Jatkuva pysähdys

Täytyy oikein pinnistellä, että ymmärtää olevan maanantai. Semmoinen niin kuin uusi viikko, alkuviikko ja arkinen päivä. Katsokaas, näin lomaillessa pyhä ja arki menettää merkityksensä ja on vaikea muistaa mikä päivä on juuri tänään. Ehkä maanantaissa on kuitenkin sellainen oma tatsi, jostakin sen vain tietää. Pitäisi olla hirvittävän tehokas tai ainakin tehdä jotain järkevää tai vähintäänkin saada jotakin aikaiseksi. Niin miksiköhän?

Eilinen päivä oli taas leisi sandei. Hyvinkin sellainen. Jopa niin, että tuli levoton kyllästymisen tunne.  Asia ratkaistiin sillä, kun käytiin Bärösundissa. Ihan vaan siinä satamakahvilassa nautittiin jäätelöt. Oltiin pois, saatiin hiukka liikettä ja nähtävää. Se auttoi. Illalla möllättiin kaksi tuntia töllöö. Minulle uusi, paljon kehuttu, Silta-sarja viihdytti meitä otteessaan. En ole katsonut töllöä moneen viikkoon, se oli kivaa vaihtelua.

Päivä rutiineihin on tullut myös kuntoilu. Ei mitään maata mullistavaa, mut aloittelen hiljalleen. Vesijuoksu, josta jo kerroin, ja olen myös hinkuttanut itseäni Selättimellä. Siinäpä vasta oiva kapistus.  Käsipaino ja kahvakuulaa, jumppaa ja venyttelyä. Varovasti teen, mutta en selviä siitä ilman kipuja. Ei mitään järisyttävää, mut ihmetellä täytyy. Sitä voisi noin niin kuin äkkiä ajatella, että kuntoilu auttaa, kuntoilu pelastaa. Ensi Ma mulla on fyssäri, hän saa katsoa ja opastaa, mitä kandee tehdä ja mitä teen väärin. Sekin on mahdollista vaikka eräänkin terveselkätunnin, jooghan ja pilateksen olen elämäni aikana suorittanut.

Tein tuossa yksi ilta taivaallisen maukasta itämaista kanakeittoa. Rakkauvella laitoin. Tymäkkää makua, chilistä, inkivääristä, valkosipulista, sitruunaruohotahnasta, currysta, yrttilöistä. Kanan sisäfilettä, kotimaista kasvista ja kaiken kruunasi kookoskerma. Herran pieksut, olt niin onnistunut makumaailma, että itsekin kehua retostelin. Yleensä Martta löytää aina jonkun moitteen sijan, toki pitää mölyt mahassaan, mut nyt annoin täydet pojot. Niin olivat kanssaruokailijat samaa mieltä.

Tänään mut hyljätään tänne ihan yksiksein. Ukkokulta suoriutuu citiin duunihommiin ja mie ankarasti mietin seuraavaa siirtoa. Ens viikolla on mullakin asiaa kaupunkiin, joten saan taas sitä herkkua kuitenkin. Yleensähän mie viihdyn omassa seurassa liiankin hyvin, mut nyt on jotenkin jo sellainen olo, että sosiaalisuus ei olisi pahasta. Voip olla, että nostan kans kytkintä ja siviilisaatioidun. Sikäli huippuu, et miehän en ole muiden kyytilöistä riippuvainen ja voin tehdä just niin kuin tuntuu. Joko jään tai lähden menemään. Sekin on vain pieni osa elämää.  Luova minäni päätään nostaa ja niin tähän loppuun soman runon murjasin. Hmmm, voishan tänne kadota runoilee...