Ei mul mitään asiaa oo. Tapan aikaa tässä koneella. Aikaa ei pitäisi tappaa, se saattaa häipyä kadotukseen ja sitten hukka perii. Ajan kanssa täytyy olla kiitollinen ja joustava. Sen kanssa ei pidä pelleillä. Yhtäkkiä sitä on joko liikaa tai liian vähän. Se on semmoinen tuo aika.
|
Kaverukset |
Eilen töllöstä tuli uusintana svedupettereiden melodyfestivaalit. Ovat suuri kansan tapahtuma. Siellä se otetaan niin tosissaan. Vähä liian. Jos nyt ei Suomi pääse loistamaan, niin ei ne kovin kaksisia ole naapurinkaan ränkytykset. Vuosi toisensa jälkeen saman toistoa. Mut se mikä taas pisti ajattelemaan, on tämä uusi vanha ilmiö siitä, että sedät tahtoo olla tätejä. Niin meillä kuin muuallakin.
|
Hyljätty... |
|
...vanha talo |
Onko näin, että erottuakseen pitää rikkoo rajoja ja sukupuolikäsitteitä. Ja jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin kyseessä ei meillä, eikä naapurissa, ole kuitenkaan transihmiset. Ne jotka oikeasti ovat syntyneet väärään kehoon. En nyt taas ole ihan varma, mikä on se oikea nimitys heille, näitä genrejä on nykyään niin mahottomasti, että sekaisin niissä menee. Eikö tänä päivän enää riitä, että olet setä setänä ja tätä tätinä ja osaat laulaa ja esiintyä. Ymmärrän kyllä erikoisuuden tavoittelun, eikä siinä mitään pahaa ole, mutta miksi siitä on tullut kuuminta hottia.
|
Heijastuma |
Parrakas setä, joka oli tädin vaatteissa voitti viisut takavuosina. Oliko näin, että jos hän olisi ollut parrakas setä, sedän vaatteissa, hän ei olisi tuonut voittoa kotiin? Olin kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että setätäti osasi laulaa myös kauniisti. Eikö se olisi enää riittänyt voittoon? Tänä vuonna niin meillä kuin muuallakin, puuttuu myös se laulutaito ja mennään mekot edellä. Se mua mietityttää. Ja onks se nyt tänä päivänä enää niin erikoista, että sillä se kirkkain pokaali himaan saataisi. Jos ei ole, niin what nexst? Pitäisikö alkaa miettiä jotakin muuta tehokeinoa. Pukeudutaan vaikka kivitaloiksi tai muurahaisiksi. Tietysti plussaa tulisi siitä, jos olisi musikaalinen ja osaisi hitusen liikkua. Voi näitä aikoja!
|
Rannalla meren |
Kävin eilen kuvailee vanhoilla kotihuudeilla. Voi hitto, en ole asunut siellä viiteen vuoteen ja vieläkin on tunne, kuin kotiinsa tulisi. Hyvin vahvana siitä, että tänne mä kuulun ja täällä olisi ihmisen hyvä olla. Maleksin aurinkoisia rantoja, niitä niin, mitkä tunnen kuin omat taskuni ja niitä rakastan ylenpalttisesti. Tuli pohjaton ikävä ja muistoja menneestä. Miten joku mesta voi vaikuttaa noin voimallisesti vielä vuosienkin jälkeen. Ilokseni sain huomata, että rantamaisemaan, aivan ykköspaikalle oli tullut upea kahvila. Sitä voin suositella lämpimästi, kesäillan hämyihin ja näyttäisi olevan auki läpi vuoden. Eikä ne rantareitit ole yhtään hassumpi pyhäpäivän lenkkikohde. Sinne siis.
Mua ei noi musiikkiohjelmat jaksa innostaa yhtään, mutta sensijaan ajattelin käyttää tätä kommenttilootaa hyväksi ja tulla toivottamaan sulle Aurinkoisen Iloista Ystävänpäivää! (vaikken kyllä mistään erillisistä erikoispäivistäkään niin perusta).
VastaaPoistaMun elämä olis niin paljon köyhempää, jos ei oltais koskaan "tavattu".
Meillä katsotaan kaikki mikä liittyy euroviisuihin. UK on asiantuntija. Minähän haluaisin olla esiintyvä artisti. Se sallainen, joka laulaa kauniisti, ja pukeuttuu hyvin laskeutuviin vekkihameisiin.
PoistaKiitän ja kumarran ystävänpäivä toivotuksista. Ja ollaan me tavattu jo monta kertaa, mun unissa meinaan :)