Helevetin hömelö

Kello on vaille kasi ja mulla ensimmäinen erä kakkuja paistuu uunissa. Niitä niin, mitä duuniin paistan. Leipuri Bulla alkaa olla pahemman kerran deme. Unohdin sit jauhottaa vuat ( kauhee sanahirviö, mut siis kakkuvuoka on perusmuoto.) Ai että mua nyt jurppii pahemman kerran! Miten voi olla niin helvetin hönö. Eilen unohdin ostaa jauhot, enkä sit päässyt paistamaan. UK toi tullessaan, mut ei jaksanut illalla enää vääntää ja nyt töpeksin näin. Kiinnihän ne tarttuu onnettomat ja pilalla ovat. Mitä mä niillä teen, pappilanhätävaraa vai. Anna mun kaikki kestää.

Ei sille mitä voi, mut pahemman kerran pätkii jo. Kauppaan ei voi enää ilman listaa mennä. Vaikka kuinka itselle tolkutat, että sulla on viisi asiaa mitkä pitää muistaa. Kaksi menee hyvin, kolmas jo tekee tiukkaa ja lopuista ei mitään havaintoo. Jos oikein hyvin käy, niin et muista mennä koko kauppaan. Semmosta on elämä juu.

Tässä teille tipu

Sain taas univiestejä. Heräsin aamulla ajatukseen, että kirjoitin romaania. Päähenkilö oli 30-vuotias Kirsi, oman elämänsä sekakäyttäjä. Tästä se niin kuin läks. Pidemmälle tarina ei jatku, mutta onhan tuossa jo hyvä alku. Jos nyt ei romaani, niin unihaiku tai jotain. Olen muuten menossa tohtorin pakeille tästä mun unihäiriöisestä yöelämästä. Alkaa jo rassaa tuollainen hilluminen. Ja tällä viikolla saan sellaisen mittarin kehooni, joka mittaa kaikkee mahollista viiden päivän ajan. Sitä, kuinka palaudun, sykettä ja pulssii ja vaik mitä. Ihan mielenkiinnosta sitä kohtaan, et kuinka oikeesti lepään nukkuessani. Joskus musta tuntuu, et noi mun yöt menee kaikkeen muuhun kuin siihen mihin ne on tarkoitettu. Kirjoittelen romaaneja, ohjaan elokuvia, taistelen pahojahenkiä vastaan ja pidän puheita, nauran, itken ja laulan. Ei se oo ihme, jos muistikin alkaa pätkiä.

Pikku koiralla on massuongelmia tai jotain. Viime yönäkin se oli ripuloinut matoille. Nykyään pitää laittaa yöks paperit sisälle ja yritys hyvä, joskus ripskat sattuu sinne ja joskus ei. Ei oo kiva. Ja tätä on nyt jo jonkun tovin jatkunut. Asiaa on tutkittu, mut lekurin mielestä terve koira. Joku outo hässäkkä siellä on tai sit hän kärsii tästä meidän erosta. Sillä on ikävä Ukkorähjää tai jotain. Tai ei kai se niinkään mee, koska sitä ripulointia on koko ajan, oli mulla tai Ukkorähjällä. Apaattinenkin tahtoo olla, vai meneekö se jo ikääntymisen piikkiin. Ei tiedä, mutta tohtorin pakeille on toinen vietävä. Mun sydäntä riipii tämmöinen.

Jassoo, nyt täytyy toimia. Ulkona olisi just sellainen paras ilmasto, viilee mut kirkas. Ne on niin mun juttu. Uimareissu tekis poikaa, mut ei taida keretä enää, pah. Tästä se lähtee, tääkin päivä. Moro.