Ylös ulos aina taivaisiin

Lupasin lopettaa valittamisen ja näin teen. Nyt en voi edes mainita sitä elämääni terrorisoivaa sanaa, joka alkaa koolla ja ja päättyy uuhun. En sano. Lopetan ja jatkan elämääni eteenpäin. Niin teen.

Olen kenties noussut uudelle levelille ja elämä tuntuu jotenkin hirveen sekavalle. Pelottavalle mutta samalla myös kiihoittavalle. On joutunut miettimään sellaisia elämän peruskysymyksiä ja kaiketi uskallan ne sanoa ääneen. Ääneen itselle, ääneen kansakunnalle. Pitääkseni itsestä huolta, rakastaakseni itseä ja tulevaisuuttani, niin kyl se nyt on niin nähtävä, että ammatinvaihdos on varmaan järkevä vaihtoehto. Ei. Se ei todellakaan ole helppo asia. Vaikkakin olen mies parhaassa iässä ja silleen vielä nuori, niin tässä asiassa tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja pelokkaaksi.

Ammuuu

Kuin se on mahdollista? Minä, joka omaan neljänkin koulutetun ammatin, vaihtanut duunipaikkaa kuin mustalainen hevosta, olen yhtäkkiä ujopiimä ja pelon sekaisin tuntein ajattelen tulevaisuuttani. Ei sille mitään voi, tässä iässä kaikki uusi ja tuntematon on hankalaa. Joskin ymmärsin myös sen, että tämä kaikki voi olla uuden alku ja hei, mitä oikeasti niin kauheeta voisi tapahtua, että elämältä tippuisi pohja pois. Ei niin mitään. Ensiarvoisen tärkeää on terveys, jos sitä ei ole, ei ole paljon muutakaan. Ja voisi olla myös aika villiä säilyttää toimintakyky ja elastisuus elämään. Tällä menolla tuollainenkaan itsestään selvyys ei välttämättä ole peruskauraa. Se voi olla katoavaa kansanperinnettä ja sit jo ollaankin keltaisessa nesteessä korvia myöten. Ugh, ei haluu.

Fisuu ja parsaa

Kompensoin eilen tätä vitutuksen määrää ja polokastiin pystyyn illalliskemut. Ihan vain kahden lälälää ja juhlat päätyivät pieneen ja rauhalliseen iltakävelyyn kello yhdeksän. Juu, näin rajusti meillä juhlitaan. Mut täytyy myöntää, että viime aikainen härdelli on vienyt voimia, eikä edes kuplat laittaneet kuplimaan. Pitäiskö tuostakin nyt huolestua. Nouwei, juhlitaan sit, kun sille tuntuu. Ei sitä väkisin, sanoi piika, kun renkiä aittansa kampesi.

Lahja asiakkaalta. Tsukutikkukakao

Mut ruoka on mun rattoni ja panostimmekin siihen. Käytiin oikein hakanimenhallista hakemassa muka parempaa ruokaa. Onks se niin? Pirun paljon kalliimpaa se ainakin on. Kävisin ja kannattaisin halliloita, mutta kyllä tuo hintapolitiikka pikkasen närästää. Onhan siellä kaikkea kivaa ja ihanoo, kuten illallisen viikunahasselpähkinäleipä. Mut pikku köntsä maksoi 7,90! Siinä on leivällä hintaa.
Alkuruuaksi laitoin carpaccion ( hallista fileetä juu ) ja pääruokana parsarisotto, paistettu siika ja voi valkoviinikastike. Jossain piti hiukka fuskata ja jälkkäriksi oli ostettu ( ei itse duunattu, hyi ) rapsurahkapiirakka ja kolmen kaverin jäätelö. Siinä on muuten hyvä jäde, jänniä makuja kaikki tyyni.

Jamiii

Pyhäaamu ja ollaan jo ylhäällä. Aurinko häikäisee nousullaan ja mulla on hyvä olla. Tyydytetyt yöunet takana ja suunnitteilla jonkun sortin kuntourheilua. Onko se vihdoin sali vai olisiko se pitkä ja raikas lenkki ulkoisessa ilmassa. Oih, voisin käydä avannossa pitkästä aikaa. Ohjelmassa myös narsissin metsästystä. Se on kohta pääsiäinen ja tsiisus nousee taivaisiin. Minä myös. Ihan taivaisiin. Kyl tää tästä lähtee... Tsau!