Koti alkaa olla muuttorintamassa. Kävin hakemassa honkkarista kasan laatikoita ja parin lipaston kamat on kasassa. Sitäkin enemmän menee kierrätykseen ja tunkiolle. Ajattelin, että tämä on se muutto, kun luovun minulle turhasta. Mietin jopa, että nakkaisinko muistot menemään. Ne tuhannet veret seisauttavat rakkauskirjeet ja valokuvat. Juu, minäkin olen saanut rakkauskirjeitä. Ovat enää haiku vain. Joutaisiko mäkeen jo? Mitä niillä enää.
Paperit käyn kaikki läpi, enää en rahaa mukanani mitään vanhaa rasitteeksi. Aloitan uuden elämän, vailla menneisyyttä. Tuskin tässä montaa kertaa enää majaa vaihdetaan, eivät ole sitten riesana jäämistössäni. Siisti mies loppuun asti, juu sii.
Katoppahan, otan laatikon kaks kerralla, niin jaksaa perehtyä kaikkeen siihen, mitä sieltä löytyy. Voi yksitellen käydä dokumentit läpi ja siitä sitten jatkojalostaa tarpeelliseksi, roskiin tahi kierrätykseen. Luulen, että mulle ei montaa pahviloudaa jää kannettavaksi. Jos kadulle joutuu, niin on helppo kantaa omaisuutta mukanaan. Orporääsyrukkaressukka koditon...
Nyt se sitten tapahtui mulle. Lighroom hävitti kuvia. Siitä jo täällä itkin, mutta onneks sain tietotekniikaan asiantuntijan, opettajamme Villen apuun. Ajatelkaa, vielä on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka tulevat ja auttavat ihmistä hädässä. Se on harvinaista ja tunnen erittäin syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta tämmöistä auttavaisuutta kohtaan. Ville teki sen mitä pystyi ja suurin osa kuvista löytyi kätköistä, mutta kaksi kuukautta katosi kuin pieru saharaan. Tämä opetti minulle sen, että nyt kuvat menee ulkoiselle kovalevylle ( tiedän, että tyhmästä päästä maksaa koko tyhmä ruumis.) Kurjaa on se, että kadotin viimeisen koulutehtävän kuvat, mutta ajattelen niin, että otan ne uusiksi ja saan paremmat. Toki, siellä oli yksi helmi, jota en enää voi saada. Harmitus.
Tikkurilan kohde kosketti minua. Sen vaan tuntee. Astut sisälle ja se lämminhenkinen kotifiilis valtaa sinut. Asunto oli jette kiva. Nyt täytyy huomauttaa, että tämän budjetin asettamat raamit antavat omat haasteensa ja toki ymmärrän, että kaikkea ei voi saada. On vain tyydyttävä. Mut enihau, minä olisin tehnyt tarjouksen saman tien, UK:N piti miettiä. Ehkä hyvä niin. Huonejärjestely ja pohja ei ole ihan sitä mitä me etsimme, mutta ei mahdoton. Kyllä siitä saisi meille kivan kodin. Minä menen asioissa aina tunne edellä ja yleensä olen siihen luottanut. Aina ei mennä kirkkaasti maaliin, välillä olen rypenyt paskaojissa.
Ehkä musta on tullut epävarma, enkä enää osaa sanoa, mikä on hyvä ja mikä ei niin hyvä. Tietysti, nyt joutuu kuuntelemaan myös toista osapuolta ja siinä on tasan kaksi mielipidettä, unelmaa, ja haavetta, jotka odottavat toteutumistaan. Joutuu joustavasti joustamaan. Meidän haarukkaan ei niin hirveästi ole vaihtoehtoja. Pari rivarii olisi kiikarissa, kumpikaan ei ole sellainen, että niitä innolla odottaisin. Mut aina kannattaa käydä katsomassa. Eihän sitä koskaan voi tietää, missä paskalähiössä se uusi koti odottaa. Vitsi, vitsi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti