Kotosalla Pop-up

Viimeinen viikkonloppu Kotosalla näyttelyä läks. Ohikulkijaa olisi voinut käydä enemmänkin, mutta loppuviimeksi saldo jäi positiiviselle puolelle. Kaikille teille lukijoille, jotka ette päässeet käymään, tässä pieni kuvapotpuri tilasta ja taiteesta. Tämä oli ensimmäinen ja toivottavasti ei viimeinen. Jatkoa seuraa ja oppia ikä kaikki. Seuraavissa onkin jo sitten kokemusta ja rutiinia.

Lepää rauhassa vai sittenkään ei

Eteläinenkin suomi on saanut yön aikana ujostelevan lumipeitteen. Tuo on hyvä, yhtään enemmän ei tarvitse tulla. Täytynee myöntää, että maisema on heti valoisampi, mutta niitä elämää hankaloittavia lumivuoria ei todellakaan ole ikävä.

Autoilevana ihmisenä ajattelen juuri näin ikävästi, mutta totuushan on se, että ne vähäisetkin parkkipaikat menetetään lumivuorille ja se on hankalaa. Pakkasen kiristyessä otin käyttöön sen sähköisen tolppalämmittimen. Testasin eilen toimiiko. Kyllä toimii, ja on erittäin fiksu keksintö. Auto lämpiää ajastimella ja katso, lähdettyäni liikenteeseen, auto on lämmin ja ikkunat sulat. Hitsin kiva, ellei peräti ihan huippu!

Eilen oli vapaapäivä. Ansaittu ja pakotettu. Minulla olisi ollut kaksikin yksityistilaisuutta näyttelyssämme. Mutta jostakin kumman syystä, lonkka pirulainen on äitynyt niin kipeäksi, että kävely on hankalaa. Lienee näitä ikääntymisen tuomia harmituksia ja voiko jopa olla, että kroppa pistää lepäämään, jos nuppi ei tajua. Hmmm...paljon mahdollista.

Nää on niin nättejä

Vietin siis kotona kokonaisen päivän. Okei, hoidin juoksevia asioita ja se olikin tarpeellista. Kurjaa tässä on se, että ei pääse ulkoilemaan, nyt kun sille olisi aikaa elämässä. Juu, käytiin lenkillä Su-iltana ja se olikin vikatikki. Siitä vasta lonkka pillastuikin ja katson nyt parhaaksi antaa sille lepoa ja kylmää geeliä. Pah, aina joku rajoite, pah.

Siinä noin alkuiltaehtoolla tuli jopa sellainen kyllästyneen oloinen mitähän tekisi hetki. On se piru vie kumma, että ihmisen on vaikea olla vaan. Jotenkin tulee tunne, että aika menee hukkaan. Mikä aika? Aika on aina arvokasta, eikä tuommoisia tule miettiä. Sekään ei ole hukkaan heitettyä, jos suo itselle aikaa olla vaan. Huomaatteko, tätä syyllisyyden taakkaa, mikä runnoo luterilaista luupintaani. Tuolla lailla makaa vaan, eikä leipäänsä ansaitse. Hyi olkoon!

Jesh, se lähti sit vika viikko pop-uppia. Kauheen nopsaan meni viikko. Joskin hiljaiset hetket näyttelyssä ovat aika puuduttavia ja kello matelee. Meillä ei ihan koko aikaa ole tupa täynnä porukkaa ( vaikka niin olin ajatellut ) ja sekin on hassua, että kaikki tulee sit kerralla. Sit on taas tunti kaks kuollutta. Hauskaa siinä on se, että siinä niin istua törötämme keskellä Helsingin vilkkainta vilinää. Ihan niin kuin kotosalla. Villasukat jalassa.

Valoa kohti

Hei ja hoi! Kotosalla näyttelyn avajaiset onnellisesti takanapäin. Viime päivien hurja meno toivottavasti vähän rauhoittuu ja päästään elämään arkea. Kaikki tämä on ollut samalla yhtä juhlaa, joskin aikamoinen rutistus. Itsestä ja omasta jaksamisesta saa olla kyllä ylpeä. Kyllä saa ja pitää olla. Joskin tästähän se varsinainen duuni alkaa. Mallisto on luotu ja nyt alkaisi markkinointi ja myyminen. Hyvää palautetta näyttelyssä tuli ja se kyllä tuntuu hyvälle.

