29.7.2015

Matkakuvitusta

Möksällä ollaan ja rauha maassa. Tänne on vain aina niin ihana tulla. Pieni pyrähdys citissä, sain asioita hoidettua ja sit onkin kiva paeta tänne herran kukkaroon. Tiesittekö muuten, että paikka nimeltä herran kukkaro on oikeasti olemassa. Siellä niin saaristossa. Ei käyty, ohi ajettiin.

Kaunis kartanon sisäänkäynti

Holvisti

Kuja

Viljavaa peltoo
Tehtiin siis sellainen pienempi saaristoreitti. Maisemat ovat kauniit ja on aina kiva reissata kotmuassa. Mutta ihmetellä täytyy rantareitin tasoa. Ei nimittäin ole kauheesti kehuttavaa. En nyt ala erikseen erittelemään, mutta kyllä olisi kohennettavaa monessa asiassa. Pari majoituspaikkaa kerettiin asustaa ja kyllä olisi saanut rättiä heiluttaa molemmissa. Sellaista ihmeellistä välinpitämättömyyttä ja pienillä asioilla tehtäisiin ihmeitä.






Muutoinkin asiakaspalvelu oli vähän sinne päin. Ihmetellä täytyy, upeat mahdollisuudet ja hommat hoidetaan vähän noin niin kuin vasemmalla kädellä. Hyvä esimerkki Korppoolla. Majoituspaikkamme ravintolassa ei ollut tilaamaamme kuplivaa, eikä valkoviiniä, eikä tarjoilija edes tiennyt mikä on calvados. Hän kysyi, onko se valkoviiniä. Heidän ja meidän onneksi, ruoka oli kuitenkin hyvää, mutta ei erityisen saaristolaista.

Venonen

Mökkimaisemaa

Nähdään kulmilla

Köytetty
Mehän Ukkokullan kans suunniteltiin kaikki paikat uusiksi. Siivottiin, sisustettiin, maalattiin ja laitettiin asiakastyytyväiseksi. Hauskaa sinällään. Eniten minua ärsyttää, jos paikat ovat, suomeksi sanottuna, paskaisia. Ei voi ymmärtää. Eli en voi oikein suositella mitään paikkaa missä yövyimme. Kyllä niissä yönsä nukkui, ei sen väliä, mutta jos pitäisi oikein turismoa kannattaa ja kehua, niin en voisi seisoa sanojeni takana. Sääli.



Matkalla

Eiks oo saaristoo

Pieni majapaikkamme
Enihau, on aina mukava matkustaa ja upeat maisemat ja saaristolaisuus antoi paljon myös anteeksi. Liekkö siinä syy ja yhteys, etteivät paikalliset niin hirveesti jaksa välittää. Turisti tulee joka tapauksessa, sen verta uniikkia maisemaa.

4 kommenttia:

  1. Piipahtakaahan ensi kerralla Herran Kukkarossa, mahtava paikka! Yöpykää lunnunpesässä! Testatkaa tortta-på-tortta :-)
    Muuyama vuosi sitten ajelimme tuon rengastien, me viihdyimme kyllä ja majapaikkamme, vanha koulu oli siisti ja hyvätasoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että löytyy toisenlaisiakin paikkoja. Meille sattui vain huono tuuri paikkojen suhteen. Mutta laitetaanpa nuo suositukset muistiin. Sit seuraavalla kerralla...

      Poista
  2. Minäkin tulin suosittelemaan Herran Kukkaroa, kovin on jännä paikka :).
    -hss

    VastaaPoista