17.9.2016

Uusittu ulkonäkö

Tervetuloa uusittuun ilmeeseeni! Muutos on vielä hieman kesken, bannerin kuvaan on tulossa muutoksia, jahka keretään. Ymmärsin tuossa, että olen kirjoittanut blogiani jo kuus ja puoli vuotta samalla ilmeellä, oli jo aika vähän uudistua. Ei mitään radikaalia, pikkasen ilmavampi ulkonäkö. Rapiat kuudessa vuodessa on aika paljon tarinaa tullut. Aika mahtavaa, että on olemassa dokumentointia noinkin pitkältä ajalta ja varmaan jatkuu hamaan loppuun asti. On sit kiva kiikkustuolissa lueskella, nauraa ja itkeä pillittää mennyttä elämää.

Pillityksestä vetinen silta Vain Elämää ohjelman pariin. Mää niin olin odottanut tätä kautta, erittäin hyvää settii ja sen kyllä eilinen ilta todisti. Ei täällä kuivin silmin katsottu ei. Annoin tulla aivan antaumuksella, tekee hyvää kyynelkanaville ja iän kuivattamille silmille. En ole erityisesti Tähkä fani, mutta täytyy sanoa, että pisteet ropisi reippaasti hänelle. Itse asiassa mietin, et miks olen häntä artistina karsastanut. Hienoja biisejä, ja hän on herkkä ja aito kaveri. Ihan seksykii hää on. Aika kaameeta kuultavaa oli myös se feisbuukin vihakerho, kummallista.  Hänellähän on ihan homon sielu, vaikka hetero onkin.  Hyvä Late, tykkäsin. Tulee mielenkiintoinen kattaus syksyn perjantai-iltoihin. Tuskin maltan odottaa mutta odotan. Kaikkihan on nähtävissä jo ennakkoon, mut en taho. Haluan säilyttää tän tunnelman, mikä onkaan parempi, kuin möllätyä soffalle parhaan viihteen pariin nauttimaan syksyilloista. Jesh!

Suolasienisalaattia tulossa sitten 


Viikko hurahti, niin kuin ne nykyään tuppaa hurahtaa. Alkuviikosta sienioperaatioo. Laitoin suolaan, keitin keittoo ja paistoin piirakkaa. Elämä alkaa kesän jälkeen palata arkisille uomilleen ja hyvä niin. Viikon päästä alkaa ne valokuvausopinnot ja sitä odotan kuin hullu hilloo puuroonsa. Täs ollaan taas pari viikendii citissä ja kaiketi sit mennään laittaa möksä lopullisesti talviteloilleen.

Asuntomarkkinoilla on vilkastunut. Minulla on yksi ehdollinen tarjous sisällä ja jos ostaja saa oman myytyä, niin kauppaa pukkaa. Mut en laske sen varaan paljoakaan, soppari voimassa pari kuukautta ja se on aika lyhyt myyntiaika rivarille. UK:llakin oli tuossa läheltä piti tilanne, mut ei sit kuitenkaan. Mulla alkaa olla jo kärsimätön olo, alkais nyt jumalaut tapahtuu jotain. Uus koti on jo sisustettu mielessäin ja muutto tehty monta kertaa. Kärsimätön on hän, arg!

Nyt polokasen rantaan ja lähen duuniin. Poikkeuksellinen saturdei, olen duunis. UK lähti kiinalaisten kans sienimettään. Hauska työnkuva, sanoisin. Hyvää viikonloppua kaikille!

7 kommenttia:

  1. Tykkääntykkääntykkääntykkääntykytykytykytykytykkääntykkään - eikös jossain laulussa joskus laulettu tälleesä?? Banneri on yksinkertainen, elegantti ja sanojesi mukaan ilmava - vieläkö meinaat sitä muutella? Elä suotta muuttele.
    Toivon siulle supsikkaasti sujuvia talokauppoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tykkäämisestä. On pakko välillä hiukka uudistuu ( 6,5v.!!!) Banneriin tulee vielä mun kuva, katsotaan, jos saadaan se kivasti siihen niin istumaan.

      Saisi jo asuntokauppoja tapahtua, mur...

      Poista
  2. Raikas! Mäkin tykkään bannerista. Hjuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tusen tack! Omalla kuvalla vielä koristellaan ;)

      Poista
  3. Muutokset ottaa nykyään koville, mutta ehkä mää totun :). Ei vaiskaan. Kiva banneri! Ja muutenkin. Joskin mun tulee kyllä vähän ikävä sun raitapaitaa ja pikkukoiraa, mutta tunnistan sut kyllä tosta uudestakin. Ja kiva, kun kirjoitat, että rakastat elämää. Mulla itellä kun lukee, että olen elämää rakastava. Että samoilla linjoilla ollaan. Elämä on ihmisen parasta aikaa :). Sensijaan se Vain Elämää jäi mulla (alunperin vahingossa) katsomatta. JOtenkin aina se uuden kauden aloitus ahistaa, kun ajattelen, että EI voi millään tulla enää yhtä hyvä kuin edelleen. Mutta kyllä ne vaan aina jaksaa yllättää.

    PS. Plussaa tulee entistä isommasta fontista. Näkkee lukkee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. edelleen = edellinen..

      Poista
    2. Muutokset tässä iässä ottaa koville. Mut eiks ollut jo aika? Fontti on just siks isommalla, että määkin näen lukea ( tähän on tultu.)

      Me olemme sellaisia elämän rakastajia, jee...

      Vain Elämää jakso tulee varmasti uusintana miljoona kertaa. Katso, se on HYVÄ. Koko kausi on HYVÄ. Olen fani ja uskallan myöntää sen :)

      Poista