Eihän tästä nyt mittään tuu

Jassoo, tautipöpö iski ja keuhkot huutaa hoosiannaa. Eikä sillä hyvä, että sairastaisin, niin pistetään kaupan päälle vielä helvetillinen selkäkipu. Noin niin kuin kruunaamaan kaiken tän kivan. Nyt taitaapi olla se tilanne, kun kamelin selkä katkeaa. Tätähän mää olen jo muutaman kuukauden venaillut. Tätä siis, että selkä menee siihen tilaan, että ei jää tohtorillekaan epäselväksi, että nyt sattuu.

Liikkuminen on lievästi sanottuna hankalaa ja mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että se erikoislääkäri on varattuna maanantaille. Kestänkö sinne asti? Vai teenkö turhat ja menen yleislääkärin pakeille. Menis taju ja tulis kuolio, niin ei tartteis itse päättää. Katsos, jos nyt maksan turhan käynnin, niin maksan kuitenkin kalliisti erikoislääkärin maanantaina. Siihen päälle magneettikuvat, niin hintaa tulee. Köyhän on pakko ajatella, vaikka terveys onkin kultaa kalliimpi.

Vai vietänkö nämä kolme päivää sängyssä liikkumatta. Nouwei, ei ole ihan sitä mun parasta osaamisaluetta liikkumattomuus. Oukei, aika toktorille on nyt varattu ja katsos, sain kuin sainkin ajan fysiatrille. Toivotaan, että käynti ei ole diipadaapaa ja minut otetaan vakavasti. Mä haluun, et mut otetaan vakavasti. Olen vakava ihminen. Kuolemanvakava. Näissä selkähommissa tahtoo vain olla se, että monikin tohtori painaa asian villasella ja antaa mielialalääkettä ja särkypilleriä. Tutkimatta syytä ja seurausta. Sitä ei nyt jaksaisi. Ei jaksaisi.

Aurinko paistaa niin, että aivorakenteita huippaa. Työhuoneeni  kaihtimet ovat auki ja möllykkä hehkuu suoraan verkkokalvoille. On vaikea nähdä, mutta en sulje niitä. Nautin tästä hekumasta ja mieleni tekisi lähteä villisti kirmaamaan jorpakoita. En lähde. Masennun ja pysyn sisällä, olen tympääntynyt ja vitutus velloo villatakissa. Äääh, ei kiva.

En nyt jaksa enää valittaakaan. Ai kauheeta, nyt on asiat huonosti, jos ei jaksa kapinoida. Täytynee yrittää suihkuun, ettei haise hiki tohtorilla. Mää meen nyt pois. Pois.