Ei tietää voi ennen kuin tuntee

Minun pikkuinen oma kaffekuppi. Tuossa noin nököttää Istanbulista ostetut tyynyt. Kyökissä minun oma pikku raadio soittaa aamusävelmää. Minun iso oma tietokoneen näyttöruutu (joka tuntuu valtavalle.) Voi että, iloinen jälleennäkeminen ja hurmoksellinen yhteenkuuluvaisuuden tunne. Vähän niin kuin joku uskonnollinen lahko, mitä niitä nyt onkaan. Helluntalaiset ja halluntalaiset. Ymmärrän heitä nyt hyvin.

Ehei, kaikki ei ole vielä valmista. Suihku puuttuu kokonaan, sähköt, listat ja semmoista pientä. Okke, olisin saattanut vetää herneen nenuun, mutta olen niin onnellinen kotiin pääsystä, että en voi olla tuohtunut. Hyvä etten laitellut myöhäistä lounasta remppareiskoille kiitokseksi. Tulevat vielä Ma ja sit pitäisi saada homma päätökseen. Mihin ihminen suihkua tarvitsee, jos voi kakkia omaan pönttöön?

Hommaa on, se on sanomattakin selvää. Yleiset tilat on kertaalleen pesty ja täytyy myöntää, että suojaus oli toteutettu hyvin. Ei mitään järkky betonipölyistä. Kyllä sitä joka paikassa oli, ei sitä silmällä nää, mutta sormella tuntee. Katsokaas, Martalla on niin herkkä hipiä, että kaikki tuollainen käy allergisoimaan. Kutkaa siellä täällä. Ällö tunne. Hengitystiehyet paukahti tukkoon saman tien. Onneks oli se saunavuoro, se lopetti kutkan ja henki taas pihisi.

Tunteesta toiseen. Elämä on.

Bastun jälkeen rauhoituin. Oli pakko. Sen verta ottaa jo voimille tuollainen riehunta. Takavuosina homma olisi jatkunut niin pitkään, kunnes kaikki olisi redi. Nyt ei vaan jaksa, on ymmärrettävä oma rajallisuutensa. Mut joo, siinä sitten olin tunnelmissa ja kävin miettii mikä on tää tila, mikä on tämä onnellisuus. Mun on pakko myöntää, et sen verta olen materialisti, että kaikki se minulle kaunis ja esteettinen on tärkeää. Yllättävän tärkeää. Rauha ja harmonia, omien juttujen läsnäolo. Se kotoisa tunne. Ne värit. Ne muistot. Ei saisi tavaraan takertua, eikä rakastua. Mut minkäs teet.

Niin tuntuu omalle, että mieleeni pyrkii ajatus siitä, että enhän mää voi kotoani mihinkään muuttaa. Mutta on kaksi aivan eri asiaa asua toisen kotona, kun omassa yhteisessä. Säikähdin jo hetkeksi luulemaan, että en voi muuttaa pois kotoani ja saman katon alle UK:n kanssa. Niin on tämä oma kotoisuus tuntunut mahtavalle. Mutta tietenkin me laitamme yhes sen oman yhteisen kodin, jossa molemmilla on hyvä olla. Siellä on molempien omat jutut ja yhteinen kotirakkaus. Näin se menee. Koska elo ilman toista on puolikas.

Ihanaa, voin mennä vaatekaapille ja valita jonkun kivan harrastusasusteen. Siihen sopivat sormikkaat ja käsilaukun. Niitäkin olen ikävöinyt. Olen joutunut tarpomaan täysin sopimattomissa asusteissa. Ehkä repäisen kotiin paluun kunniaksi ja laitankin ylleni gaala-asun. Sen juhlavamman käsveskan ja siihen sopivan tiaran viritän nutturan ylle. Elämä on yhtä juhlaa. Hei, rakastakaa niitä kotejanne, ette koskaan voi tietää minkä kulman takana se putkiremontti teitä vainoaa!