2.9.2016

Seniili selostaja

Hyväinen huomen! Herään aina välillä mitä ihmeellisimpiin olotiloihin, tunnelmiin ja päässä pyöriviin lauseisiin. Tai siis näitä "merkityksellisiä" lauseita olen saanut koko elämäni ajan. Mistä lie tulevat, ovat joskus hassuja ja hyvin outoja ja joskus jotakin sellaisia, että niissä on joku "viesti." Tänä aamuna viesti oli Tampere - munayhteiskunnan tuotanto. Revippä siitä sitten joo. Unimuistikuva ennen heräämistä liittyy entisen sulhaseen, joka tosin on maanviljelijä. Tarkkaan en unta muista, ainoastaan tämän lauseen.Yksi lause, joka on elävästi jäänyt muistiin vuosien takaa ja sen piti olla jotenkin merkityksellinen elämässäni oli seuraava. Varokaa isoja miehiä, jotka hiihtävät pienten lasten suksilla. Ei oo sit merkitys vieläkään koskaan avautunut...

Onks kellään neuvoa seuraavaan asiaan. Kun teen tänne postauksen esim. tänä aamuna ja kello on about seitsemän, niin postaus tulee julki vasta muutamien tuntien, pahimmillaan vasta seuraavana päivänä julki. Se ei ole siis samantien eetterissä vaikka painan nappia julkaise. Mulla on siis tuo blogilista, missä näkyy kaikki tekstit ja omani sinne tosiaankin tulee vasta paljon myöhemmin. Ajastusta en käytä vai onko näin, että te näätte postauksen kuitenkin reaaliajassa ja mun listalla se näkyy paljon myöhemmin. Eli moneltako sinä näit tämän jutun, joka on julkaistu tuossa n. 7.30? Missähän mahtaa olla vika? Kiitos.

Tänään mä saan uuden tukan. Mua ihan jännittää. Muutetaan stailii. Tämä sama frisyyri ollut jo vuosikausia ja haluaa uutta. Ei mulla enää kovin montaa karvaa ole ristissä, eikä tästä mitään ihmeellistä saada, mut miten se niin jännittää. Ennen vanhaan, tukkatyyli vaihtui kerran kuussa, ja se oli pala kakkua vain. Onks se jumalaut myönnettävä, että minäkin olen kaavoihini kangistunut? Kyllä taidan olla. Nyt äkkiä uutta kehiin. Vaik vanha on, niin sitä ei myönnetä.

Lauantaina on yhtiökumppanin tuparit, synttärit ja rapukemut. Siis juhlat, jee. Täytynee käydä ostamassa uusi paituli. On kiva lähteä juhliin, kun on joku uusi vaatekappale. Hah, ennen muinoin ostettiin uusi vaatekappale lähes joka viikonlopuksi, koska joka viikonloppu oli juhlat. Elämähän oli silloin yhtä juhlaa. Nykyään en paljon rättejä ostele, eiks oo jännä, se ei kiinnosta. Niin sitä ihminen muuttuu ja maailma sen myötä juu.

Jeespox, voi kuinka hellyyttävän ihana vanha sanonta. Muistattekos? Jeespox. Olenpas mää taas niin seniili tuulella. Joskus on ja joskus sitten taas ei. Mut nyt seniili alkaa toimia, sinne Itikseen lähen menee. Jäi viimeks ne välttämättömyystarvikkeet ostamati. Menin silmälääkäriin, kun muka sain ajan heti. Odotin puol tuntii ja nostin kytkintä, lääkäri myöhäs ja mulla kiire duuniin. Meni kallisarvoista aikaa ihan hukkaan. Aika on kallista nykyään, sitä on niin vähän. Hah, sainpas tuonkin vielä tähän sanottua. Los Adios, hyvää viikonloppuu!

7 kommenttia:

  1. Jeespox Pallinaama oli täälläpäin hokemana ennenmuinoin :).

    Mutta siis joskus tosiaan postaukset ei tuu heti näkyviin. En tiedä miksi ja mikä siihen on oikee ratkaisu, mutta oon huomannut, että kun tekee niin, että käy heti jukkaisun jälkeen muokkaamassa sitä omaa tekstiään vaikka ihan nimellisesti (niin että pyyhkii pois jonkun sanan ja kirjoittaa sen sit uudestaan) ja klikkaa sit "päivitä", niin postaus ilmestyy näkösälle.
    Kokkeile ainakin, vaikka onkin vähän tollanen kepulikonsti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, pallinaama unohtu. Sama hokema meilläkin.

      Kiitti vinkistä. Tämä postaus on tullut näkyviin 32.min. sitten. Suht ajoissa, joskus tosiaan saattaa mennä vuorokausikin. Tyhmää. Kokeilen vinkkiä. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hei koska laitat blogisi faseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Viivi! Olenkin miettinyt mihin olet kadonnut. Toivottavasti sinulle kuuluu hyvää. Vieläkö mökkeilette ja kisut on voimissaan?

      Olisitko sitä mieltä, et blogi kannattaisi laittaa faseen? Arastelen vähän... Olen nyt kirjoittanut rapiat kuusi vuotta ja tää sama pohja ilman mitään muutoksii. Parin viikon päästä ajattelin uusia vähän ulkonäköä, olisi varmaan jo aika. Ehkä sitten, uusin tuulin.

      Oikein hyvää jatkoa sulle ja annahan välillä kuulua itsestä :)

      Poista
  4. Näin tän jutun tälleen 02.45 yöllä, mutta tuolla lukee, että se on ilmestynyt 19 tuntia sitten. Että lasketaas siitä nyt sitten... Mun syötteenlukijaan se on siis ilmestynyt joskus kasin aikoihin aamulla. Ite en koskaan lue aamuisin blogeja, joten mun näkökulmasta on ihan sama vaikka siinä vähän kestäisikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina tiedoista. Näyttäisi siis, että on tullut ihan ajallaan. Mulla näyttää joskus ( aika usein ) et syötteenlukijaan postaukset tulee paljon myöhemmin mitä olen julkaissut. Mut joo, onks sillä nyt niin väliä. Mahtavaa syksyn aloitusta sulle!

      Poista