Suhteessa parisuhteeseen

Tuossa taannoin mainitsin, että voisin postaa pari sanaa parisuhteesta. Minä, joka olen alan varsinainen asiantuntija, hah. Ei vains, kun ihminen alkaa tulla tiettyyn ikään, niin sitä saa perspektiiviä asioihin ja alkaa nähdä asioita tekoina ja toteutuksina. Elettyä elämää on enemmän takana, kuin sitä on jäljellä. Sanoista tekoihin tai jotain...

Olen silleen onnellinen mies, että elän tyydyttävässä ja onnellisessa parisuhteessa. Aina ei ole ollut niin. Parisen vuotta sitten päätin, että on aika vihdoin ja viimein, saattaa pitkä ( abautrallaa parikytvuotta ) kestänyt parisuhde päätökseen. Ja miks niin?

En ollut onnellinen, enkä onneton. Olin vain. Parisuhteesta oli tullut perusmättöö, vailla suurempia tunteita. Olimme toistemme parhaat kaverit. Eikä siinä mitä, kyllähän sellainen saattaa toimia, mutta minä elin puolinaisesti. Kaikki fyysinen oli lakastunut, tunteet lämmintä mutta kylmää, juu nou?

Eroa tehtiin pitkään, ja minä ystäville kipuilin. Ei se helppoa ollut. Pelkona loppuelämän yksinäisyys, joskin ymmärsin myös sen, että mielummin yksin, kuin huonosti voiden kaksin. Tai en mä voi sanoa, että huonosti, koska ei se sitä ollut. Oli vain. Muutama kerta jo yritettiin, aina yhteen kuitenkin palattiin. Monet yhteiset vuodet ja asiat, niihin oli helppo takertua.

Ymmärsin, että teen molemmille hyvin, jos sanomme gudpai ja alamme elää omaa elämäämme. Se on katsokaas niin, että elämässä pitää kuunnella sydämen ääntä tullakseen onnelliseksi ja tasapainoiseksi. Se järki tulee kyllä sitten perässä, jos on tullakseen. Päästyäni irti kuluneesta parisuhteesta, tajusin tehneeni oikean ratkaisun. Suotta ja turhaa pelännyt. Piti olla vain rohkea ja kuunnella itseään. Ja kiitollinen olen, hirvittävän kiitollinen kaikista yhteisistä vuosista. En kanna kaunaa, miks ihmeessä. Ystävinä erottiin ja ystävinä pysytään.

Eipä siinä kerennyt paljon nokka tuhista, kun kohtasin netin ihmeellisessä maailmassa varteen otettavan elämän kumppanin. Tuosta vaan hups. Toki, mää ymmärrän, että tässä iässä ei kannata hirveesti vastaan laittaa, jos sopiva kohdalle sattuu sattumaan. Silleen olin onnekas. Oisko toi yläkerta ajatellut, että annetaan nyt tuolle parisuhdeporkkanaa, niin pitkään on rakkauvessaan riutunut. Houlinmooses ja hallelujaa, yläkertaa saan kiitellä ( tai nettiä.)

Mitä rakkaus on? Mie en enää usko siirappiin, eikä ne sukat jalassa pyörineet. Toisen ihmisen kiinnostavuus, yhdessä tekeminen, toisen kunnioittaminen ja kannustaminen ovat sitä todellista arkipäivän rakkautta. Hellä kosketus, suudelmin syleilty ja se, että toisella on kaikki hyvin. Välittää aidosti lähellä olevasta ja pyrkii olemaan läsnä. Ollan yhes me.

Mitä tällä tahdon sanoa? Jos tietää ja tuntee, että tekee itselle ( tai toiselle ) väärin, on aika tehdä muutoksia. Eikä tämä koske pelkästään parisuhdetta, se koskee koko elämää. On vain uskallettava. Se saattaa kenties sattua, mutta olet ainakin rehellinen itsellesi ja et tarvitse katua tekemättä jättämistä, itsesi toteuttamista. Ja pahimmillaan siinä saattaa käydä myös niin, että on onnellinen parisuhteesta ja elämän kumppanista. Saaks sitä olla, kohta tipahtaa iso kiva yläkerrasta ja pistää ruotuun. Oletkos siinä elvistelmättä...