18.1.2017

Räpsyykö ripset raateleeko kynnet

Nyt kun on vieraissa, niin on sellainen vieras olo. Ei ole niin kuin tekemistä. Himas on aina jotain, jos ei muuta, niin voi nysii nurkkii. Mä kaipaan mun isoo tietokonetta ja just nyt on sellainen olo, et pitäisi kauheesti käsitellä kuvia tai kaikki hirvittävän tärkee ja elämisen kannalta varteenotettava on siellä koneella. Muka.

Avantoonkaan ei voi mennä, kun se on niin kaukana. Ei niin kuin lenkillekkään. Muka. Tämä on nyt sellaista mukamuka elämää. Eilen meinasin lähteä jo kotiin. Tai ainakin käydä siellä kotimatkalla tänne. En käynyt, enkä mennyt. Uudet rutiinit ottaa oman aikansa ja minä, tapoihini pinttynyt huutolainen, olen sekaisin. Tämä on sellaista alkukankeutta ja varmaan toivottavasti ehkä kenties jossain vaiheessa kääntyy rutiiniksi ja elämä asettuu omille uomilleen. Eikö sitä sanota, että on hyvä välillä rikkoa rutiineja. Sitä siis.

UK olisi pistänyt mut jo eilen pihalle. Eikä yhtään yötä vielä yhdessä keretty viettämään. Mää sain hänen töllön sekaisin ( niin kuin nyt saan kaikki tietotekniset ja sähköiset vempeleet.) Mussa on varmaan joku negatiivinen sähkölataus, joista koneet ei tykkää. Sekovat ressukat. No mut joo. Soitin UK:lle ja kerroin ongelmasta ja hää siihen sitten vastaamaan, et ei nyt kerkee neuvoa, eikä hermot siihen mun kans just nyt riitä. Jos haluun kattoo töllöö, mene himaas. En mennyt. Nielin pettymyksen ja olin joustava. Joskin illalla hän armeliaasti ja kärsivällisesti opasti ja näin rouva sai kuin saikin katsoa syvästi rakastamansa Poldarkin. Ah, kun se Poldarkki on niin kommee ja ihana mies.

Olenpa tuossa laittanut merkille nuorten naisten hullaantumisen tekoripsiin. Kivahan se on, että ihminen välittää omasta ulkonäöstään, mut kuin hyö eivät tajua, milloin menee överiks. Miks ihmeessä niiden ripsien pitää olla kolmesenttiset, täysin luonnottomat barbiharakat. Onks ne jotenkin kauniit häh? Ymmärrän sellaiset, joista ei edes huomaa olevansa teko. Mut nää näyttää lähinnä kiimaansa sotkeutuneilta hämähäkin koivilta. Sellaisilta tahmeilta, tönköiltä ja niillä ei ole mittään tekemistä luonnollisuuden kanssa. Luulisi, että sellaiset ovat häiritsevät. Eiks ne sotke jo näkökenttää ja paina luomia lyttyyn. En tiiä. Hassuja ovat ripsineen.

Luomusti omakuva


Eilen näin kaupan kassalla myös nuoren neitokaisen, jolla oli järkyttävän pitkät tekokynnet. Nekin on ok, jos ei vedetä taas kerran överiks. Mut nää oli oikeesti sellaiset korppikotkan kokoiset ja kauheesti paljon oli timangia ja daimonddia. Näki, kuinka niillä oli hankalaa pakata ostoskassia ja kaivaa kortti lompsakostaan. Kenen etu ja mitä tämmöinen palvelee? Kuka sanoo, että ne ovat kauniit ja käytännölliset. Okei, jos haluat olla raateleva eläin, niin silloin ovat paikallaan, mut... Onks ne sitä varten, että himas voi vedellä Ukkokultaa päin näköö tai kiivetä seinille tai repiä ruokasi sopiviksi annospaloiksi. Houlin mouses, sanon minä.

Eipä tietysti asia minulle kuulu ja jokainen saa itteensä laitella ihan mitä tahansa ulokkeita, jos sillä tavoittaa sen mitä hakee. Mut kaukana on luomu, eloveena, koivuvihdalle tuoksahtava suomineito. Maailma menee menojaan ja kauneuskäsitteet sen mukana. Meitsi ei vaan meinaa perässä pysyä. Sen verta saan sanoa, että pelottavia ovat tuollaiset ulokkeet. Aivan kuin ihminen ei enää riittäisi omansa itsenään. Tarvitaan kauheesti kaikkee ylimääräistä uloketta ja tekoa.

