5.3.2016

Ajan juoksu nousu ja tuho

No höh! Mihin se viikko taas hujahti. Aivan kuin viime viikonlopun ja tämän välillä olisi vain jokunen tunteroinen välissä. Hirvityksen kauhistus. En mie muuten, mutta eilen saunoessa huomasin  ( satuin siinä pukkarissa naamaani peilistä tarkemmin tölläämään, ) et viikossa on tullut taas lisää ryppyjä. Semmoisia iän kovettamia uurteita, eivät edes hienoisia juonteita. Huoks. Ajan juoksu tekee säälimättömästi myös tuhojaan. Minun kauniissa rinsessa naamassa. Oih. Anna mun kaikki kestää ja vähän päälle.

Kesä

Heräsin tikkana tunnin ennen kellon soittoa. Duunit kutsuu, mutta tämä on juuri sopivasti tekemätön aika postaukselle. Aika on käytettävä nykyään tehokkaasti hyväksi. Tänään mennään ulkoruokintaan. Vaihtelua elämään ettei iske tylsyys. Ollaanhan tässä oltu himagurmeella jo muutama viikendi. Varasin pöydän Meripaviljonkista. Se kelluva ravintola hakiksen rannassa. Millainen lie, mut kokemus sekin. Jos jaksaa, niin käydään kurkkaamassa myös uusi vähemmistöille tarkoitettu tanssiruokala. Semmoinen homoravintola. Huom, jos jaksaa. Mua ei erityisemmin enää kuppilat kiinnosta, mut kai sitä täytyy sen verta ajan hermolla pysyä, et tietää mistä on puhe.

Talvi

Viikolla oli kivat ja antoisat kuvakset Lahdessa. Kuvattiin ystäväni Helin kans mun vuodevaatemallisto uusiksi verkkokauppaan. Olen tiedostanut, että vanhat kuvat ei tee oikeutta mallistolle ja nyt ne on päivitetty. Ja mikäs kivaa kuvaa tuli. Paikka oli aivan mahtava! Juuri sellainen josta haaveilen Lemon Decolle omaa työtilaa ja showroomia. Vanha bussivarikko, jota ei ole ikävästi purettu, vaan ajanpatina ja rouheus on jätetty esille. Siellä olisi vielä tyhjää tilaa, mut kaukana on siellä asti. Toki, vuokrat on jotain ihan muuta kuin meillä. Kyllä mun sydän niin lämpesi. Käy kurkkaa enemmän juttua ja kuvia Lemon Decon puolelta ja verkkokaupasta. 

Kevät

Ei maar, nyt täytyy alkaa joutuilee. Suihkun kautta uuteen päivään. Onko suihku silloin tarpeellinen, jos edellisenä iltana on käynyt saunassa. Likaantuuko ihminen yöllä nukkuessaan? Kai sitä aina sen verta hikoilee. Tai ainakin mie. Viime yönäkin paistoin makkaraa blogin lukijoiden kanssa. Siinä niin istuttiin nuotiolla. Kai sitä on ihan nokinen. Enkä osaa liikenteeseen lähteä, jos ei käy suihkussa. Mutta iho kuluu tuommoisesta läträämisestä. Ennen vanhaan käytiin pesuilla kerran viikossa. Hyvin riitti. Mukavaa viikonloppua!

Talvi



2 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat tai siis mallisto ;-)
    Kerrohan millainen rafla oli, olen kuullut, että sinne ei voi mennä pelkästään olusille, kesällä varsinkin tosi harmi....

    VastaaPoista
  2. Ihana toi sun mallisto. Kuule, älä laske niitä ryppyjä, nehän vaan kertoo eletystä elämästä ja viisaudesta. En mä ainakaan halusisi olla 20-vuotias siloposki.

    VastaaPoista