaan kävelee. Ei voi muuta nyt toivottaa, kun oikein hyvää syksyistä ajanjaksoa elämäänne. Olkaa valo ja rakkaus!

P:S Muutama rantsukuva parin viikon takaa.