4.6.2015

Sielun ja ruumiin ravintoo

Oman elämänsä huippumalli menee tänään exotique-kuvaukseen. Mie en ihan turha pirkko ookkaan, niin kuvataan eestä ja takkaa, miten se Martta makkaa. En yhtään tiedä mitä on odotettavissa, mut QST-kuvantamisen nimellä se menee. Sillä nähkääs käsittääkseni voidaan kuvantaa kipua. Intresanttia. Yksi kokemus tämäkin.

Kasvohoitolaa

Paikan oma ööli
Selvittyäni kuvauksista, Björnen nokka suuntaa mökille. Hurjan näppärää olla omatoiminen. Ukkokulta on duunimatkalla ja tulee vasta la. Nytkö olisin täällä kökkäillyt himas, okei julkisillakin pääsee, mut sen verta maksullista on, että ei sitä montaa kertaa voisi tehdä. Ollaan sit pikku koiran kans kaksin, toivottavasti ei ala peljätä öitä. Enkä mie, reipas tyttö. Se on antoisakin kokemus olla ihan omissa oloissaan. Rauhas meditoin ja olen yhtä luonnon kans.

Karitsancarpatsio

Höyrytetty nieriä
Eilen käytiin Kämpin Spaassa kasvoja hoidattamassa. Musta on niin kiva järkyttää neitokaisia ja kertoa, että olen jo viisyks. Niin kehuvat ihoa hyvin hoidetuksi ja nuorekkaaksi. Hetkinen, näin mulle sanottiin viimeksikin. Sanooks ne kaikille niin? Saavat asiakkaan hyvälle mielelle ja tulemaan uudelleen. Ihan sama, hyvä oli hoito. Relasin niin, että kuorsaamalla hirsiä vedin. Jette kiva. Nyt on nättinä.

Makea välipala

Kardemummajäde ja rapsupuuro
Palaveerattiin asioita ja vähän katsottiin missä mennään. Oltiin niin sanotusti bisnesillallisella. Kohteena ravintola Ragu, mulle ihan uusi tuttavuus. Oikein oli esteettisesti kaunis mesta, hyvä palvelu, maukas ruoka ja mikä tärkeintä, paikan melutaso siedettävä, eikä tarvinnut kärsiä älämölöstä.  Syötiin viiden lajin yllätysmeny, kaikki tyyni hyvää. Paikan omat leivät ansaitsevat erikoismaininnan, samoin hauska keitto, joka tarjoiltiin lasipurkista. Tarjoilija aukaisi purkin pöydässä ja sieltä tulvahti ihana savustus-savu. Käsin kuorittua, savustettua katkarapua, joka sai liemekseen jonkun hernehässäkän. Jette maukas. Rakkaudesta ruokaan sanon minä.

Savustettua keittoa
Jep, nyt en voi läpistä enemmän. Täytyy lyödä kamoja kasaan, niitä tuleekin nyt koko kesän edestä. Mää noin niin kuin muutan osaksi möksälle. Olkoon se pääkallopaikka ja tääl citis käyn hoitaa juoksevat ja kukkaset. Pikkukoiran pitäisi tulla näillä näppäimillä, sit myö lähetään posottaa kohti faagerviikkii. Tsau!




2 kommenttia:

  1. Kiva sulle! Ja tietysti pikkukoiralle :) Sitä oon kaipaillutkin kuten aina joskus ukkorähjääkin.
    Toivottavasti nyt pitkä s-loma jotenkin auttais sua, eihän ne kivut ainakaan rehkimällä lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, joku muukin on heitä kaivannut. Kerrottakoon, että hyvää kuuluu molemmille ja Ukkorähjä on tulossa tänään piipahtaa mökillä. Eivät siis ole kadonneet elämästäni minnekkään ja hyvä niin :)

      Olen vahvasti ymmärtänyt, että kunnon breikki on nyt ainut vaihtoehto. Sitä vaan ihmettelemään, miksi kivut ei jo jätä rauhaan. Kohta jo viikon ollut lomalla. Ehkä siihen tarvitaan muutama viikko lisää...

      Poista