Alkujuuren taipaleella

Tahti alkaa rauhoittua ja elämä normalisoitua. Aika haipakkaa onkin ollut. Tyyni aukaistiin maanantaina ja työt on aloitettu. Itse ei ollut sitä tajunnut, kuinka nopeasti kaikki loppujen lopuksi kävikään. Asiakkaat, jotka olivat käyneet edellisen kerran kuusi viikkoa sitten vanhassa duunipaikassa, eivät  välttämättä tienneet muutoksista. Saatuaan viestin, tulivat perässä ja ihmettelivät tapahtunutta. Tosiaan, kaikki on duunattu kuudessa viikossa! Uusi putiikki uljaasti pystyssä ja minä häpi. Onhan tää ollut rutistus, mutta kaikki on ollut sen vaivan arvoista.

En vain lakkaa ihmettelemästä, kuinka kauniisti meidät on vastaan otettu Kruunuhaassa. Naapuriyrittäjät ovat tuoneet kukkia kera onnen toivotusten ja siitä tulee hyvä ja lämmin olo. Puhumattakaan omista asiakkaistani, paljon halauksia, myötäelämistä ja kuplaputelia. Olen suuresti etuoikeutettu ja onnellinen siitä, että minulla on upeita ja jo vuosikymmeniä kestäneitä asiakas-suhteita. Kiitollinenkin olen. Hurjasti.

Ensimmäinen terapiasessio takana ja heti tuli oivallus. Katsokaas, elämää voidaan matematisoida karkeasti niin, että työ on 8 tuntia, vapaa-aika kahdeksan ja unta myös se kasi. Työajalla tehdään duunii, vapaalla relataan, harrastetaan ja nautitaan ja yöt levätään, eiks niin. Mitä teen minä? No, duuni on duunii ja sen pitäisi muotoutua niin, että saan siitä tyydytyksen ja kaikki siellä on ok. Mitä tulee vapaa-aikaan, niin teet sellaista harrastetta, mistä nautit ja saat voimaa, sekä palaudut arjen haasteista. Mut minäpä en. Minä suoritan armottomana itselleni heela tiiden. Kun esim. valokuvaan, niin vähintäänkin minun tulisi ottaa se vuoden lehtikuva. Tai kun kirjoitan, niin vähintäänkin sen pitäisi olla bestsellers. Eli kaikki mitä teen, on helvetinmoista suorittamista ja nautinto on siitä kaukana. On aina ollut. Kelle ja mitä yritän todistaa? Etsin ja haluan hyväksymistä, epätoivoisesti. Mihinkään en ole itsessä tyytyväinen ja raippaa, ruoskaa tulee alvariinsa. Suoritasuoritateeteepakkopakko!!

Mitä tulee levolliseen uneeni, niin senkin minä suoritan. Yöt näen unta ja teen, sekä touhuan kaikenlaista. Onneksi matka itseeni on alkanut ja ne rienaavat painajaiset ovat vaienneet ja jonkunlaista lepoa on havaittavissa. Eli lyhyesti ja ytimekkäästi minä suoritan kakskytneljä ja rapiat vuorokaudessa. Se, mistä tämä kaikki kumpuaa on vielä epäselvää ja luulen, että asiassa pitää todellakin mennä pintaa syvemmälle löytääkseen rauhan. Senkin muuten ymmärsin, et miks möksä on mulle niin tärkee ja rakas paikka. Se on ainoa airue, missä saatan olla auki, relaa ja suorittamatta. Siks mulla on ikävä luontoon. Olen alkukantainen ja menossa itseeni. Tämä terapia tulee todella tarpeeseen ja kela kiittää vielä veronmaksajaa.

Jos lähtökohtaisesti ajatellaan niin ja tiivistetään tämä asia, niin minä olen läpensä paska ihminen ja yltiöpäisellä suorittamisella yritän peittää sitä ja haen hyväksyntään. Kenen ja miksi. Eiks oo perinjuurin hassua ja loppujen lopuksi hirvittävän yksinkertaista. Matka on alkanut.

Viime viikonlopun valokuvakoulutus oli aikamoista tykitystä! Nyt mennään kuulkaa lujaa ja asian ytimeen. Niin paljon, kuin minäkin olen asiaa opiskellut, saan huomata tietämättömyyteni. Nöyrä olen ja hämmentynyt. Opetus on hyvä, todella hyvä. Pikku pää on sekaisin, niin kuin aina uuden edessä. Jos pysyn mukana, tulen varmasti saamaan koulutuksesta paljon. Me rakennamme valokuvaajan työkalupakkia. On sitten mistä ammentaa, eikä sormen pitäisi suuhun enää mennä, eikä muuhunkaan ruumiin aukkoon. Tehtäviä on paljon, ne ovat vaikeita, mutta mielenkiintoisia. Nyt pitää vaan olla tarkkana, että en ala suorittaa. Tai varmasti alan, mutta työkalupakissa on siihenkin välineet ja ehkä mää opin myös nauttimaan siitä, mitä teen ja mitä jätän tekemättä. Mulla on hassu tunne, aivan kuin silmäni olisivat auennet näkemään valokuvausta eri tavoin. Tätä on vaikea selittää, se pitää tuntea.

Loppuun pieni onnellinen kevennys. Täti parkkipirkko oli kirjoittamassa minulle ikävää. Saavuin autolleni parahiksi ja siinä ihmettelemään miks minua rangaistaan. No joo, ei ollut C-tunnuksen paikalla, enkä sitä oikeasti huomannut. Siinä keskustelu alkuun tiukkasävyistä, mutta savolainen viäntö ja hellä, lämpöä tuikkiva katseeni ja nöyrä pyyntö: " Elä kirjota" tepsi ja sain pelkän huomautuksen. Siinä vielä tovi huasteltiin pirkon ammatin parhaat puolet ja toivotettiin hurmaavat jatkot. Vettä satoi, mutta taivas hymyili. Minä myös.

P:S Hiusmuotoilu Tyyni esittäytyy kuvin.