Pyhäaamun hartautta parhaimmillaan. Nostattelin ylös tuossa puol kasi ja astuttuani alas taivaisiin, minua kohtasi valkoinen ilmestys. Herramme enkelit olivat vallanneet tienoon. Huikee maito ja pehmeys. Hyvä, että kerkesin aamupissat suorittaa, kun piti jo kameran kimppuun käydä. Eikä sillä hyvä, vaan valo muuttui minuuteissa ja mun piti tietysti heiluu kameran kanssa rantapusikoissa. Niin kylmä aamu, että näpit ja peffa jäätyi, mutta ei kerennyt, ei voinut laittaa lämmikettä. Tilanne ja se HETKI menee ohi niin nopeaan. Nyt oli pakko tulla sisälle lämpimään, sormet kohmelossa sulattelen itseä.
Valon noustessa, vastarannan ruskan keltaiset syttyivät loistamaan. Järvi tyyni ja kaikki tuli peilinä tuplaten. Niin kaunista, että teki mieli itku pirauttaa mutta nauroin. Syksyssä on jotakin hillittömän kirkasta, raikasta ja terävää. Onko se tämä kylmyys, mikä terävöittää aistit herkistymän, mää tuota tiiä. Luonto on parasta mahdollista taidetta. Ja mikä parasta, se vaihtuu koko ajan, sitä mukaa kuin valo muuttuu. Ei voi kuin ihmetellä.
Meditatiivinen ja pohdiskeleva olotila oli vallitseva astraali minässä. Sitä siivitti relaksoiva saunahetki ja lihasopan keitto. Sitä haudutellaan pitkään ja se jos mikä sopii vallitsevaan olotilaan. Hämmennän soppaa ja sekoitan ajatusta. Välillä menen sekaisin, kumpaako hämmennän, soppaa vai sieluani. Kaikella on tarve, ihmisellä nälkä ja sielulla pyrkimys parempaan. UK oli sukujuhlilla ja me pidettiin Pikku Koiran kans mökki lämpöisenä. Hah, mentiin nukkuu jo kympiltä. Suloinen väsy valtasi.
Mun massu kurnii, aivan kuin sisälläni olisi lohikäärme. Suht tanakka tankkaus lihasoppoo iltaehtoolla vaatii nyt täydennystä. Aamiainen on vielä nauttimatta, sitä kohti siis. Edessä luopuminen, aina yhtä haikea hetki jättää kesä taakseen ja tehdä talvelle hyvin. Kiitos kesä, kiitos mökki. Suokoon luoja ja hyvät henget, että ensi kesän taas kohdataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti