17.6.2015

Sisäistä kauneutta

Ihmetellä soppii, kuin täällä voikaan olla niin kylymä. Aurinko paistaa, mut lämpötila ei nouse. Minusta se on vähintäänkin outoa. On kuitenkin kesä. Linnutkaan ei laulele, ressukat ovat jäätyneet puidenoksille. Kyllä se on kuulkaa kasvihuoneilmiö mikä riivaa suomineitoa.

Mikähän tätä taas riivaa? Oli taas niin levoton yö. Joku tumma ohikulkija yritti tappaa mut. Viattomasti kävelin ja hän moraa tarjosi. Onneks Ukkokulta silitti päästä ja ymmärsin rauhoittua. Se tuntuu oikeesti hyvälle, jos joku kesken helvetinmoisen painajaisen silittää ja sanoo et ei ole mitään hätää. Ei mitään hätää. Oikea käsi tärisi hervottomana ja pumppu hakkasi tuhatta ja sataa. Ei tuokaan voi olla ihmiselle hyväksi, hirvee ressi yölläkin. Juurikin tuossa jostakin aikakausijulkaisusta lukasin, että ihminen joka on masentunut, stressaantunut ym. ym. näkee enemmän painajaisia. Häh? Mulla ne ovat lähes joka öisiä... On aina ollut. Joo, joo outo on sielunelämäni.


Tehtiin eilen kesäinen huviretki. Björnellä mentiin. Käytiin Billnäsis. Se on kiva pieni oma keidas Karjaan kuppeessa. Sumpit hörpättiin ja tutkailtiin mestoja. Siellä puutarhalla on myös käsityö- ja antiikkimyymälä. Ostin avaimenperän autonavaimiin. Kun en saa autoa, ostan avaimenperän. Sehän on melkein sama asia. Siinä lukee hienosti Bil. Se on ruotsia ja tarkoittaa autoa. Tai siis oikeesti se tarkoittaa MARTAN uutta autoa. Jostakinhan se on aloitettava. Seuraavaksi ostan tuulilasinpyyhkijän. Sitten toisen. Pitää vain päättää minkä mallisen auton pyyhkijät.


Mutta se ihana ruukin alue Billnäsis on kuollut, autioitunut kuin villin lännen kylä. Lähes kaikki toiminta on loppu slut. Hotelli ja kaikki galleriat ja myymälät ovat kiinni poikki sulki. Alue on paikallinen nähtävyys ja sillä olisi potentiaalia vaikka mihin. Okei, talvella tuskin kovinkaan vilkasta, mutta kehittelemällä kesäisin voisi olla hyvinkin suosittu el turismo. Ihan tuntui pahalle moinen kuolleisuus. Eikä tästä ole pitkäkään aika, kuin alue nousi uuteen kukoistukseensa ja nyt jo down. Harmillista.


Jussi alkaa kolkutella jo takaraivossa. Sehän on vuoden paras ja tärkein juhla. Aloitan se jo huomenna, siivoamalla mökin, pesemällä saunan. Perinteillä mennään, totta helvetissä. Kalaa emme voi savustaa, Ukkorähjä vei sen pöntön. Mutta näppärä emäntä ei tästä lannistu, vaan keksii oitis tilalle jonkun yhtä maittavan ellei jopa paremman, kesäisen pöydän herkkutarjottavan. Esim. koskenkorvassa marinoituja mustekalan lonkeroita minttusinapilla. Hmmm, kuulostaa hyvälle, mutta kaipaa kenties hieman säätöä.


Jahas, tänään nokka kohti citii. Pääsen taas kuvattavaksi. Rankkoo on tämä huippumallin homma. Varsinkin, kun on kysymyksessä sisäinen kauneus. Meitsistä ei nähkääs riitä vain tämä häikäisevä pintakerros vaan tahtoovat tunkeutua syvemmälle, aina mun sisimpääni. Semmosta se on, ei voi muuta sanoa. Adios. Laittakaa ne lämmöt päälle siellä yläkerrassa, jumalaut!

4 kommenttia:

  1. No älä muuta viserrä. Lämmöt päälle tai ei tuu kesää. Hermothan tässä jo menee. Tai siis on mennyt jo. Etenkin tähän jatkuvasti kohisevaan turhanpäiväiseen tuuleen.

    Mulla on kans tollasia ihme painajaisia, missä henki on uhattuna. Viime yönä ei ollu, mutta sen sijaan lähti loputkin hiukset päästä. Tarttui koko pehko hiusharjaan ja siihen jäi. Aamulla hirmu helpotus kun ei ollutkaan totta. Hiukset tai henki :)

    Onnea kuvauksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keli eikun pahenee. Vettä tulee kuin esterin hanurista. Ensimmäistä kertaa käy mielessä ajatus siitä, että ottaisi äkkilähdön lämpöseen :(

      Viime yönä joku tuli katonrajasta piti kovasti taas huutaa. Outoja ovat. Mut onneks sulla on tukka päässä ;)

      Poista
  2. Tuo autokuumeesi on hauskaa luettavaa ;-D
    Mielestäni Audi sopisi parhaiten tyyliisi ja siinä on niin kauniit etuvalot, laitahan merkille!

    Toppatakkia tekee mieli kaivaa päälle, vaikka loma kolkutteleekin jo......

    Toivottavasti sisäinen(kin) kauneutesi löytyy kuvissa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Audi olisi oikein sopiva menopeli mulle. Etuvalot ovat kuin metsäkauriin silmät, oih.

      Nyt tarvitaan jo vedenkestävä toppatakka, pah.

      Sisäinen kauneus tullaan todentamaan kuun lopussa, sit se on ihan virallista.

      Poista