30.4.2017

Taakse jätetty edestä löytyy

Huh, huokasen. Huokasen kaks kertaa, jopa kolme. Ei sitä arvaa lähtiessään mihin ihmeeseen on ittensä pistänyt. Vaikka muuttofirma hoiti pääsääntöisesti kantamisen, niin mie olen ihan poikki. En edes viitsi antaa kuvitelmaa ettenkö olisi. Ja saan olla. Kovvoo hommoo, sano. Yhtään minuuttia ei ollut ylimääräistä aikaa ja kamojen saattaminen muutettavaan kuntoon oli saavutus. Siellä niin kököttää mun koti, tyhjissä huoneissa remontin keskellä. Jotenkin lohdutonta. Tässä saavutuksessa ei ole varsinaista palkintoa. Ei ole sitä ihanaa tunnetta, kun pääset laittelee kamoja ja uutta kotia. Se odottuttaa vielä.

Kyökkinäkymä ihastuttaa

Keittiön välitilamatsku on valittu

Nousee nousee


Juu, odotuttaa. On ilmennyt, että keittiön ja kylppärin välinen seinä on läpensä paska. Se joudutaan tod.näk. uusimaan kokonaan. Suihkutilasta on löytynyt kosteutta. Jouduttaanko kuivattaa. Eli ei mene niin kuin... työ tiiätte. Vituttaako? En tällä hetkellä jaksa. On sen verta väsy. Remonteissa voi tulla yllättäviä käänteitä, senhän nyt tietää erkki ja eveliinakin. Hankalaks tämän tekee se, että meidän pitäisi muuttaa sinne parin viikon päästä ja kaikki kamat on rempan tiellä. Ees taas niitä kuskataan, että pääsee tekemään. Ääääh...

Tässä lattia ( vinyyli) ja makkarin yks tapetti ( tulossa.)


Millainen on veren myrkytys tai joku? On tässä ilmennyt, että mun käsien niveliin sattuu. Silleen ihan kiitettävästi. Eilen pikkurillin eka nivel turposi ja siihen nousu kaksi pattia. Punainenkin on vallan. Sitä ei voi kivultaan taivuttaa. Aamuisin kädet ovat toimimattomat. Ei kai se reumaa pukkaa vai liikaa remppaa. Mää tuota tiiä. Ei kiva taas. Tohtori Netti. M. Janhunen sanoisi: "Diagnoosina repivä remonttireuma." Jess!

Kylppäri eestä...


...kylppäri takaa


Evakos ollaan. Onneks tää kaikki on jo mulle niin tuttua. Huutolainen, hyljeksitty. On saattanut yhden muuton päätökseen, niin täällä voi aloittaa toista. Ja mikäs, onhan mulla hyvä treeni alla. Tää menee vasemmalla kädellä, vaikka ilman sormii. Ja jalakoja. Ei pidä valittaa, mutta olisin kernaasti ottanut tähän väliin kylpyläloman tai jotain jossain. Ei auta, remppa jatkuu, pakkaus jatkuu ja mökki pitäisi siivota, että pääsee sinne evakkoon. Siivoo, siivoo, siivoo. Tämän jälkeen mie en siivoo. Oksennan toluu ja rättei.


Vaatehuone on purettu


Tässä samalla olen duunaillut koulun lopputyötä. Kuvannut pariin otteeseen ja tänään saan apuja sen kasaamisessa. Teettää töitä, mutta on ollut enemmän kuin lopputyö. Pitänyt mua otteessaan ja ajatuksissa. Jos onnistun, niin tulossa on hyvää settii. Se on antanut minulle ja toivottavasti antaa myös muille ajattelemisen aihetta. Taas kerran ymmärrän valokuvan voimallisen vaikutuksen. Mennään syvis vesis ja silleen.

Todistettavasti tyhjennetty

Bai bai Vuosaari!


Juotiin UK:N kans eilen pullo skumppaa. Kurmasin ihan päihtymistarkoituksessa. Joka paikkaa kolotti niin vietävästi ettei sitä kestänyt selevitepäin. UK:oo sammui samantien sohvalle ja mää pistin joraten illallista pöytään. Tehostin alkoholin vaikutusta alkoholilla ja join muutaman oluen. Syötiin ja mää sammuin menomatkalla makkariin. Ei mitään havaintoo. Alakerran ugalabugala ulukomainen pariskuntaa huudatti äänetoistolaitteitaan ja olin hetken, että menen pattereita pitkin vaijentamaan älämölön. Nukahdin siihen, ei mitään havaintoo. Minä?! Nukahdin älämölöön! Jo on aikoihin eletty.

2 kommenttia:

  1. Jestas sulla on kyllä ollut vaihderikas kausi! Liikkumista puolesta toimeen, remonttia, siivoamista,asuntoja, laittamista, kuvaamista ja kaipa sä jossain välissä töissäkin käyt? Mutta ajattele kesää ja miten mukavaa on sitten olla uudessa kodissa ja juoda kahvia katsellen uusia kauniita näkymiä keittiön ikkunasta ja...kirjoitella meille. Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh, taitaa kuu kiertää sellaisella radalla, että menoa piisaa. Ja ettei mee liian iisiksi, niin tässä on vasta osa 1. Remppa jatkuu ja seuraavaa muuttoa (UK) odotellessa. Tänään pitäisi mennä mökille laittaa lämmöt päälle ja arvaa mitä, siivoamaan :)

      Poista