Mitäs muuta? Eipä tässä ole kerennyt paljoa ajattelemaan. On menty tukka putkella. Onnekseni saan todeta, että nukun hyvin ja hermoinen toiminta on pysynyt perässä. Avajaiset on saatu kunnialla aikaiseksi ja nyt voi edes vähän huokaista. parin viikon päästä lähdetään Londoniin, siinä hienoinen palkinto kaikesta ja jouluksi odottaa matka etelän aurinkorannikolle. Porkkanoita, porkkanoita.

Lemon Decon nettisivut ja verkkokauppa on avattu. Sekin säätö on saatu lähes päätökseen. Pientä säätöö täydellisyyden tavoittelijalla on vielä, mut niitä tehdään sitä mukaa, kun keretään. Sivujen teko on ollut mielenkiintoinen matka tietotekniikan maailmaan. Ei ihan äkkiä saata arvata, kuinka paljon siinä onkaan asiaa ja hommaa.

Mikä kuukausi nyt on? Loka vai marras, milloin tulee joulu? Havahdun tähän todellisuuteen ja ymmärrän, että kohta tämä vuosi on tulossa päätökseen. Lunta ei ole ( eikä tartte ,) nyt siis periaatteessa talvi ja joulumainokset pyörii täyttä häkää. Mihin meni syksy? Kaikki tämä laittaa ajanjuoksun rynnimään usain boltsin tavoin. Hyväkö vai huono? Loppu tulee nopeemmin, mut just tossa yks päivä sanoin Ukkokullalle, et meidän elämä ei ole ainakaan tylsää. Ja sitähän mie en kestä, tylsyyttä.

Valoa elämäänne rakkaat toverit. Taistelkaa tylsyyttä ja pimeyden voimia vastaan. Niin minäkin teen. Ei enää montaakaan kuukautta, kun on taas kesä ja valo. Vedetääs ensin toi joulu tosta alta pois. Alla palmupuun... Adios!

Martta, pidä huivista kii

Olen nykyään niin poikki, että en jaksa edes lukea päivän lehtiä sängyssä. Aloitan ja pääsen sivulla kaks. Siitäpä kurotan sammuttamaan yövalon ja ennen kuin käsi on taks peiton alla, olen jo täydessä unessa. Seuraava tajunnallinen hetki elämässä on se, kun aukaisen silmäni aamutuimaan. Voitteko kuvitella, Ukkokulta saattaa jäädä vielä kökkii ja mä en herää siihen, että hän tulee yöpuulle, ei mitään tajuu. Minä, joka ennen muinoin en kestänyt hengittävää olentoa vierelläni siksi, että se häiritsi rinsessan unta.

Laiska töitään luettelee, mutta nyt ymmärrän toteamuksen, että yrittäminen on elämäntapa. Täytyy myöntää, että 24/7 mennään. Työnkuva on niin monisäikeinen, että ei siinä pysty erottamaan, mikä on työ ja mikä ei ole. Iso osa menee tässä koneella, juu se on duunia. Eilen ähelsin työhuoneella. Askartelin Kotosalla näyttelyn kalusteita. Tällaisen muinaisen kaunottaren kimpussa. Eiks oo päheesti raffii? Täähän oli ihan atomeina, pantiin kasaan ja pikku feisliftinki pintaan ja lakkaa päälle. Ei liikaa, saa olla eletty. Tulkoon hänestä työhuoneen kuningatar.

Täytyy myöntää, että hienoista taisteluväsymistä alkaa olla. Podettu flunssa vaikuttanee asiaan myös, ei ole ihan tikissä. Mutta onko psyykkeen vaikutusta, et en vain suostunut muutamaa päivää enempää sairastaa. Toivotaan ettei potkase takas. Väsymisen huomaa siitä, että muisti pätkii pahasti. Juu, kirjoitan kaiken ylös, mutta en enää muista mitä muistiinpanot tarkoittaa. Jos olen kirjoittanut esim. tyynyt, pussilakanat toimitusmaksu, niin en enää muista mitä se tarkoittaa! Toinen oireyhtymä on tekemisen toivottomuus. Tulee tunne, että mistään ei tule mitään ja tekee perkeleellisesti, mutta mitään ei saa aikaan. Hmmmm, pitää katsoa taakse ja todeta kuitenkin jotain tehneensä.

