6.6.2015

Niin kaunis on maa


Hyväinen huomen! Tavakseni on tullut herätä puol kuus. Taisin sen jo aiemminkin todeta ja näin se on nähtävä, koska todellakin, kuin nakutettu Martta on ylhäällä 5.30. Se minusta on erikoista, et miten se on niin säännön mukaista. Sisäinenkello tai jotain. Ja mikäs, musta on vähintäänkin ihanaa herätä kesäaamuun ajoissa. Ja mikäs tuossa, kun pistää maaten ihmisten aikaan, niin eihän sitä unta ylettömiin riitä.


Voinks mää nyt taas kehua retostella tätä kesäaamun upeutta. Kyllä, on suorastaan pakko. Tämä värien hekuma saa verkkokalvot täräjämään ja luonnon äänten moniäänisyys herkistää kuuntelemaan. Tämä on se saundi, josta mun sielu lepää ja tätä tällaista voi kuunnella nauttiakseen. Voi että, tuokin oli liian lievä ilmaisu. Hah, maija mehiläinen tuli tuohon pörisemään. Siitä lähtevä ääni kuulostaa pommikoneelta. Täällä kaikki aistit voimistuu. Totta helvetissä sitä herkistyy. Kaikki turha ja ulkoinen ärsyke on karsittu minimiin. Ajatella, jos olisi vielä ilman tietotekniikkaa ja sähköä, olisi kokonaan ilman ulkomaailmaa. Hmmmm, kokeilemisen arvoinen juttu.


Nyt voisi julistaa kesän alkaneeksi. Ainakin täällä meillä päin maapalloa keli oli aika kohdallaan. Iltahehkussa parikyt pojoo hottia ja paistoi pilvettömältä taivaalta. Minulle rakas perjantaiperinne puhelintoivekonsertti ja saunan lämmitys oli mitä parhainta terapiaa. Mii laik. Päivä hurahti soljuvasti, ja tämä yksin elely ei ole tuottanut toistaiseksi ahdistusta. No okei, täytyy myöntää, että Ukkokultaa on snadisti ikävä. 


Ukoista puheenollen, Ukkorähjä piipahti eilen. Hän kävi hakemassa kamoja, silleen hiukka yhteisiähankintoja jaetaan ja menetimmekin savustuspöntön. Onks tää nyt perinjuurin järkyttävää?Suhteemme kulmakivi, savustuspönttö, on vaihtanut omistusoikeutta ja jättänyt meikäläisen kuin nallin kalliolle. Kuinka ihminen voikaan tulla toimeen ilman savustuspönttöä? Heti tänään on mentävä savustuspönttökauppaan ja täytettävä tämä pöntön menevä aukko elämässäni. 


Hetken elämä oli kuin aina ennenkin. Minä, Ukkorähjä, Pikku Koira, mökki ja puhelintoivekonsertti. Täytyy myöntää, että hitusen tuntui oudolle. Jotenkin. Hänen lähdettyään, istuin terdellä kuin puulla päähän lyöty ja sydämessä oli jonkinlainen haikeus. Se ei ollut surullinen, eikä pettynyt, haikeus on juuri hyvä sana. Ero on saanut aikaan sen, että katsomme varmasti toisiamme eri silmin. Niin pitkä yhteinen taival takana, siinä menettää näkemyksen. Toinen on näkymätön toiselle. Minulle tämä on tehnyt hyvää, sillä nyt näen paremmin Ukkorähjän parhaat puolet. Hyvä Ukko hää oli, nukkuessaan. 


Mutta myöskin, aivan samaan hengenvetoon, pystyn ymmärtämään sen, miksi suhteemme tuli päätökseen. Erilaisuus on rikkautta, mutta pahimmillaan se ajaa ihmiset toisilleen tuntemattomiksi sotilaiksi. Siinä hetkeni haikeudessa palautin itseni tehokkaasti tähän todellisuuteen ja annoin aikani kuultaa muutamat muistot siitä, miksi me emme ole täydellisiä toisillemme, emmekä olleet erottomattomat. Jaa, pitääkö tavoitella täydellisyyttä, onhan se hyvä, mutta vähempikin toki riittää. Näin on hyvä. Jettejettebra.


Pikku puuhastelin päiväni ratoksi. Se toisaalta auttaa unohtamaan kipuilun, mutta vetää samalla nöyräksi. Tuo hyvä ystäväni, kipu, ei tohdi jättää minua rauhaan ja muistuttaa kyllä tehokkaasti olemassa olostaan. Se tahtoo minua rajoittaa ja minä yritän sitä vain rakastaa. Minä kuuntelen sitä. Annan sen olla, annan sen tulla, annan sen mennä. Mie tahon meille tasapainoisen suhteen. Tahdon oppia ymmärtämään sitä. Tajuttuani sen, että tämä rappeutunut kehoni tila on silleen pysyvä, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oppia tulemaan toimeen itseni kanssa. Hah, kuka voikaan tulla toimeen itseni, tässä tapauksessa, minun kanssa. Haastavaa, hyvin haastavaa ellei peräti mahdotonta. Minä yritän. Kiitos kipu.


Tänään saan tänne lajikumppanin. On ihanaa tarjota Ukkokullalle ensimmäiset kesähekumat. Öljysin alakerran terdekalusteet ja sinne niin juhlat polokastaan pystyyn. Ne on meidän ensimmäiset viralliset alakerran terdekesäkemut. Ohjelmassa on BBQ, saunaa lempeydellä ja tanssia alastonna ruohikolla. Heittäydytään vallan villiksi, ollaan alkukantaisii. Hiukkasen pirskahtelevaa ja makuna mansikka. Olkoon iltamme lämmin, avosylinen ja lähestulkoon hurmoksellinen. Me olemme täällä vain hetken verran. Elämässä meinaan. 

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat ja mukavan leppoisaa weekendiä teille!

    VastaaPoista