Vaikene paskahousu

Sataa söpösti ja on aivan tyyni. Lämminkin on. Metsä on hiljainen, joku yksinäinen piipittäjä vienosti jossain laulelee. Välillä puista tipahtaa peltikattoon saderyöppy, se antaa ryhtiä tähän aamuun. Noin niin kuin rummuttaa tahtia. Ei oo lähtöö mihinkään. Hirvikärpänen vaelsi poskellani, otin kiinni ja kylmäverisesti murskasin sen hengiltä sormieni välissä. Silloin tällöin eksyvät jumalaisen kehoni syövereihin, en anna niiden oksettaa. Tapan. Ilmassa tuoksuu syksyinen kosteus, sellainen semisti home. Tattimetsä kutsuu, mutta ensin istun tässä tovin ja nautin kanssanne.

Ruokavalio on edennyt valintoja tehden. Sitähän se on, ei mitään muuta. Ei mitään ongelmaa, eikä mitään ylitsepääsemätöntä mielitekoa. Yllättävästi lähes kaikkee saa maidottomana ja viljattomana. Turvotus hellittää hetkittäin ja minä saan ymmärtää etten ole oikeasti niiiiiin lihava, vaan osa läskistä on turvotusta. En nyt vielä sanoisi, että kaikki ongelmat ovat ratkenneet. Yksi päivä oli jo sellainen, jonka olettaisin normaalin olevan. Mutta ei sitäkään sitten kestänyt. Se voi olla, että valio vie aikansa ennen kuin massu tottuu uuteen ja siihen ettei sitä viljaa ja maitoo tule. Jos yhtään saan helpotusta, niin oikealla tiellä ollaan, eikä paluuta takaisin ole. Se jää nähtäväksi.

Sain verottajalta iloista postia. Luettuani sen, pyörin onnellisena ympyrää olohuoneen lattialla. Tunsin suurta helpotusta vaikka materia ei saisi vaikuttaa siihen, oletko onnellinen vai onneton. Oikea onni koostuu jostain ihan muusta. Mut ei sille mitä voi, et muutama tonttunen pistää niin perkeleellisesti hymyilyttää. Nyt on talven Espanjan reissu turvattu. Kyllä, ihan törkeesti sijoitan sen katoavaan pääomaan ja nautin ( taas, jumangegga.) Nyt viikonloppuna onkin tarkoitus lyödä aikataulut kiinni ja varata lennot. Haaveissa olisi kuukauden valohoito joulukuussa, eiks oo ihan hirmu kiva. Nyt se lyhyt kesäloma kiittää, kun voi hyvällä omalla tunnolla viettää sen talvella. Kyl mie oon fiksu.

Perjantaina minulla kävi  asiakas, jolla on hyvin valovoimainen energia. Sellaisia ihmisiä on harvassa, joista paistaa jotain jännää ja heidän seurassaan on viihtyvä olla. Sain kuulla huikeita tarinoita, naurettiin pissat housuissa ja hän on vaan niin hauska. Pieni rouvahenkilö, takana huikea ura ja uskomaton elämäntarina. Olen tavannut hänet nyt kahdesti ja halasimme nähtyämme kuin vanhat ystävykset. Sinällään minulle outoa, koska en ole mikään halailijatyyppi. Lähtiessään hän otti minua hyvin lämpimästi käsistä kiinni ja sanoi: "Usko Make unelmiisi ja elä elämääsi!" Katsoi syvälle silmiin ja tunsin jotakin hyvin jännää ja lämmintä. Joillakin ihmisillä on vaan niin uskomaton karisma ja ne jää sinulla sieluun, tunteisiin tai mihin vaan. Tässä yksi syy, miksi rakastan tekemääni työtä tai voisiko sanoa ihmisiä sen. Kiitollinen olen. Hirmu.

Oho, nyt tulee vettä jo niin, että kastuu. Aamuinen sieniretkemme on uhattuna. Ei tässä sateessa mettään mennä. Sen verta olen sokerista. Toivottavasti sade lakkaa, että päästään lähtemään. Mieleni niin halajaa tattirisottoa ja paistettua fisua. Keittelin eilen rakkaudella itämaisen kanakeiton. Se on täynnä makua ja sopii syksyisiin iltoihin. Oli kyllä niin maukasta, että vei kielen perseeseen. Huhuu, nyt on oikein rankka kuuro, hiihaa. Vettä tulee kuin aisaa! Kiva istuu terdellä suojassa ja kuunnella sadetta. Taidan keittää vielä kupin teetä. Onpa hämärää, pitäisikö laittaa valot.

Mun tekisi mieli mennä mindfulnesskurssille. Oon tehnyt tutkimusta netissä. Siellä on kurssi poikineen, mutta törmäsin myös jonkun rohvesoorin kirjoitukseen siitä, että harjoittaakseen tätä tietoista läsnäoloa, et välttämättä tarvitse siihen mitään kursseja. Hyvinkin helpolla ohjeistuksilla pääset asian ytimeen. Toisaalta, tämä mökki on mun mindfulness. Tässähän mää istun terdellä kuin tatti ja tyhjennän mieltäni ja olen läsnä. Olen niin kuin hetkessä. Saunassa jooghaan, venyttelen ja annan rauhan tulla. Juutuub on täynnä harjoituksia ja ajattelinkin, että ihan piruuttani teen tänään sellaisen täs omas rauhas. Mitäkö haen tahi tavoitan? Yhtään en pistäisi vastaan, jos saisi palikoita stressin sietokykyyn ja siihen, ettei oo kiire ja se elämä on oikeesti tässä eikä tuonnempana. Olis niinko rauha ittensä ja ympäröivän maailman kanssa. Loppus se tietoisen minän sinkoilu ja ees taas poukkoilu. Just niin.

Viikolla törmäsin myös mielenkiintoiseen artikkeliin itsensä rankaisemisesta ja mollaamisesta. Hei, mollaatteks te itteenne tai peräti haukutte? Onko rankaiseva minä ankara? Mulla se on rasittavaa vuoropuhelua ja parhaimmillaan mollaminä polkee mut jalkoihinsa ja raippaa tulee niin, että veri roiskuu. Niin ku whai? Tässä nimenomaisessa artikkelissa opetettiin käytännön tasolla kohtamaan itsessä tää helvetin mollaaja. Sille pitää antaa nimi ja tukkia sen turpa. Juu, eilen tässä terdellä nauttiessa alkoi takaraivosta taas nousta tuttua älämölöä. Minäpä sanoin hyvin topakasti: " Saatanan paskahousu, nyt lähet menee ennen kuin kerkeet. Mulle et tuu vittuilee ja turpaas soittaa!" Ja kato, niin lähti paskahousu vetelissään ja minä olin jotenkin herra. Ja annoin itselle luvan nauttia ( hei taas, ihan törkeetä.)

Ei maar, nyt täytyy lopettaa nää lätinät ja katsoa säätiedoite. Onko tonne mettään oikeesti mitään asiaa näin aamutuimaan. Harmi, onko parempaa tapaa aloittaa uusi päivä kuin mennä metsään. Aamuisessa metikössä on oma taikansa. Sinne niin puita ja tatteja halailee. Siellä se on mielikin niin fulness ja sisäisen paskahousun hirtän petäjään. Oppii olemaan. Adios!

P:S Oltiin UK:n kans pari viikkoo sitten viikonloppu Hesas. Noin niin kuin turisteina. Otin muutaman kuvan. Oisko se sellainen Hesaturnee teille. Suosittelen pitämään hesaviikonlopun turistina. Hesa on nasta.