Ukkokulta lähti taas maalimalle. Nyt työmatka Madridiin. Ilman häntä tästä kaikesta ei olisi tullut yhtään mitään. Näissä epätoivon hetkissä, hän nostaa aina ihmisen ylös. Ihailen sitä optimistisyyttä millä tukea ja kannustaa. Ja kuinka joku voikaan olla niin rauhallinen, jykevä ja tukeva. Onneks hää tulee jo Ti takas. Palkinnoksi tästä kaikesta härdellistä varasimme jouluksi matkan etelän hetelmään. Kyllä, me olemme sen ansainneet. Mennään hyvän ystäväni luokse ja ollaan rapiat viikko. Se antaa voimaa jaksaa. Näin sen kuuluu mennä, tee, tee ja tee, sitten saat, saat ja saat. Fantsuu!

Kävin perjantaina valokuvauskurssilla. Oli sellainen digijärkkärin perusteet. Se on ala, jota ei koskaan voi opiskella liikaa. Mutta hei, vähäks oli kiva huomata, että mä tiedän ja osaan jo jotakin. Ei tämä turha kurssi ollut, mutta odotan jatkoa. Valokuvaajaksi opiskelu kestää koulupohjaisesti sen viisi vuotta. Että siitäpä niin. Onhan noita kurssiloita mullakin jo muutama takana.

Jebe, päivä on taas touhua täys, mut mie pääsen ihan oikeelle kampaajalle. Täytyyhän se tukka nätiks laittaa, kun viikon päästä ollaan näytillä näyttelyssä. Ai niin, enhän mie siellä ole näytillä. No edustamassa kuitenkin. Täydellistä viikko tu evrivan!

Silmät sieluni peilit

Just joo. Järkky flunssa raatelee ihmispoloa. Mistä ihmeestä tätä räkää voikaan riittää näin mahottomasti, eiks se ole jo luonnotonta. Keuhkot vereslihalla ja olo on ylen vetämätön ja heikko. Exähän tän tartutti viikonloppuna. Tehtiin sitä työhuoneen muuttoa ja hän pärski autossa. Mitä tästä opimme? Ei pidä exien kans kavaljeerata.

Eihän tässä mitä, mut tää on just niin hemmetin huono ajankohta. Nyt vaan yksinkertaisesti ei olisi aikaa sairastaa. Okei, kukaan ei ole korvaamaton, en edes minä ja nyt on nöyrryttävä makaamaan. Pop-uppi lähestyy ja toivottavasti siihen mennessä saa olla kunnossa. Parempi kaiketi näin, että nyt sairastaa eikä sitten. Jotakin hyvää tässäkin.

Kävin muutoin maanantaina silmälääkärissä. Hassua, tää flunssa iski tasan sen jälkeen, kun olin kotimatkalla. Juu, mulla on sellainen syntymävamma, että kyynelkanavat ovat liian ahtaat. Niitä on aikaisemminkin rassattu ja se ilmenee silleen ikävästi, että silmät, nuo sieluni peilit, valuvat vettä ja tulehtuvat. Nyt ollaan sit siinä jamassa, että ne pitää leikata. Ovat jo ahtautuneet niin, että puhdistusoperaatiot ei onnistu. Voihan perse, en paremmin sano. Ihan voin kertoa, että silmät, nuo sieluni peilit, ovat silleen arkaa kamaa et kaikki ronkkiminen tekee kipiää. Kun olen ollut lapsi, niin olin itkenyt ilman kyyneleitä. Ja varhaisimmat lapsuusmuistot ovat niitä, että mun silmiin tungetaan jotain kirvelevää ja polttavaa ainetta. Huoks. Se on vähän sellainen tunne, että sielukin on kipiä, jos silmät ei toimi.

Ukkokulta on niin ihana. Eilen hän keitti potilaalle hyvää keittoa. Sellaista missä oli soritsomakkaraa ja paljon makua. Toi kaupasta vaniljajäätelöä, kun potilaan teki niin mieli. Eikä siinä kaikki, hän hieroi karhunpoika sairastaa pikku potilasta. On ihana olla surkee, kun joku hoitaa. Se vähän helpottaa. On joskus kertoja, että touhupetteri vain makaa, eikä puutu elintarviketuotannollisiin yksityiskohtiin. On vaan. Ja sairastaa. Oudolla tavalla se tuntuu ihan hyvälle. Ei sairastaminen mut se heikkona oleminen. Kun on vahva ja tekevä. Aina. Minä.

