8.2.2016

Rakkauden järjestys

Musta on niin outoa, kun herään niin pirteänä. Ihminen tuntee levänneensä. Katsokaas, oli aikoja, jolloin nukuin kymmenen tuntia, mutta aamulla oli kuin jyrän alle jäänyt. En mää tiää, jos tämä on ruokavalion aikaansaannosta, niin sanonpahan vaan, et huh, huh.

On ihmisiä ja on ihmisiä. Toiset saa riekkua kuin varikset tunkiolla ja toisiin kaikki vaikuttaa voimallisemmin. Elämän kääntyessä kalkkiviivoille, sellaiset ihmiset jotka kokevat asiat voimallisemmin, joutuvat tekemään valintoja hyvinvointinsa eteen. Hui, hai, kyl miekin olen tätä temppeliäni pahemman kerran raiskannut ja jättänyt pitämättä huolta. Nyt siitä hinta maksetaan ja on otettava se lusikka kauniiseen käteen.

Uhmattiin koko porukka eilen vettä ja jäätä. Ulos lähdettiin. Pikku koira löi jarrut pohjaan ensimmäisen tulvan kohdalla ja nostin hänet syliin ulkoilemaan. Yhes mentiin poikkiliusuu ja rantaraitille päästiin. Siellä nakkasin pikkuisen tallustelemaan ja niin vaan kipitti ahkerasti koko lenkin. Tässä tapauksessa voisi sanoa, että koira oli kuin uitettu koira, mut selkeesti hän kuitenkin nautti. Oltiin niin tyytyväistä porukkaa palattuamme. Minäkin olen päässyt avantoilemaan pitkän paussin jälkeen ja täytyy myöntää, hyvälle tuntuu.

Käytiin eilen lehvas. Pitkästä aikaa. Nykyään katsomisrajoitteet asettaa omat haasteensa valinnalle. En kestä yhtään väkivaltaa, hyväksikäyttöä, julmuutta, verta, sisäelimiä, kauhua, jännitystä, epätasapainoa ja älämölöä. Komediakin on hankala, sen pitää olla takuuvarmaa, enkä romanttista lässyäkään jaksa. Mitäs sitten? Mies joka rakasti järjestystä. Ruotsalainen trakikoominen tarina miehestä, joka on kyylä eli kyttäri, vanha piru ja äkäinen kuin kiimassa pörräävä mehiläislauma. Pikkasen aprikoin, jaksanko koko leffan katsoa kärttypilliä. Mut ei, rainaan oli saatu hienosti takautumilla uusi ulottuvuus ja leffa oli katsomisen arvoinen. Oikeastaan jette bra. Tällaisissa saatetaan helposti mennä överiksi ja silloin mun on vaikea samaistua. Nyt parhaimmillaan näin tässä oman tulevaisuuteni. Erityisen söpöä oli mukana kuljetettu rakkaustarina, joka sai silmäkulmat kostumaan. Suosittelen.

Tästä se taas lähtee uus viikko. Tänään pääsen kampaajalle ja joulupukilta saatu hierontalahjakortti aktivoituu todeksi. Huh, kun odottaa hän. Poikkeuksellinen viikko edessä, sillä edessä on duunimatka Tallinaan. Ukkokullalla on matkamessut ja mulla bisnesmiitinkii. Mä tykkään kaupungista, Tallina on niin cool. Tällä kertaa odotan erityisesti ammatillista antia. Ollaan peräti neljä päivää. Siinä kerkee jo tsekkailla. Mahtavaa!




2 kommenttia:

  1. Kyllä se niin taitaa olla, että yöunienkin suhteen se "ei se määrä, vaan laatu" ratkasee. Kadehdin ukkelia, joka nukahtaa samantien kun pistää pään tyynyyn ja herää just ennen kellon soittoa virkeenä kuin mikälie. Itse pyörin kuin hyrrä ja parhaat unet alkais vasta siitä kun tarvii jo alkaa odottaa, että kello kohta pärähtää. Ärsyttävää. Eikä oo nyt auttanut ees ruokavaliot, kun jalat vihloo yöt läpeensä, eikä anna hetken rauhaa.
    Mutta nyt mää taidan valittaa ja se ei ollu tarkotus. valivali..

    Iloista ja antoisaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pitää valittaa, se ei oo synti :) Jotkut kertoo saaneensa apua avatouinnista levottomiin kinttuihin, sinne siis :)

      Uni on jumalan lahja kuolevaiselle. Onnekseni olen nukkunut viime ajat hyvin, mut sen varaan ei voi koskaan tuudittautua. Tiedän myös tuon valvomisen.

      Odotan jo niin reissua, Tallina on vaan niin cool.

      Poista