Asunnostani tehtiin tarjous. Viistoist tonttuu alempi, mitä tahtoisin. Ei hyvä. Tulee jakomielinen olotila. Myydäkkö vai eikö myydä. Siinäpä vasta dilemma.
Samalla pelottaa kaikki tuleva. Varsinkin, kun meitä on kaksi ja pitäisi se toinenkin asunto saada jaloista pois. Päästäisiin yhteiseen kotiin ja elämässä eteenpäin. Unelma.
Ihminen alkaa tässä vaiheessa elämää olla harkitseva. Hyvin harkitseva. Ennen vanhaan tämmöiset asiat oli pala kakkua vain. Myydään, ostetaan, vaihdetaan. Lennosta vaan. Huh, mää niin en tykkää tämmöisistä asioista enää. Tahdon muutosta, pelkään vaihtelua. Eiks ole perinjuurin kummallista.
Helsingin jouluvalot ovat syttyneet. Ten points. Runsaudellaan ruokkivat ihmistä, joka pimeässä vaeltaa, valaisevat. Kaunista ja tunnelmaa.
On poroa, hirveä ja kaurista. Tuhannesti tuikkivat. Tämmöisestä tulee jouluolo tai jotain. Valolla on voimaa. Paljon oli ihmistä ihastelemassa, kännyköiden kanssa kuvaamassa. Lasten ilo on kaikkien ilo. Lisää tällaista. Teille tässä kuvina.
Guggenhaim oli ja meni. Olen taideihminen. Me tarvitsemme sielun ravintoa. Rakastan taidetta, elän siitä. Totta puhuakseni, meillä on tärkeämpiäkin asioita hoidettavana. En voisi nauttia kylthyyristä, kun tietäisin, että kaikella sillä rahamäärällä olisi kipeämpääkin tarvetta. Vanhukset huutaa apua, vähäosaisit leipää. Nämä asiat ensin kuntoon, sitten taidetta kansalle. En ole pettynyt.
Nyt täytyy rientää, päivä kutsuu. Yläkerta, anna minulle voimaa tehdä oikeita päätöksiä.
No kakka tilanne tosiaan! Jos myy, jää miettimään, olisko seuraava tarjonnut sen pyydetyn hinnan. Jos ei myy, mutta tarjous jääkin viimeiseksi, eikä kukaan enää kiinnostu, niin sitten vasta ketuttaa. Olisko siinä mitään välimallin mahdollisuutta, johon kumpikin vois olla tyytyväinen? (En yritä leikkiä mitään kiinteistökaisaa. Kunhan toivon sulle parasta. Tai siis teille..)
VastaaPoistaMeille kävi aikanaan (kohta 24 vuotta sitten) tän meidän perheen ensimmäisen (ja näköjään myös viimeisen) kodin kanssa niin, että tarjottiin muistaakseni 25.000 (markkaa) vähemmän kuin oli pyynti, joka sekin oli jo varsin kohtuullinen ja sitten oltiinkin ihan, että mitäs me nyt tehdään, kun välittäjä soitti ja sanoi, että vanhat asukkaat haluaa myydä talon meille, vaikka tarjottiin vähemmän kuin muut. Oltiin ainoita, jotka oli kehuneet talon hyviä puolia (ja ihan tosissaan kehuttiinkin). Muut oli aloittaneet heti eteisestä luettelon siitä, mikä kaikki on kauheaa ja vanhanaikaista ja vaatii remonttia. Inhottavaa. Ei sellasta sais kenellekään ääneen sanoa, kun toiset on kumminkin rakkaudella omaa kotiaan laittaneet ja asuneet vaikka kuinka kauan. Mutta siis täähän ei nyt liittynyt asiaan varsinaisesti. Kunhan tuli mieleen.
En osaa sanoa, mikä on oikea päätös, mutta musta tuntuu, että se on se, että se on se että myyt. Jos ei välimallin tarjousta tule, niin vähäkin ois hyvä. Muuten on pelkona, että piina pitkittyy entisestään, eikä ikinä pääse hyppäämään uuteen unelmaan.
Pidän teille peukaloita pystyssä täällä.
Ehkä tässä eniten hirvittää se, että pitäisi saada myös se UK:n asunto myytyä. Mihin mie sit meen, kun oma on myyty, eikä ole sitä uutta yhteistä? Tää on vähän hankala kuvio ja voitko kuvitella, kaikesta huolimatta tämä tuli jotenkin niin äkkiä. Kaikki kesken...
PoistaMut asioilla on tapana järjestyä. Kyl ne siitä, enkä yhtään hermoile. En, en.... en.