Viimestä viedään

Ihastelen uskomattoman kaunista ja kylmää aamua. Vastarannan puut ovat helahtaneet syksyn väreihin ja nouseva aurinko kuultaa puiden latvat säteillään. Järven pinnalla leikittelee aamuinen usva, on tyyntä ja rauhaisaa. On sanomattakin selvää, että mökillä ollaan. Jättämässä jäähyväisiä ja annetaan sen syksyn tulla. Pannaan taas yksi kesä pakettiin ja nöyränä kiitellään. Kiitos kesä, kiitos mökki, kiitos taivaallinen jumala tahi jeesus.

Tulin eilen ihan yksiksein. UK pyörii maaliman turuilla, ei sitä ole pahemmin kotikulmilla näkynyt. Onneks saan hänet tänään himaan. Alkaa olla jo ikävä. Pari viikonloppuu olen viettänyt pe-la yksin täällä mökillä. Viihdyn hyvinkin. Olen rauhas ja kuuntelen luontoo. Se on nähkääs näinkin, viikot olen yyper sosiaalinen työn kuvani vuoksi, siksi mua ei haittaa olla keskenäni, hiljaa puhumatta hela viikonloppu. Jotenkin kasaan itteni ja kerään voimia jaksaakseni suloisen arkeni. Onks tää niin kuin jing ja jang, henkinen tasapainoharjoitus tai jotain. Pitää saada antaakseen, näin kai se menee juu.

Ilta eilen.

On kylymä. Mökki oli holokna, mutta löin heti tullessani kaikki patterit päälle. Nyt on lämmin sisällä mutta niin kylmä ulkona, että minäkään en tarkene terdellä. Vai onko sitä tullut vanhaksi, ennen vanhaan istuin ulkona kuin tatti. Satoi tai paistoi, oli kylymä tahi ei. Nyt ei tohi, ottaa vilu niin kinttuihin ja ahteriin. Ei kiva. Sisällä on hyvä ja saunassa. Toki, eilen terdellä iltaa vietin ja kyllä kuulkaa sauna teki kutaa. En käynyt uimassakaan kuin kerran, tuntui et se kylmä menee sisuksiin.

Hassuja noi talitinttiset. Ovat pyörineet tässä mökin ympärillä vähän siihen malliin, et etkö vois lähtee jo menemään. Ikään kuin olisin häiriöks. Äsken toinen niistä kävi syömään talia kynttilästä. Tossa noin ihan ikkunan edessä. Vein niille neljän viljan hiutaleita. Ovatko nälissään vai voiks niillä olla taas pesä tuolla katon rajassa. Voiks ne tähän aikaan tehdä vielä poikulaisia, ei kai. Joku juttu niillä on meneillään. Haikara huiteli eilen eestaas tossa mökin rantaa. Sekin huusi niin maan perkeleellisesti. Sillä on muuten ruma saundi. Rääkyikö sekin mulle et mee himaan homo. Mä en vaan ymmärrä niiden kieltä. Kohta jätän luonnon rauhaan ja annan valtakunnan heidän käsiin. Olen selkeesti ylimääräinen häiriötekijä täällä. Sori.

Aamu tänään.

Viljaton ja maidoton ruokavalio on kestänyt nyt nelisen viikkoa. Onko siitä ollut mitään hyötyä? On ja ei. Välillä olo eli massu on parempi ja välillä ei. En oikein saa kiinni mistä se johtuu ja siksipä olenkin päättänyt mennä ravintoterapeutin pakeille. Mähän rakastan kaikki terapeuttia ja etenkin näitä joiden kans voi jutella kakkajuttuja. No joo, en mä mikään paskapervo oo, mut massu on meidän toiset aivot. Ja mun aivotoiminta on tunnetusti a) hidasta b) kehittymätöntä c) tai muuten vaan sekavaa. Eihän se ota, eikä anna. Olen pitänyt nyt viikon ruokapäiväkirjaa ja tahtoisin selvittää mitä voin vielä tehdä toisin.

