8.3.2016

Mahtava meno ja pulleat purjeet

Ihana tuollainen harmaa ussakka tuolla ulkona. Pehmeetä ja harmaata. Kevättä tekee, sano.
Se hyvä puoli tässä on, että noi ikkunat ei tämmöisellä kelillä huuda koko aikaa: "Pese mut!"


Sammakko loikkaa

Alkuruoka upeus

Torttuakin syötiin

Lauantai-illan ulkoruokinta oli suksee. Meripaviljonki Hakaniemenrannassa oli hyvä kokemus kaikin puolin. Ruoka oli hyvää, ei moitteen sijaa. Tarjoilu pelasi ja interjööri oli onnistunut. Herkkänä häiriinnyn helposti, jos valot ja äänentoisto on viturallaan. Täällä oli valaistukseen kiinnitetty huomioita, hyvä. Pöydät eivät olleet perseet vastakkain ja akustiikka pehmeä. Pystyi hyvin juttelemaan.

Valoilmiö

Miestenhuoneen seinä

Astiat oli hauskoja ja esillepano kaunista. Makumaailma kohdallaan, varsinkin alkuruuan kylmäsavustettu siika puolukkakastikkeella oli elämyksellinen. Pääruoka oli niin iso annos, että en jaksanut loppuun asti nauttia. Hyvää oli sekin.

Kellun

Interjööri

Meillä oli oikein mukava illallinen ja voin kuvitella, että paikka on kesällä vieläkin upeampi. Ihan jännä fiilis istua vetten äärellä. Kesällä ikkunat saa osittain auki ja niihin saa myös varjostavat kaihtimet. Ainut miinus tulee hinnasta. Vai onks se miinus, sitä luokkaa se suomiruoka maksaa. Suolasta.

Hercules

Outo ilmiö

Jaksettiin jatkaa tutustumaan uuteen vähemmistöryhmittymille tarkoitettuun tanssiruokalaan. Paikka pullisteli ihmistä, mutta iso tanssilattia veti hyvin ja paikka oli muutenkin positiivinen kokemus. Ruuan päälle olikin hyvä vetäistä muutama muuvi. Ei vanha pitkään jaksa ja kotona oltiinkin jo heti yhden maissa. Aamulla oli pikkasen tahmeeta, mutta siitäpä ylös ja ulos, niin sinne haihtui höyryt. Kiva viikonloppu, vähän vaihtelua. Suosittelen.

3 kommenttia:

  1. Kiitos raflavinkistä!
    Olemme menossa tulevana viikonloppuna viettämään hääpäiväämme ja tuo ravintola taitaa olla kohteemme, sen verran hyvältä kuulosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä valinta, silleen romantico myös, et ei ole liikaa metelii. Ja sit humpalle Herculekseen ;)

      Poista
    2. Hmm, mies ei tykkää humpata, joten taidamme tyytyä syöminkiin ja juominkiin ;-D

      Poista