Ruskan rakastavan rätkäytti

Arvatkaa mitä? Ette ikinä arvaa missä me ollaan. Siis UK ja mä. Tänne näin möksälle pökästiin eilen. Oli ihan pakko. Se keli. Ne sienet. Ja mettä. Äsken kävin kuvailemassa ja jösses, kun mun rinnassain niin läikkyy tää metikkö ja tää rauha. Mettä on hiljainen, mitä nyt muutama hirvas, peura, karhu, susi ja tikkeri jyskyttelevät rytisten menemään. Ihan joku vieno linnun piipitys kuuluu sieltä täältä. Me suunnitellaan talvimuuttoa sinne Epsanjaan, mutta mettäänhän mun pitäisi muuttaa. Tääl on kaikki mitä mie tartten ja mistä mie nautin. Pitänee vielä miettiä.

Murhaajat, tappajat ja mitä lie pyssyöykkäreitä huutelee pitkin rantoja. Kai se on joku metsästysaika. Miks ne mölyää, siis huutaa silleen älyttömänä toisilleen vai niille tapettaville. Ajaako ne eläin raukkaset huudoillaan jonnekin ahdinkoon ja sit tusauttavat hengiltä. Raakoo hommoo, ei kävis mun luonteelle. Mut kai se heidänkin on jostain leipänsä siis lihansa saatava. Kautta aikain jollekin kolahtaa tuollainen ja luvan varaista hommaa kaiketi on tuo.

Se ruskan rätkäytti. Täällä jo puut harvenneet mutta vielä saa aistinautintoa värikalvoilleen. Mä vaan on niin syksyihminen. Jos niin ku joku ihminen pitää olla. Tää raikkaus, viileys, värikylläisyys ja rauha ja ihan kaikki. Eilen aurinko lasketteli jo kuuden aikaan. Tuli pimiää ja sain elävät tulet. Saunoin ja nautin. Kyllä vuoden ajat ovat erilaisia. Siinä missä kesä herää eloon illalla, syssy menee mukavasti piiloon. Ympärillä turvallinen tumma ja kaik on jotenkin niin liki. On se kiva. En muista milloin olisi ollut näin täyteläinen väripaletti, ei ihan äsken, ainakaan täällä eteläisessä suomes.

Eilen kävin sillä ravintoterapeutilla. Jännä tyyppi, ei yhtään tyrkky. Antoi ajattelemisen aihetta ja monta varteen otettavaa vinkkiä. Paljonhan sitä jo tietää ja varsinkin se mitä sitä pitäisi syödä. Olin  pitänyt ruokapäiväkirjaa ja siinä ei ollut moitteen sijaa. Hiukkasen enemmän kasvista ja hetelmää pitäisi nauttia. Ja vettä. Se tahtoo unohtua. Ruokavalio ohjeena sain kokeiltavaksi foodmappia. En ole vielä kerennyt tarkemmin tutustua, mutta sillä mennään. Hei, nyt tulee pari kivaa vinkkiä niille joilla se kakka tahtoo ähnöttää ( taas näitä paskajuttuja. ) Kiwihedelmää kaksi kappaletta päivään ja jo irtoo. Chian siemeniä jugurttiin tai vastaavaan, ruokalusikallinen päivään, se tekee myös massulle hyvää. Siis joo, mullahan on ärtyneen paskusuolen oireyhtymä. Okkei, sen olisin tiennyt ilman terapeuttiakin, mut nyt se on niin ko virallista. Ihanaa, yks oireyhtymä lisää tähän kirjavaan ja ah, niin antoisaan joukkooni. Mä alan olla yhtä oireyhtymää koko ukko, tih.

Piipahdin alkuviikosta kotkaapungissa. Kävin moikkaamassa sukulaisia ja oli kiva reissu. Olin liikkeellä neljä päivää, jotka tosin meni äkkiä mut silti tuli sellainen lomafiilis ja olen ollut poissa jo pitkään. Sen sitä saa huomata, että me ihmiset ikäännymme, emmekä varsinaisesti nuorru enää. Thäts laif ja samalla saa huomata myös sen tosiasian, että kaiken maaliman terveysongelmaa tulee itse kullekin. Ei ihminen loputtomiin kestä. Niin ku silleen. Toin UK:lle kalakukkoo tuliaiseksi. Ihan kävin Hanna Partaselta ostamassa. Mikä se sekin on, aina pitää se kukko ostaa. Onko kukko sama kuin Kuopio. Taitaa se olla ja hyvin uppos. Mie oon enemmän piirakka ihmisii. Siis Karjalan. Ai kauheeta, enhän mää non voi sanoa. Savolainen Karjalainen. Eikä kun savolainen piirakkamies. Söin muuten paikan päällä lihapiirakan. Sen voima on niin raju etten voinut ruokavaliollenikaan mitään. Se oli saatava. Ihana maku ja rasva kiilteli suupielissä vielä kotimatkallani. Kerran vuoteen, antakee anteeks.

Jes söör. Nyt meittin perhe lähtee sienimettään. Suppiksia noutamaan ja hermolepoa sieluun saattamaan. Hitsi, jotain olisi syötävä etten kuukahda jollekin mättäälle ja jää sinne. Se ei olisi kiva. Joskin hieno lähtö olisi. Sinne niin jäi sienimettään mättäälle makkoomaan Martta-rouva. Rauha hänen sielulleen ja teille oikein nautinnollista viikonlopun jatkoo. Se on moro ny!