Ilokseni olen saanut huomata, että painokin on niistä kesän läskipaskakiloista humpsahtanut vaatimattomat kaheksan kiloo alaspäin. Vielä on matkaa ihannepainoon, eikä kilojen pudottaminen ollut suinkaan se pääasiallinen tavoite. En toki pistä vastaan, jos alkaisin taas mahtua entisiin mittoihini. Kun olo on sutjakka, niin mielikin on pirteempi. Kyl se vaan niin o. Vielä kun selvitän nämä toiminnalliset epäkohdat ja saisi tämän helvetillisen väsyn väistymään, niin mikäs tässä olisi ihmisen ollessa. Sen tiedän jo nyt, että oikeilla jäljillä ruokavalion suhteen ollaan.

Hei eiks oo aika veikeetä. Eilen kaupassa ajattelin, et voisi pitkästä aikaa yhden perjantainisun nauttia. Siinä ne olivat tarjolla, berliinin munkit ja sokerikuorutetut donitsit. Hetken niitä silmilläni mittailin ja mulle tuli voimallinen vastenmielisyys. Mulle!? Paksupulla Pirkolle, joka söisi vain pelkkää pullaa ja joisi pelkkää kaljaa, jos saisi ja voisi päättää itse siitä mitä ihteensä ahtaa. Jätinpä ne sinne ja onnellisena oksentelin kulman takana. Hah, joko se bulimiaa pukkaa vaikken edes syö. Noh, leikki sikseen, nämä ovat vakavia asioita joillekin, eikä tällaisilla pitäisi leikkiä. Mut selkeesti olen saanut vierotettua itseni vehnäsokeripullasta. Jippiaijee.

Näitähän sitä saatiin muutama viikonloppu sitten. Hela familjena.

Eiks syksy oo ihana? Viikolla puhaltaneet viileät tuulet sai mut elämään. Aamuisella uinnilla on paljon energiaa ja ihanaa kun ei oo kuuma, on virkistävän viilee. Mä oon niin syksyimmeisiä. Herään eloon. Ostin uuden syystakin. Sellaisen kevyt untuvaisen, on sitten kirkkaan oranssi. Vähä niin ko syksy on. Mie olen vapiseva vaahteranlehti. Torstaina oli niin kova tuuli, että meinasin laiturilta tippua. Mitä pahempi keli sen parempi Rouvalle. Nyt pitää nauttia, koska ei se loskapaska jatkuva sade ole kivaa. Mut sitähän me lähdemme pakoon. Odotan niin kovin jouluista matkaamme Espanjan aurinkoon. Se on kohta silleen. Mikä hätä tässä odotellessa.

Baithiwei, sain eilen vasullisen mustaatorvisientä. Olin onnellinen. Suppikset tekee vasta tuloaan ja niitä näyttää tulevan ihan kivasti. Tänä syksynä sienitaivas on ollut yllätyksellinen. Ei olisi saattanut kuvitella, että niinkin kuivan kesän jälkeen, sieniä oikeasti tulee. Oih, monet sienireissut ollaan saatu nauttia. Se on kyllä kivaa hommaa, käyskennellä kaikes rauhas mettässä. Siksikin syssy on kiva. Ai että.

Jahas, on aika tullut päätökseen. Menenkö ja kaivaudun vielä lämpöisen peiton alle vai ruiskautanko itteni kylmään järveen. Siinä ei sitten enää nukuta, on meinaa sen verta pirteetä hommoo. Tänään laitan meittin osalta mökin teloillensa ja lähden ajoissa vastaanottamaan ukkokultaa maalimalta. Pitäisikö joku juhlaillallinen vallan väsätä. Mulla on tuoreet suppikset muhennokseen, josko jonkun fisun paistais kaveriksi. Ou jee, näillä mennään. Nauttikaa syksystä, se on ihmisen parasta aikaa!