Olen miettinyt koulusta annettua kuvaustehtävää. Kuinka saada aikaiseksi sellainen kuva, jota ei ole tehty tai nähty. Aihe on yksinkertaisuudessaan niinkin haastava kuin oma kuva. Äkkiä voisi kuvitella, et mikäs siinä, otat kuvan itsestä ja tätsit. Eipä mee niin. Kuinka saada kuvaan minä. Kuinka kerrot minä. Kuinka saat niin, että kuva herättäisi mielenkiintoa ja pohdintaa. Maailma on täynnä omaa kuvaa ja tuntuu, että kaikki on kuvattu. Enihau, rakastan tätä tunnetta, kun joudun miettimään tehtävää. Se pyörii päässäni 24 hoo ja yhden idean saatuani, huomaan jo toisen. Kuinka tiivistän ja saan sellaisen mitä ei olisi jo kuvattu. Mettään mä haluaisin, koska sieltä minä olen tullut. Paskaojasta löydetty. Vuodenaika ei vaan ole ihan otollisin, mut minkäs teet. Toisaalta, tällainen harmaa, väritön, kylmä ja kostea metikkö olisi just osa mua. Kertois noin niin kuin luonteesta.

Jep. Miehän meen avantoon. Hyppään autoon ja hurahutan paikalle. Ei ole siinä mitään estettä. Monta kertaa ne esteet on vain sun omassa päässäs. Nyt vaan ajattelen, että tämä on mun uus koti ja mitään en menneestä kaipaa. Näin on just hyvä.

2 kommenttia:

  1. Mulla on niin herkät silmät, että ahdistaa pelkkä ajatus siitä, että joku liimaisi luomiin ripsiä. Kääk. Ja sitäkin olen miettinyt, että mitäpä sitten, kun tottuu niihin barbimaisiin räpsyttimiin, niin tottuuko sitä sitten enää ikinä niihin omiin luomuripsiinsä (jos niitä on enää siinä vaiheessa olemassa, kun syystä tai toisesta haluaa tai on pakko luopua keinotekoisista).

    Mulla oli vuoden päivät geelilakkaukset kynsissä (ihan omissa, ei missään rakennejutuissa), mutta siitäkin tuli armoton riesa, kun niille ei voinut itse tehdä mitään, vaan oli täysin ammattilaisen armoilla, kun ei pystynyt itse edes lyhentämään. Olihan ne kauniit, mutta kolmen viikon välein kynsihuollossa käynti oli kyllä mulle (ja kukkarolle) ihan liikaa, joten poistatin lakat. Sillä seurauksella, että poistui myös omista kynsistä pinta ja kesti puolisen vuotta saada ne takaisin yhtä vahvoiksi kuin olivat.

    Mutta siis täähän ei nyt varmaan ollut kauheen intressanttia. Kunhan tuli mieleen. Kiitos ja anteeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, meille jokaiselle tulee sitä ikää ja ajattele mikä kontrasti on sitten, kun joutuu luopumaan kaikista niistä lisäkkeistä mitkä ei luoja ole meille luonnostaan luonut. Siinä saattaa olla tekemistä ittensä kanssa.

      Asiasta kukkaruukkuun. Olen myös miettinyt näitä jumalaisia tähti, jotka ovat poistuneet joukostamme liian varhain ( mm. Prince, George Michael, Whitney Houston. ) Onks nyt niin, et suosien laannuttua, eivät sitä kestäneet ja sortuivat sekoittamaan menetetyn nuoruuden huumehiin ja katsoivat kuolon olevan parempi vaihtoehto kuin menetetty suosio. Ei voi tietää, mut vois kuvitella. Mitä tästä opimme, on paree olla tällainen tavallinen tallero ja näin kestää myös sen, ettei ole enää niin nätti ja feimous.

      Oli kuule intresanttia. Täytyy myös todeta, et onneks en oo tässä ajassa nuori. On ehkä silleen tullut järkee, etten ihan kaikkiin höpsötyksiin enää lähde. Jos olisin nyt nuori, niin varmasti mulla olisi metrin mittaset ripset ja kaikki mahdolliset lisäkkeet ;)

      Poista