Elämälle kiitos

Hilipatihippaa ja hei vaan. Viikot hurahtaa ajatuksen nopeudelle, enkä meinaa perässä pysyä. Tai jos ne menee mun ajatuksen nopeudella, niin aika hidasta on. Silleen on tämä aivotoiminta jo ruosteessa. Mut enihau, hurjan kiva viikko takana ja tää on vähän sellaista uuden opettelua. Duuni on kuitenkin iso osa elämää ja se kun pannaan uusiks, niin vähän aikaa pitää olla mitä, missä ja kuinka. Mut siitä saa myös paljon energioo ja virtoo. Minähän olen vaihtelunhaluinen ihminen ja saatan helposti kyllästyä. Sikäli ristiriitaista, et rakastan rutiineja ja perinteitä, mut olen levoton ja tahdon vaihteluu tai ehkä se on enemmänkin tekemistä. Niinpä, tekemistä pitää olla ihmisellä. Tekemättömyys tappaa luovuuden ja silloin sitä ihminen jymähtää perseelleen. Näin on kuulkaa näreet juu.

Siivosin eilen ja nautin siitä. En ole kerennyt kauhiasti paljoin kotia huoltaa ja ihan oikeat villakoirat räksyttää nurkissa. Siellä pyörivät ja syyttävästi syliin hamuavat. Eilen annoin kyytii. Kauhukseni moppi oli duunipaikalla ja lattia jäi pesemättä. Tuli puolinaisesti keskeneräinen olo. Jatkan tänään. Himas olisi muutama homma, joka pitäisi rempalta saavuttaa päätökseen. Sellaiset ei jätä mua rauhaan, ennen kuin ne on täytetty. Vai voisko olla, että ihan lepäisi ja nauttis. Ei nyt suorittaisi mitään. Ulkona on huumaava keli ja tekis mieli pihalle. Pikku flunssa yrittää punkee pintaan jo viikon, mut ei se sitä kuitenkaan täysil tuu. Eiks oo hassu. Kohta tietysti kaataa sänkyyn ja siinähän sitten oot. Pitääköö antaa periks vai taistella. Siinä vasta dilemma. Menen aurinkoon. Menen rantoja mittaamaan. Rauhas ja happee mulle hetinyt. UK messiin.

Koti-ilta kynttilöin

Mieltäni on tällä viikolla erityisesti lämmittänyt asiakkaiden palaute liikkeemme tunnelmasta. Ei ole yks, eikä kaks, jotka ovat jo ovella huudahtaneet: " Oih, kuinka kotoisa tunnelma täällä on!" Yksinkertaisella ajatusmaailmallani voisikin todeta, että olemme tod.näk. saavuttaneet sen mitä haimme. Varmasti myös yksi iso osa lähtee meidän energiasta. On hyvä ja helppo olla, niin se lähtee lämpöisenä tunnelmana atmosfääriin.

Minulla kävi asiakkaana naapuriyrittäjä Katariina Souri. Heillä on puolisonsa kanssa galleria/showroom/työtilat meidän vieressä. Hitsi, kun meillä oli mukavaa. Hän on hyvin hurmaava ja hauska persoona ja juttelimme ummet ja lammet. Voisin jopa sanoa, että kemiat kohtasi. Arvostan häntä suuresti taiteilijana ja ennen kaikkea siitä, että tekee juuri sitä mitä haluaa, eikä sitä mitä muut haluaisi hänen tekevän. Suosittelen piipahtamaan heidän putiikissa, esillä on Katariinan upeita maalauksia ja hänen puolison hillittömiä taideteoksia. Todella tutustumisen arvoinen paikka!

Tyyni sai teipit

Terapiarintamalla on hyvä henki. Ei nyt mitään mullistavaa vielä ja varmasti haenkin tapaa, että tyyliä purkaa asioitani. Miehän puhun, miehän en oo sulkeutunut ihminen. Mun on aina ollut helppo puhua, savolaine höpöttäjä kun oon. Mut onks se oikeesti niin? Mä saatan läpistä helposti, mut et puhunko sitä mitä pitäisi puhua. Peitänkö jotain sillä puhumisella, tyhjän lonksuttamisella? Minussa kumpuaa joku sisälläni. En tiiä vielä mikä ja uskallanko antaan sen tulla ulos. Mua vähän pelottaa. Mun tekis mieli heittäytyä, mutta joku minussa tarraa kiinni. Kaikelle pitää antaa aikansa ja jos joku minusta tahtoo tulla ulos, niin kyllä se sieltä vielä tulee. Ennemmin tahi myöhemmin. Nyt vaan pitää olla tarkkana, että en ala suorittaa tätä terapiaakin tai pahimmillaan siinä saattaa käydä niin, että mie oon se terapeutti ja terapeutti on potilas. Juu nou?

Josko nyt sitten kaivautuisi hetkeksi peiton alle ja ottaisi ihan rauhas. Lepäis flunssaa, jos se siitä vaatii. Mut kyl mää iipeestä ulos meen. Voisi kameran ottaa messiin ja kuvata vähän maisemaa. Nyt on niin nättii. Eiks syksy oo ihanaa aikaa? Nämä pakkasaamut on niin parasta. Kuulakas, raikas, hyvälle tuoksuva, kaunis, pirteä, energinen ja mitä vielä. Syksy on niin mun juttu! Adios amigos!