Vesi menee muttei tule

Sunnuntai-iltana jysähti ikävä tunne kodittomuudesta. Olin jotenkin vailla yksityisyyttä ja yksinäisyyttä. UK duunimatkalle Su ja minä evakkoon Ukkorähjälle. Sen verta ollaan jo vieraita, että ei ole olemoisinkaan kotoisa olo vieraan nurkissa. Oli ihan törkee ikävä omaa kotia. Läksin ja kävin syömäs, pesemäs auton ja mittailin aurinkolahden rantoja. Oli pakko päästä omaan rauhaan. Hetkeksi unohdukseen.

Eilen läksin työmaalle jo puol seiska. Sen verta ahistaa tilanne, että olin lähdössä jo neljältä. En saanut nukuttua. Siivosin kaiken paskan ja vein Kirkkonummen sorttiasemalle remonttijätteen. Ei nähkääs ole erikseen sovittu reiskan kanssa, että he toimittavat jätteet veke ja nyt sitä on turha enää vinkua. Sen verta ovat kiireisiä. Jopa niin kiireisiä, että tulee tunne siitä, et ei vähempää voisi homma kiinnostaa. Sain homman tehtyä ja maalasin eteisen seinät vielä kertaalleen. Tekemällä itse saa tunteen, että jotain tapahtuu.

Keittiön kasaus piti alkaa eilen. Ei alkanut. Reiskat kävi paikalla toteamassa, että menovesiputket on asennettu, mutta tulovettä ei ole ollenkaan. Jette bra. Homma kusasi saman tien ja hetken ne siinä ihmetteli ja totesivat ettei kuulu meille. Ongelmana on toden näköisesti se, et on kaks rempparyhmää. On taloyhtiön ja meidän. Nyt tehtävän anto ja jako on epäselvää. Taloyhtiön reiska on reissussa, eikä vastaa puhelimeen. Olen varma, että palaute sieltä on sama, ei kuulu meille. Molemmat mollaa toisiaan, eikä keskitytä olennaiseen eli siihen kuinka saataisiin homma eteenpäin. Mistä mie tähän hätään muutun putkimieheksi. En mistään.

Mielenimaisema

Itseäni voin syyttää. Homma käynnistyi liian nopeasti, eikä reiskoja löytynyt mistään. Sovin nykyisen kanssa, että aloittavat homman ja tehdään joustavalla aikataululla. Se oli virhe. Iso virhe. Meillä ei ole mitään varsinaista sopparia, eikä oikein aikatauluakaan. Tehdään, kun muilta duuneilta keretään. Ilman sopimusta mun on turha esittää vaatimuksia ja olla duunin maksava pomo. Vaikka maksava olenkin. Mua alkoi eilen vituttaa niin ankarasti, että oikein herppeksen huuleen pukkasi. Mulle harvoin tulee sellainen tunne, että antaa vittu olla. Roskiin koko paska. Nyt tulee ja yritän kasata tässä itseäni ja tarttua luuriin ja alkaa nätisti pyytää, anelee ja rukoilee.

Olen ihan paniikissa. Tänään on massututkimus. Se inha sellainen missä niellään letkua. Soitin aamulla ja ajattelin, että ilmennyt herpa huulessa saattaisi olla este. Ei ole. En ole nyt yhtään sillä tuulella, että kestäisin mitään ylimääräistä shaissee. Mut pakko kai se on. Ehkä se menee tähän samaan vitutukseen ja kestän sen kuin mies. Tietäen, että en kestä. Oksennusrefla on niin voimallinen ja mulla on kauhumuistot siitä, kun mun nielua sörkitään. Yritän tehdä mielikuvaharjoitetta ja poistua hetkeksi itsestäni. Sörkkikää vaan, ei tunnu missään, koska minä en ole itsessäni. Olen metsälammen rannalla, istun aurinkotuolissa, juon keltaista jaffaa ja linnut laulaa. Just niin. Mun kädet vapisee jo nyt. Argh!

Näillä mennään. Onneks paistaa aurinko. Tutkimus on kello kaks ja ennen sitä en saa syödä mitään. Just nyt tekisi hirveesti mieli hunajalla marinoitua seesamsiemenpuuroo, saksanhirvileikkelettä artisokkamuseella. Kello kahteen pitää odottaa, jösses se tuntuu nyt pitkälle. Autolla ei voi mennä, koska tulen pyytämään kaikki huumaavat lääkkeet, että selviän koettelemuksesta. Pitää siis mennä julkisilla. Hirveen työlästä. Pirssillä tulen takas, tuonne julkisiin lähe puolitajuttomana. En varmasti lähe.