Onnellisen auringon maa

Vietin eilen upean aamun Vuosaaren rannoilla. Itseasiassa en ollut rannalla, vaan olin merellä. Jäitä pitkin tallustelin ulapalle, kohti nousevaa aurinkoa. Vain minä, kamera, sani ja jää. Kadotin hetkeksi tämän todellisuuden ja olin onnellinen.

Heräsin aamulla veri öörli ja mietin, et mitäs. Menin nettiin katsomaan säätilanteen ja erheellisesti elin tässä aamussa, joka nyt on pilvinen, eikä ollenkaan sitä mitä olisin kameralle tahtonut. Hetken olin pettynyt, mut sit tajusin, et nythän onkin keskiviikko ja luvassa on kuin onkin auringonnousu. Minne menen, mistä löydyn nousun? Hyppäsin autoon ja joku ohjasi minua päämäärätietoisesti kohti rantaa ja katso, tulen äärelle upean ulapan ja siellä siintävän auringonnousuun. Johdatusta, sanon minä, jolla on niin onneton suuntavaisto, eikä mitään maantieteellistä ymmärrystä ja ulottuvuutta. Olin taas onnellinen.

Olin paikalla ajoissa ja sain hetken fiilistellä heräävää maailmaa. Maisema oli kaunis ja siintävä valo uskomaton. Kiva kompo, kylmä sininen jää, lumivalkoinen ja lämmin valo. Kontrasti tymähti tajuntaani ja melkein tippa tuli linssiin. On uskomatonta katsoa kuinka maisema muuttuu minuuteissa, kun arska nostattelee ja paljastaa uskomattoman voimansa. Olin pieni ja onnellinen.

Olin huomaamattani kävellyt lähisaarille ja lähelle laivaväylää. Lämpötila nousi ja jäät alkoivat pitää uskomatonta ääntä. Vähän pelottavaakin. Jäät paukkui kuin ilotulitteet, ne valitti, mourusi, kitisi ja ulisi. Pieniä lohkeamia jalkojeni alla syntyi hetkessä ja hetken jo luulin, että ne antavat periksi elopainoni alla. En olisi millään tahtonut lähteä, mutta katsoin turvallisemmaksi rantautua.

Taas kerran ajattelin, kuinka voisikaan olla mahtavaa saada elää ja olla yhtä luonnon kanssa. Saisi kokea tämän kaiken omalta reviiriltään, lähellä kaikkea. Siinä rannalla oli upea, vanha puutalo, jossa näkyi olevan asutusta, eikä siis mikään kesämökki. Kuinka onnellinen voikaan olla talon asukas ja haltija. Ymmärtääköhän itse. Pakko. Jäin hetkeksi fiilistelee taloa ja uneksimaan siitä mahdollisuudesta, että joku päivä tuo kaikki olisi todellisuutta myös meikäläisellä. Elämässä pitää olla unelmia, pitää olla haaveita. Niitä kohti. Onnellisesti.