Anttiluusuaniemi kakkonen pelastaa

Silmät rävähti auki kuin salama. Tunsin kuinka levollinen sykkeeni kiihdytti tasaisesti ja pulssi virittäytyi vaaratilanteen varalle. Veri syöksyi kiertämään elollisesti ja olin virkeä kuin pikkuinen pupujussi. Yön tahmea aivotoiminta heräsi rekisteröimään uudelle päivälle asetettuja vaatimuksia. Solut aivoissa aloittivat ankaran poukkoilun, ymmärtäen tässä päivässä olevan jotakin spesiaalia. Olin enemmän kuin hereillä, oli turha enää yrittää vajota armahtavaan uneen ja annoin periksi. Tänään teen asuntokaupat kello ykstoistanollanolla. Keitin mokat ja aloitin jännäämään.

Nämä ovat isoja päiviä ihmisen elämässä. Ei niitä nyt alvariinsa asuntokauppoja tehtailla. Paitsi jos sattuu olemaan sijoittaja. Heille se on elämän tapa. Jos mulla olisi rahan paskua niin paljon, että sitä pitäisi alkaa sijoitella, niin silloin minulla olisi siihen palkattu henkilö, joka tekisi kaupat puolestani. En nyt niin hirveesti rakasta tällaista kaupantekoa. Myydä nyt oma kotinsa! Siinä on aina vähän sellainen myyn sieluni, myyn kaikkeni huoraamisen olo. No hups, sanoinks mää ton nyt liian voimallisesti. Kyseessä on vain seinät ja katto ja lattia ja ovet ja ikkunat ja mitä vielä. Mun koti! Mä myyn mun kotini. Itseni laittama itselleni. Ihana keittiö, ihanat tapetit, makkarin kaunis koivikkoseinä. Mihin mää lähtisin omasta koivikostani. Kauhee ajatus, mut mennään elämässä eteenpäin. Ei pidä jäädä jumiin. Hei, mä en jää jumiin. Mä lähden menemään!

Ilosanomaa teille julistan. Otetaas takas. Tää saattaa tulla liian aikaste. Mut olkoon ilo. Olen löytänyt meille kodin. Siis vasta netissä. Ja se valehtelee. Mun pitäisi tietää se. Ensimmäistä kertaa innostuin. Tai taitaa tää olla jo toinen. Eka oli se ihana, missä ei ollut sitä hissiä ja neljäs kerros. Olen selannut pitkälle toista tuhatta asuntoa ja mikään ei oikein tunnu missään. Pitää tulla se tunne, se sellainen innostunut, pakko päästä kattomaan, tämä on meidän uusi koti. Tässä nimenomaisessa kohteessa kaikki natsaa ja Tikkurilaan mennään niin, että paukahti. Yritän saada yksityisnäyttöä ja oisko vähän kiva, jos tämä olisi meille kohtaloitu. Mä voin kertoa, et ei se uuden kodin etsiminen ole mitenkään mieltä ylentävää. Varsinkin, kun on pakko löytää. Silloin jos käyt vähän niin kuin huvikseen renkaita seiniä potkimassa, niin se voi olla ihan hauska harraste. Todellisuus on enemmänkin raastavaa.

Läikehtii

Elämässä on jännät fibat. Vedetään niin kuin matto alta ja tuodaan se takas. Ensin oli toi putkiremppa. Paskakauhistus, mut sillä myytiin asunto. Huono - hyvä. Sit tuli suihkun lattiakaivon tukkeuma. Meneekö uusiks. Pieni betonipala vain. Kerkesin jo peljätä. Huono - hyvä. Puhelin sanoi kaput. Saako enää kuntoon, ei saa ja saa sittenkin. Huono - hyvä. Luoja koettelee jostakin syystä, mutta ei hylkää. Mitä vielä. Mikä ei vahvista, niin se tappaa.

Joo tosiaankin. Eilen vuodatin tietoteknillisiä ongelmia. Puhelin alkoi ryttyilee. Olin heti varttia vaille kymmenen soneran kahvassa kiinni. Kuten jo aikaisemmin olen todennut, että en kestä tämän laatuisia ongelmia. Ne vie mun viimeisetkin hermon rippeet ja ne on saatava kuntoon imiididli. Poijaat soneralla nosti kädet pystyyn, ei voi, ei taho korjata. Ollakko vai eikö olla kaput. Pitää viedä aplehuoltoon toiselle puolelle kaupunkia. Minä kirota pärskäytän. Ja tietysti takuuaika on mennyt just umpeen. Tuleeko kalua vai ostatko uuden tähän konkurssiin. Ilman et voi olla minuuttiakaan. Harmituksen harmitus.

Kurvasin postilaatikon kautta ja huomasin Itiksen alakerrassa aplen tabletti ja puhelinhuollon. Sinne siis ongelmineni. Siellä söpö anttiluusuaniemi kakkonen otti minut avosylin vastaan ja mitä tekee hän. Tyrkkää sekavan kapulani koneeseen, nollaa sen ja antaa kyytiä. Minä käyn sillä aikaa parturissa, ostan uuden nahkatakin ja tulen takas ja katso, suuri valo on ilmestynyt ja puhelin on palautettu sekavasta käyttäytymisestä selväjärkiseen todellisuuteen. Mä olen niin The Boss. Minä määrän kuinka sinä tottelet minua ja toteutat salaisimmat haaveeni. Ei kapulat ryttyile, perkules. Minä pesin lattiaa anttiluusuaniemi kakkosen jalkojen alta ja olisin suudellut häntä intohimoisesti, jos se olisi meidän kulttuurissa vähänkään hyväksyttävää. Tyydyin nöyrästi kysymään kustannusta ja ihmetykseni oli varmasti näkemisen arvoinen, koska lasku oli ziiro juurous! Minä pesin lattiaa anttiluusuanimi kakkosen jalkoj...