Eilen kävin laittaa duuniin pääsiäisikkunan ja koska tämä katuruokatapahtuma oli ihan huudeilla, niin kurvattiin sinne pällistelemään. Ei myö mittään syöty, kun just lähtiessä oli vedetty kaurapuurot nassuun. Ei ollut nälkä vaikka houkutus olisi ollut suuri. Hassua oli se, että kaikki ne kojut mitä näimme oli täysin englantilaisten kielellä. Onks se nyt ihan pakollista. Suomessa ollaan kuitenkin suomalaisia. Okei, jos turisteja ajatellaan, niin olisiko heitä ollut kourallinen. Kylmyys ja paha viima haittasi viihtymistä, eikä mekään kovin pitkään haluttu paleltua. Olisi pitänyt olla topat yllä ja minä vain kesähepeneissä. Se oli myös hassua, että joillakin kojuilla oli kilometrin mittaiset jonot ja jossakin ei ketään. Tuli suru toisten puolesta. Julkkiskokkeja näytti jonotetuissa olevan. Nimi ruokkii, varmasti hyvää ja kokeilemisen arvoista fuudia kaikissa. Kivahan tuo tuommoinen tapahtuma on, viihtyvyyteen olisi varmasti vaikuttanut lämpöisempi lämpötila.
Loppuviikosta mulla on sisustusvalokuvauskurssi. Jes söör ai can buugi. Odotan hyvinkin innostuneesti. Se pitää sisällään interjöörikuvauksen. Filmaaminen on yksi intohimoistani. Joskin ei kai tänä päivänä voi sanoa filmaaminen. Muistikortillehan ne kaikki kuvat menee. Eli siis muistikorttaaminen olisi päivän sana. Mut hei, sikakivaa, kun on tulossa uutta opittavaa ja se innostaa taas elämään. Hyödyllinen oppi tulevaisuuttakin ajatellen. Mun niin valtavasti paljon enemmän tekisi mieli uutta kameraa tai oikeastaan kahtakin uutta sellaista. Järkkärii ja pokkarii. Olisi niin kuin vehkeet päivitetty. Se on kuulkaa tärkeetä, että on vehkeet kunnossa. Ainahan sitä saa haluta ja haaveilla...
Kauheen kylymäks veti ton kelin. Piru vieköön, että eilen vallan palelsi. Minua, nallejääkarhusta. Onks se näin, et saatuaan hetken nauttia lämmöstä, kylmä tuntuu kaksinverroin viileemmälle. Eikä tässä mitä, mutta olin niinkin ajatellut, että olisi jo pikkuhiljaa voinut mökkiä siivota ja laittaa lämpöjä päälle. Olisi noin niin kuin polokastu mökkikausi käyntiin. Mut en mie sinne palelee mene, ei se oo kiva, eikä nautinto. Odottaa hän, niin kuin joka ikinen kevät.
Tänään alkaa fysioterapia. Olen löytänyt näiltä kulmilta ihan asiallisen paikan ja innolla odotankin. Kaikki, ihan kaikki olen valmis tekemään, että seljästä vielä selkä tulisi. En sit tiiä, oon niin rikkipoikki, että tuskin sitä enää ehjätään. Mut jos vaan saan yhdenkin sellaisen vinkin, että paremmin tokenen, niin se on sen arvoista. Suattaapihan se olla, että joku tai jotkut suorittamistani selkärituaaleista ovat vallan sopimattomia, ottaen huomioon vammani laadun. Siksikin on hyvä tarkentaa ja uskoisin olevani osaavissa käsissä. Kyllä sen tietää, kun joku tietää. Ja jos ei tiedä, niin pitää kuunnella itseä ja omaa kokemuspohjaa. Sitähän löytyy nimittäin.
Ou jees. Pannaas pyykkikone laulamaan ja aloitetaan arkinen maanantai. Tästä se taas lähtee, uusi viikko ja uudet ilmiöt. Hah, tämä oli jo toinen postaus vailla valittamista. Ai hurja, voi hurja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti