Herran rauhaa ja luontoilmiöitä

Vastarannalle paistaa aamu-aurinko ja se saa lehtivihreän hehkumaan hillittömästi. Käki kukkuu jossakin raivokkaasti, hetkinen, niitä taitaa olla useampi. Vai voisiko se olla kaiku pitkin järven selkää? Muutkin luomakunnan sirkuttajat, piipittäjät, what ever pitävät upeaa konserttoa. Muutoin on hiljaista, vain kaino tuuli suhisee pihapuiden lehdissä. 

On lämmin aamu. Lämpöisin tähän asti. On kesäinen aamu. Kesäisin. Iltakin oli jo niin lämmin, että ilkosillaan pystyi saunasta vilvoittelemaan. Annoin auringon lämmittää kapista kehoani, rappeutumat rakasti. Mikä se on, että vasta täällä tuntee rauhoittuvansa, antaa itselle luvan vain olla. Onko se tämä meditatiivinen tuijottelu seljälle, istuminen ihmeissään, kaikes rauhas. Onko se ympäröivä luonto ja sen antama energia. Olkoon mikä on, hyvälle tuntuu taas kerran.

Ensimmäinen mökkimatka Björnellä meni ihan hyvin. Huomaa sana ihan. Ei se ollut täydellinen. Emme omista automaatioilmastointia, joten kuumaa oli kyyti. Se tekee olon tukalaksi, varsinkin jos hermostuttaa hiukkasen muutoinkin. Ja hei, vielä ei ole edes helteet, mitä se on silloin. Taidan kuitenkin tehdä kuopion matkan junalla, määhän tukehdun moiseen kyytiin. Miten me ennen vanhaan kestettiin? Ei silloin ollut missään autossa viilentävää ilmastointia. Vai oliko? Meittin perhe ei mesejä, eikä bemuja omistanut. Taisi olla angliaa ja kuplavokkeloo. Oliks niitä kellään silloin? Ökyautoja ilmastoinnilla.

Miksi lähes kaikki ajaa ylinopeutta kehällä? Tulee väistämättä tunne ja pakko, että on mentävä muiden mukana tai olet jarru. Lähes kaikki posottavat kasikympin rajoituksilla yheksää ellei satakymppii. Letkassa posotetaan menemään, hieman hermostuttavaa. Olettekos koskaan ajatelleet, miksi jarruvalot ovat punaiset, eikä esim. vihreät tai siniset? Tietenkin siksi, että punainen on vaaran ja huomion väri. Siinä nytkivässä letkassa oli hyvä huomioida edellä ajavan punainen väläytys. Nyt se saatana jarruttaa. 

Mikä ihana vapauden tunne olikaan, kun kurvasin mökin parkkikselle. Pikku koirakin oli selvästi huojentuneen oloinen, ja voi sitä ilon määrää, kun laskin hänet virkistävään vapauteen. Tuuli oli lähes myrskyisä vaikka aurinko paistoikin. Juppe ei tykkää tuulesta, kaikki se kolina, räiske ja ujellus tekee toisen levottomaksi. Onneksi iltaa kohden tuuli hellitti ja meillä oli oikein mukavaa yhes. Hieman mua jänskätti, että alkaaks allekirjoittaneen mielikuvitus keksimään mitä kaameimpia kummitustarinoita ja onko ehtoo sellainen mielipuolisen kuvitteellinen. Häh, mites se olisi voinut olla niin? Nukkumaan mennessä, vaille ykstoist oli täys valaistus päällä ja ilta oli enemmänkin romantique kuin horror. Aurinko meni mailleen ja kaunis kajo saatteli meidät lempeään uneen eikä ikiroutaan ja kadotukseen.

Päivä oli sen verta poikkeuksellinen, että uni armahti välittömästi. Se aamun hermokuvaus oli vähintäänkin outo. Piti aistia käsissä ja jaloissa kylmää, kuumaa ja kipua. Kestikin puoltoist tuntii. En sit tiää miten se meni. Neurologit antaa lausunnot, mut sen verta oli ihmeellistä, että toinen kinttu ei tuntenut kylmän kipua ollenkaan. Ja välillä tuntemukset meni silleen sekaisin, että kylmä tuntui kuumalle. Liekö normaalii vai olenko epänormaali? Aika näyttää.

Ajomatka vähintäänkin oli jännityksessään snadisti voimallinen. Siihen päälle relaava sauna, mainittakoon myös ansaittu saunaolut lämmityksen kera ja ilman, mutta ei humalahakuisesti. Maittava ateria ehtoolla ja me olimmekin valmista kauraa höyhensaarille. Edes Juppe ei vuhkanut yöllä tai ainakaan en rekisteröinyt. Herran rauhaa ja silleen, minä luulen.

Uusi päivä heräilee viattomana ja eilisen rasitukset ovat vain utuinen muisto. Siinäpä saunoessani eilen, ihan äänen itselle ja luomakunnalle totisena mutta kiitollisena totesin: "On se luojan lykky, että on tämä mökki."