Nyt iski kutsu punkkaan. Onneks olen saanut nukuttua. Eilen nukuin päivällä kolme tuntia. Tuosta vaan. Uni on paras lääke. Katoan siis sinne, unen hämärään. Toivoen tervehtymistä. Se on moro ny!

Tapahtukoon sinun tahtosi

Viikko taas vierähti. Turha toistaa, että aika menee menojaan. Tärkeintä lie, että itse pysyy perässä. Nyt pyhäinen aamu ja ilmassa hyväilee rauha. Ymmärsin tuossa, että kyllä viikonloppuna täytyy ottaa myös relasti, silleen niin kuin levätä. Tää on niin hassua, että tähän yrittämiseen kuuluu sellainen huono omatunnollinen twisti. Olisi niin kuin pakko tai vähintäänkin koko ajan tehdä duunia uuden yrityksen hyväksi. Yhtään ei saisi levätä tai olla. Okei, aikansa sitä jaksaa, mutta hyvä lepo on kaiken perusta. Ei ole eroa sillä onko viikendi tahi arki. Ja nyt just varmasti se hetki, että tehtävä on.

Työhuoneeni

Eilen sain kamat uudelle työhuoneelle. Exä oli apuna roudaamassa. Nyt mulla on oma työhuone missä mellestää. Se on kiva. Hmmm... sekin pitäisi sisustaa vai jättäisikö sisustamatta? Sinnehän voi tulla sisustus ihan itsekseen, kunhan saan levitettyä kaikkia kamat ja kaikki muut. Se voisikin olla sellainen boheemi tila.

Kirkkotalo etelärannassa

Ukkokulta on duunimatkalla epsanjassa. Siellä niin välimerenaalloilla. Hän pohdiskelee sellaista, että ihmisen olisi hyvä asua osan vuotta jossain muualla kuin kotomaassaan. Minä yhtymään, että ottakaamme tavoitteksi,  että näin tapahtuman. Saadaan bisnes pyörimään ja talvet sit asutaan auringossa ja suunnitellaan uutta mallistoa. Käytännöllistä ja näppärää. Olkoon se haave, olkoon se unelma joka toteutuman.

Ihan huvittaa

Olen ollut viikonlopun yksin. Tietoisesti tahtoen. Sen verta haipakkaa nyt, niin tämmöinen itsensä kanssa oleminen on hyväksi. Olen jumangegga yrittänyt virkata isoäidin neliöö. Sain eilen siihen kädestä pitäen koulutusta, kutojani kävivät tuomassa lisää uutta mallistoa ja siinä samalla opeteltiin. Hyvin meni, mutta auta armias, kun aloin täyttämään eilen illalla sitä joutavaa aikaa virkkaamalla. Ei, ei mennyt taaskaan niin. Joko minä todella olen niin tyhmä tai sitten ohjeeseen on tullut joku härö. Ei pysty ymmärtää tätä vaikeutta. Ihan oikeesti alkaa vituttaa, virkkaat ja virkkaat, etkä onnistu. Onhan se nyt ihme, ettei yhteen lappuun pysty! Tästä on nyt tullut minulle elämää ja kuolemaa suurempi asia. Se on vain yksinkertaisesti pakko oppia! Voitteko kuvitella, ihminen ei osaa virkata isoäidin neliöö. Kaikkihan sellaisen osaa!

Odotan, että aurinko nousee. Tarvitsen luonnon valoa. Onks nyt kuitenkin niin ikävästi, että aamu on jo noussut ja valon määrä on tämä. Harmaa hämärä. Voihan pylly, just nyt, just tänään, piti olla tällainen. Olisi tarkoituksissa kuvata malliston verkkokauppakuvat. Ja se olisi aika oleellista, että ne on suht autenttiset. Mie ajattelin rakentaa studion tänne himaan. Tätäkään en ole koskaan aikasemmin tehnyt. Hyvin intresanttia ja opettelun, erehdyksen ja toivottavasti onnistumisenkin myötä teen tästä haasteen. Luojani, anna minulle valoa hetkisen. Kiitos.