18.6.2017

Tahtoo kartanon rouvaksi

Ei tullut ukkonen. Päivän se painosti, mut illaks aukeni kesäilta. Semmoinen ilman paitaa ja kuuma on. Mun ilta-asu täällä mökillä on collagekankainen koko haalari. Niitä takavuosien onepiece potkupukuja. Tiukasti on saanut tähän asti olla, mut eilen toppas. Ei saanut happee ja hiosti. Se on kesä nyt ja vaihdoin haaremihousuihin. Juu, ostin aikoinaan Turkista. Oikein on turkoosin väriset ja siitä ei mökkipökä parane. Ihanan vilpoiset, eikä ahista, purista, kiristä mistään. Suosittelen viileesti siirtymään haaremiasuihin.

Kesäkukat on vieläkin ostamatta. Lähtö venähti ja Rouvan piti lähteä kartanolle. Kohta pitänee ostaa suoraan syyskanervat, jussin jälkeen kesä alkaa olla jo ohi. Mitä tuota enää laittelemaan, paleltuuvat kumminkin. Ei maar, mennään tänään, jos saan UK:n ylös. Hän oli valvonut koko yön ja möllännyt töllöstä sitä viestii. Koko yö, häh? Mää menin nukkuu het kympiltä ja nyt Rva. olisi niin pirteenä halukas kukkaisostoksille. Menen yksin ja annan toisen maata. Yllätän sitten hillittömällä puutarhalla, joka kilpaa kukoistaa Rouvan kanssa.





Kävin eilen kuvailee Fagervikin kartanolla. Tänään mulla on ne kuvaukset ja piti käydä aistimassa valoa. Hiukka laihoin tuloksin, sillä arska näyttäytyi pilvien takaa ja valo/varjo jäi vähän laihaksi. Niin taitaa olla myös tänään. Täällä päivä on valjennut pilvisenä ja sadettakin on iltapäiväksi luvattu. Uskon ja luotan siihen, että illaks se taas aukenee. Meillä niin tavallista. Kauniit illat.







Mut kyllä kartanon alue on kaunis. Hienosti hoidettu ja upea maisemallinen kokonaisuus. Vehreys ja vihreys on tähän aikaan vuodesta kauneimmillaan ja kuvauksellisia paikkoja huru mykke. Sain malliksi nuoren, kauniin neitosen. Hän on kevään ylioppilaita ja lupasin palkkioksi mallina olosta ylppärikuvan. Olisi tarkoitus saada jotain herkkää ja kaunista, sellaista luonnollista settii. Kiva päästä kuvaamaa elävää mallia. Olen ihan innoissani. Täpinöissäni.




Se on juhannusviikko edessä. Tiukka puristus duunissa ja sit tää jäis lomalle. Hassua, kun ei yhtään tunnu millekkään, eikä sillekkään. Ei oo niin kuin lomafiilis jee jee mahtavaa. Jotenkin sellainen ansaitsematon olo. Johtuuko se keskeneräisestä asunnosta vai mistä. Ei voi tietää. Ehkä se fiilis tulee jälkijunassa ja viimeistään siellä valokuvausleirillä. Mulla on ainostaan yksi karmaiseva lapsuuden leirikokemus. Sinne niin meidät tumpattiin pöpelikköön ja tehtiin selväksi kaksijakoisuus. On tyttöjen leikit ja poikain leikit. Enhän minä sellaiseen muottiin istunut ja ikävä kova tuli kotiin. Niin kova, et itkee tillitin niin kauan, kunnes mut tultiin hakee pois. Toivottavasti tämä leiri ymmärtää ihmisten persoonaa ja erilaisuutta. Ei tartte itkien takas tulla...

4 kommenttia:

  1. Ristus mitä kuvia! Vaikka sulla on kyllä aina :) Niin on kaunista ja puhuttelevaa, varmasti on ollut antoisa kuvausretki!

    Potkupuku olis kyl kiva. Harmi ettei tullut ostettua silloin kun niitä oli joka tuutti täynnä. Ehkä just siks, koska mua alkaa aina ärsyttää, jos joku juttu tulee kaikkien nurkkien takaa silmille :) Mut olis varmaankin mukavainen päällä, saakohan niitä vielä jostain. Hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvapalautteesta. Se on aina tervetullutta.

      Potkupuku on erittäin käyttökelpoinen täällä maalla. Ostin sen aikoinaan exälle joululahjaksi, mut ei hää sitä ominut. Rouva omi ja tykkää kovin. Käys kattoo näitä halpahalleja tokmannit ja muut. Sieltä vois löytyy vielä:)

      Poista
  2. Apua potkupuku! En voisi pitää tai sitten sen pitäs olla puoliksi auki, kas klaustrofobia. Mulla on pitkävartiset (tiukat varret)kauniit talvisaapikkaat joita en voi myöskään pitää, samasta syystä. Heh.Kannatti ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä tässä onkin hyvä, kaula-aukkoa saa säädettyä, eikä se ahista, eikä purista. Lämminkin on ja mukavan pehmee yllä. Mökin viileessä hyvä, keskikesällä liian kuuma.

      Poista