13.1.2017

Oon nähkääs rajallinen

Höh, heräsin vähän liian aikaisin. Se on perushuttua aina perjantaisin. Eiks oo jännä? Miks ihminen herää aina loppuviikosta veri öörli. Mihin se perustuu, kysyn vaan. Luulisi, noin niin kuin äkkiä, että se olisi päinvastoin. Väsyneempi viikosta ja silleen. Mut ei. Kukko kiekaisi jo kello viis.

Yössä oli kaksi merkityksellistä asiaa. Se on katsokaas niin, että mää touhuan ja ajattelen myös öisin. Kuka sitä nyt koko yötä lepää, tehokasta aikaa mennä pintaa syvemmälle.

Unessa vaeltaa...

Näin unen, joka on jollakin tapaa merkityksellinen. On niitä unia, jotka eivät merkkaa mitään, mutta on myös niitä, joilla on joku sanoma. Okei, lyhyesti. Ollaan omalla mökillä, mutta se ei ole tämä nykyinen paikka. Maisema ja mökki eri, mutta oma. Olemme olleet sieltä pois muutamia viikkoja ja saavumme sinne. Siellä on riehunut myrsky ja paikat on hujan hajan. Myrskyn jälkiä korjatessa huomaan, että edesmennyt kummitätini seisoo metsän laidalla. Hän oli alkoholisti, mutta unessa täysin selvinpäin ja voimissaan. Hän oli tehnyt kasvimaan, oikein soman pikku pellon, missä kasvoi kaikenmoista kasvista viivasuorissa riveissä. Minä sitä ihmettelemään, et miks olette meidän mökillä. Ja taisin siinä vähän hermostua, että teillä ei ole oikeutta ( hänellä oli joku miesystävä mukana.)

Kummitäti oli harvinaisen selväjärkinen ja jotenkin topakka. Hänellä oli kaksi isoa veitseä kädessään ja hetken jo luulin, että hän käy niillä kimppuuni. Mutta hän nosti ne meidän väliin, toisen kahva edellä ja toisen terä edellä ja sanoin minulle: " Markku, sinulla on kaikki veitset käytössä. Sinä itse pystyt tekemään teräviä päätöksiä elämässäsi ja näillä voit leikata asioita, joihin haluat tehdä muutoksia. Pidät vain veitset terävinä ja leikkaat omaa elämääsi."

...pellon laitaa

Välillämme oli syvä yhteisymmärrys ja samalla hetkellä oivalsin, et niinhän se tietysti on. On olemassa veitset, joilla elämä pilkotaan ja leikellään niin, että siitä saadaan sellainen kuin sen pitää olla. Tunne oli huojentavan helpottunut.

Toinen merkityksellisyys oli ymmärrys. Joskus herään voimakkaasti johonkin asiaan minkä olen ymmärtänyt. Siis silleen, et no voi jumangegga, näinhän se asia tietysti on ja menee! Nyt se oli photoshopin käyttö. Päässä pyöri kaikki ne asetukset ja whatevör. Niin kuin sellaisina kaavioina.  Ymmärsin vaan, et ei paniikkia. Mä otan sen asian pala palalta hallintaan. On asia yks, on asia kaks jne. ja ne käydään vielä läpi ja katso, niin käytän fotarii samoin kuin lightroomii. Kyl se siitä. Ja hei, tärkeintä oli tajuta se, että vain minä itse voin olla este asian oppimiselle. Mun päivittäinen älyn kapasiteetti ei riitä käsittelemään kaikki asioita. Oon nähkääs silleen rajallinen. Mut onneks on yöt ja ymmärrys.

Viikonloppuna taas opiskellaan. Erityisen himokkaaksi sen tekee mustavalkokuvaus filmille ja pimiötyöskentely. Katsokaas, silloin ammoisina dinosaurusten aikoina olen minäkin valokuvausharrastukseni aloittanut. Kyllä. Silloin ei ollut digitaalia. Oli filmikamerat ja itse kehitettiin. Muistan vain sen taian omaisen hetken, kun kuvat alkoivat hahmottua paperille. Se vei mennessään. On sanomattakin selvää, että nyt palataan takas myös mun menneisyyteen. Siihen ihanaiseen hetkeen, kun Martta oli vielä r y p y t ö n, nuori verevä jannu, täynnä kyltymätöntä elämän janoa ja kaikkea sitä mikä olisi mahdollista. Kaikki oli mahdollista. Ihan kaikki. Oih ja voih, olisipa siinä hetkessä. Mitä saatankaan tuntea nyt pimiön punaisessa tällä kertaa? Syvää pettymystäkö elämäni valintoihin vai niin mitä? Onnea ja iloa siitä, mitä kaikkea näihin vuosikymmeniin onkaan saattanut mahtua. Kuten hyvin ymmärtänette, kyseessä on vereslihalla tunteilua ja ah, niin suurta draamaa. Joo, joo...

5 kommenttia:

  1. Hieno uni! Ja mun tekis tottakai heti mieli alkaa sitä tulkitsemaan, mutta nyt on nettipsykologilla (vai onko tää jo psykiatrin heiniä?) pönttö tyhjä, joten ei pysty kykenemään.

    Mutta siis muistan, kuinka mun kaverin kanssa aikanaan salaa stalkattiin kaverin isoveljen pimiössä, kun ei ollut itse paikalla. Oli välillä sellasta ei päivänvalon kestävää kehityksen alla olevaa kuvamatskua kuivumassa ja sekös meistä oli niin jännää. Thihi.

    Opettavaista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti psykiatrin heiniä. Nää on näitä, et miettii pitkään jälkeen päin. Joku vakava merkitys, absolyytli.

      Kerron täällä heti pimiö kokemukset. Vähäks jännää...

      Poista
  2. Oi miten kiva postaus, ihanan sielukas! :)

    Just noin mäkin tulkitsisin, että muodostuu pienistä palasista. Kun leikkaa aina sellaisen palan joka tuntuu oikealta ja sopivalta, niistä kasvaa sitten seuraava kokonaisuus.

    Punainen on intohimon merkki. Sulla on joku erityinen yhteys pimiön kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. siis *elämä muodostuu. Ohi kiitänyt lukihärö vissiin ;)

      Poista
    2. Joskus yöt(kin) ovat sielukkaita. Uskoo hän niin.

      Leikellään elämän palasia ja tullaan kokonaisiksi :)

      Tahdon kadota pimiön pimiään.

      Poista