4.10.2016

Tekemättömyyden tehtävät

Viikko on polkastu käyntiin. Hienoinen tekemisen puute vaivaa. Olen tarkoituksella lyhentänyt työviikkoani, ihan terveydellisistä syistä ja keskittääkseni tekemistä myös sisustuspuolelle. Aina ei voi olla hulabaloo ja nyt aikaa on enemmän kuin tarvitsen. Tulee tylsistymisen tunne ja se on asia jota en voi sietää. Yritän täyttää päiväni kaikenlaisella, saadakseni itseni merkitykselliseksi. Pientä balanssia kaivattaisiin, miks se menee aina niin, et on joko liian kiire tai sitten ei.



Toi on vähän sama juttu kuin marketin kassalla. On niin kuin muka kiire duuniin. Viime viikolla pähkäilin kahden kassan välillä, kummassa enemmän maksavaa asiakasta, kumpi vetää nopeemmin. Tämä on hyvä valinta, tähän jään. Ei sittenkään, kassahenkilö on harjoittelija eli hidas. Hyppään toiseen jonoon. Hetki siinä ja toinen kassa vetääkin nopeammin, siirto siihen. Mitä tapahtuu. Harjoittelija alkaa vatuloimaan ja kaikki menee pieleen. Minä seison jonossa ja toinen kassa kerkeää laskuttaa sata asiakasta ja minä jumissa väärällä kassalla, taas kerran. Mikä on tämä, että aina toistuu. Miks ei voi kerralla sattua sellaiseen jonoon, joka vetää ja sujuu. Miks hypätä eestaas, mitä ihminen voittaa. Ei mitään. Tyhmä on.



Kävin eilen doktorilla. Kertomassa yöllisistä unisekoiluista ja ressistä. Olin liikkeellä asenteella, että turha mennä ja selittää. Mielialapillereitä kuitenkin myöntävät ja käskee lopettaa tupakoinnin. Juu, sillä se alkoi, paljonko poltat, siinä syy kaikkeen. Hetken kuunneltuaan tuli toisiin tuloksiin ja asiaa lähdetään selvittää. Katsos, riehuu yöt ja päivän ottaa pumpusta. Vai ottaako pumpusta ja riehuu siksi yöt. Outoa eniwei. Koko aikainen väsykin on outo. Kaikki on outoa. Minä olen outo. Mut välillä pelottaa, että se nappaa viimeisen kerran. Viikonloppuna UK sanoi, että olin käynyt yöllä häneen käsiks ja sanonut, et mun sydämeen sattuu. Unissani siis. Ei ole normaalii ja neuroloogi tutkii. Asioihin pitää vain tarttua vaikka olisi helppo siirtää syrjään ja yrittää.

Nyt loppu valitus. Lähden ulos valoon ja aurinkoon. Otan kameran messiin. Olen tärkeenä. Leikin valokuvaajaa. Minussa on käyttämätöntä luovuutta ja se tukkii ajatuskanavia, tekee levottomaksi. Pitää tyhjentää. Otan muutaman kuvan. Eiköhän tää tästä...

6 kommenttia:

  1. No hitto! Täällähän pistää huolestumaan tosissaan. Nyt et kyllä saa jättää tota sydänasiaa puolitiehen. Pakko siihen on selvyys saada ja sitämukaa jotain apua. Eihän tollanen elämä vetele.
    Että siihen nähden kassajonossa kärvistely on pikkujuttu, vaikka aina ärsyttääkin. Ja tosiaan, aina sama kuvio. Ensin silmäilet jonon pituuden ja sen jälkeen sen, kuinka vähän tai paljon jonottajilla on tavaraa koreissa tai kärryissä, sitten valkkaat sen, jossa on ehkä pari tyyppiä enemmän, mutta vaan pari ostosta korissa. Kunnes siinä jonossa seistessä käy niin, että joku on unohtanut punnita sen ainoan banaaninsa ja kassa kipaisee kaupan perälle tehtävää hoitamaan ja siinä samalla viereisen jonon kukkurakärryt tyhjeen rivakan kassahenkilön käsittelyssä alta aikayksikön ja taas potuttaa, muttei enää viitsi vaihtaa jonosta toiseen, koska pieleen menee kumminkin.

    En yritä nyt leikkiä lääkäriä, vaikka välillä omasta mielestäni pätevä kotitohtori tai -psykologi olenkin. Sydän on sen verran tärkeä juttu, että nyt pitää kaivaa sellanen ammattilainen käsiin, että lakkaa pumppu reistaamasta ja yöt rauhottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juups, vaivaa itteensäkin. Pumppu huutaa hoosiannaa ja on jo huutanut hyvän aikaa. Ei se siis mikään sydän peräinen voi olla. Mikä lie, mut nyt selvitellään. Kiitos kotitohtorin konsultaatioista, se on parhautta.

      Poista
  2. Pitkästä pitkästä aikaa ilmoittaudun täältä pohjanmaalta. Ensiksi täytyy sanoa, että kyllä nyt on niin hotti tuo kuvasi tuossa alussa, jotta... Tosiaan, kyllä minä lukemassa olen käynyt juttusi koko ajan, mutta nyt on jokin ihmeen ruuhkavuosi meneillään, vaikka mukulat onkin jo aikuisia, eikä siis johdu heistä mitenkään. On vaan ollut pitkän aikaa normaalien maataloustöiden lisäksi jos jonkinlaista, eikä loppua näy. Onneksi kuitenkin kivaa sellaista enimmäkseen. Kyllä näin maalaismuijaa lämmittää lukea, kun silloin tällöin muistelet maajussi eksääsi, siitä paistaa läpi joku arvostus, niin häneen, kuin koko ammattiin ja elämäntapaan. Komeita kuviakin olet ottanut. Kiva, että olet päässyt perehtymään siihen paremmin, kun kerran tunnet paloa asiaan. Siellä oli jotakin murhettakin -voimia jatkoon ja "hoira ittes kuntohon". Terveisin: pohjanmaan akka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Pohjanmaan akka! Onpa kiva, kun käyt lukemassa.

      Valokuvaus ottaa tuulta linsseihin, nyt kun käydään oikein kouluakin. Se on yksi intohimoistani. Vaikka vähän ressaa ja surettaa, niin valokuvaus auttaa. Unhoittuvat arjen surut.

      Maajussi exä oli elämäni parasta aikaa, ensirakkautta juu nou?

      Oikein mahtavaa syksyä ja muista huilata välillä!

      Poista
  3. Siis anteeksi jo etukäteen, mä tiedän että tämä on ärsyttävä kommentti ja lääkäritkin siitä aina ikävyyttään jankuttaa, mutta henkilökohtaisesti mä en vaan pysty ymmärtämään sitä, että tupakoitava on, vaikka henkensä kaupalla. Luulisi, että se olisi se helpoin mistä aloittaa (tai siis lopettaa), jos alkaa pumppu reistailla tai jotain muuta.
    En tietenkään tarkoita, että lopettaminen on helppoa ja syy voi tietysti löytyä jostain muualtakin, mutta silti. Rakasta itseäs, hyvä ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta toriset Tiina! Jos se olisi helppoa, niin se olisi loppunut aikaa sitten tai nyt heti! Olen saanut huomata, että olen pahemman kerran nikotinisti ja työstän asiaa tuolla korvien välissä 24 hoo. Jostakin pitäisi se voima saada ja ymmärtää, että näin ei voi jatkua. Tai siis ymmärrän, mutta en saa otetta... Ei hyvä.

      Poista