Voihan elämä!

Kesä tuli, että kolahti! Viime aikojen helteet eivät ole saanet mua heittelemään voltteja tahi muutenkaan hullaantumaan. Kuuma on. Liian kuuma. Ei saa yöllä nukuttua. Mut nyt on hyvä. Mökillä on aina hyvä. Vilvoittava tuuli puhaltaa tähän terdelle, jopa niin, että piti shaalia heittää niskaan. Ei oo kuuma mut arksa paistaa ja lehtivihreä punkee verkkokalvoille niin, että kohta lähtee taju. Se on vaan niin söpöö, kun joka puolella punkee jotain syntyvää. Elämä on tässä ja nyt.

Eilen se ällö kasvain minussa tuhottiin. Nyt pitäisi noin niin kuin perusjutut olla kunnossa. Heiheiheliko on veke ja samoin kasvain. Mikäs tässä ihmisen. Jos ei muuten, niin alitajunta on varmasti työstänyt jotain pelkoo ja nyt on hyvä. Se järkky uupumus on pikku hiljaa kääntynyt voimaksi ja tunnen edes hitusen eläväni. Massu parka huutaa tervettä bakteerii ja sitähän mää hälle syötän. Itse operaatio meni tuskattomasti ja rutiinilla. Mut on nyt vuoden aikana 3 x tähystetty, alkaa silleen toi letkun nieleminen olla pelkkää kauraa vain.

Sain tänään päätökseen voimaannuttavan valokuvakurssin. Siitä oli minulle iso ilo ja opastus. Elämä on vaan niin jännä, että se ohjastelee sun tielle sen mitä tarvitset. Olin jotensakin tukossa ja lukossa terapiassa ja se kävi mulle aika raskaaksi. Mut näillä voimaannuttavilla kuvilla aukesin, ymmärsin, hyväksyin ja anteeksi annoin ja nyt on mieli kevyt ja ihmisen parempi olla. Aika huikeeta hei. Tuollainen kurssi olisi ihan jokaiselle hyväksi. Tapahtuu verkossa, kestää 5 viikkoa ja maksaa mahottomat 56 egee. Googlaa voimaannuttava valokuva / kuvajooga, jos kiinnostaa. Mie suosittelen vahvasti pientä tutustumismatkaa itseensä. Saat siitä paljon.

On aina upeeta ymmärtää ja oivaltaa asioita. Sitä tapahtuu allekirjoittaneelle harvoin mutta sitten kun se tapahtuu, niin se on aika voimallista. Olen tässä nyt jonkun aikaa tarponut sellaisessa vetelässä paskasuossa. Noin niin kuin nostellut koipiani ja yrittänyt epätoivoisesti päästä ulos, ylös kohti valoa. Mutta se matkahan on vaan käytävä. Kuuluu elämään. Välill mennään ap ja välill daun. Katos, jos ei mee väli daun, niin ei ole sitä matkaa myöskään ap. Juu sii?

Voimaannuttava valokuva ja terapia ovat alkaneet yhes tuottaa hetelmää. Yks tärkee oivallus on ollut se, että mä alkaisin niin kun diggailee itsestäni. Jätän sen ruoskan paskatunkiolle ja annan armon itselle. Jätän sen syyllistämisen ja löysään pikkasen tota pinnaa mikä niin vitusti aina välillä kiristää. On aika fantsuu huomata, että mä oon ihan yhtä hyvä kuin muut ja riitän tämmöisenä kuin oon. Anteeksi antoa ja hyväksyntää, mulle niin vaikeeta mut hikku piljaa alkaa valkenee. Jösses, mä oon kohta niin täynnä itserakkautta, että en ovista mahu. Ja hei, sanoppa itselle, et sä oot ihan hyvä jossain asioissa tai jopa paras. Nähkääs, kaikki mitä mä oon tehnyt, on mielestäni yhtä sontaa ja en missään nimessä osaa, en tiedä mitään. Ja tyhmääkii oon ollunna. Rakastaa itseä arvostavasti.

Tuossa juuri UK:lle sanon, että nyt tää rouva alkaa puuhaamaan valokuvanäyttelyä. Kohteena voisi olla Moma Londonissa tai Nykki voisi olla myös vaihtoehto. Hmmm, ehkä lähin olisi kuitenkin Tukholman Fotografiskassa. Unelmia ja haaveita täytyy olla. Tuossa hetkisen ne hävisivät elämästäni kuin pieru saharaan. Olin hukas itteltäni ja nyt siis jollakin tapaa bäck. Miehän oon tekevä ihminen ja aina pitää olla joku rojekti. Eli sitä kohti eli näyttelyä kohti. Jotain kohti. Kohti. Elämää. Hengissä. Jee.

Ensi kuussa aloitan uuden kurssin. Kuten olette varmasti saattaneet huomata, niin olen kurssi-ihmisiä. Jo heti syntymäni, aloitin ensimmäisen kurssini vastasyntyneen ensiaskeleet. Siitä se sitten lähti. On ollut poppanakurssii ja afrikkalaista tanssii. Kurssit pitää ihmisen järjestyksessä ja antaa tekemiselle raamit. No joo, uusi kurssi on maalauksellinen valokuva. Hurjan mielenkiintoinen. Tehään taidetta. Isolla teellä. Hyvä, siitä saan varmasti hyvää matskuu mun näyttelyyn. Näin nää menee.

Kesä. Joko se olt ja mänt. Mulle sama. Mut kesä koostuu viikon lomasta ja pidennetyistä viikonlopuista. Mennään heinäkuussa viikoks Viroon. Auto alle je menox. Meistä on tullut Virofanei. Se on vaan niin herkullinen mesta. Varsinainen kesäloma jää sit jouluks. Josko sitä sitten sinne Espanjaan jälleen. Näillä mennään. Ei ahista lomattomuus. Otan sen asenteella. Sitä paitsi duunis on hyvä buugi päällä ja se on iso ilo.

Aamu-uinti on jo suoritettu, heitettäskö vaikka voltin. Vai ottaisiko vielä löysin rantein ja kävisi hetken levolle. Sit pitää lähtee kylille. Vois hiukka hutkuilla halpahalleissa ja ostaa jotain mitä ei tarvita. Tänä kesänä tehdään mökillä suursiivous, sitä voisi vaikka aloitella. Ihanaa, kun jaksaa ajatella, että haluaisi tehä jotain. Se on nimittäin ollut hakusessa tahi pois kokonaan. Joka on minulle ollut vierasta ja vähintäänkin outoa. Mie oon valmis ja polttaa kesäkatu kuuma. Adios.

P:S Sitä mä vielä vaan, et muistakaa elää hetkessä. Se on nimittäin just tässä, eikä yhtään missään muualla. Ugh!