Elämä nyt vaan meni niin...

Mitä, mitä, mitä? Kello on 04.25 ja olen herännyt. Tämähän on kuin ennen vanhaan. Silloin kuin ei nukutuksi saanut ja täällä istuin ja päivystin. Heräsin hikisenä ja olin ihan niin kuin et mitä nyt. Päätin nousta ja nespressottelin sumpit, kun ajattelin, että en koko pannua mokkaile. Kirjuutan tovin, ja ehkä saan vielä unta. Toisaalta tää on hassu tunne. Paluu menneeseen. Siihen aikaan, kun Marttakin postaili lähes joka aamu. Nykyään Martta nukkuu niin, että savu vaan peräpäästä pöllyää. Alkaako kipulääkityksen tehoon tottua, koska siitä löydän syyn kunnollisiin yöuniin. Pitääkö annostusta nostaa ja kohta olen ihan ihan että koukussa ollaan juu. Yksi pikku pilsu on riittänyt ja auttanut monen vaivaan. Ei, tuolle linjalle en lähde alkuunkaan.

Talo on hiljainen. Äsken kolahti rappukäytävä ja hissi tuli. Tuliko joku duunista tai peräti yöelämän pyörteistä. Ei kai ne viikolla ketkään hillu. Tai mistä minä tiedän. Voihan se olla, että naapurissa jossain asuu joku vallaton nuori yökyöpeli. Niin kuin Marttakin joskus aikoinaan. Ei se pyhää katsonut, kun baariin mentiin. Niin ja eilenhän oli pikku lauantai, se oli hyvä buari-ilta. Lehdenjakaja hän ei ollut. Ei kuulunut askellus, eikä postiluukkujen lompsahdus. Kuka lie aamuyön kummitus. Mutta nyt on taas niin hiljaista, että kuulen seinäkellojen armottoman raksahtelun. Tik ja Tak. Tak ja Tik.

Ihan Marttana laiton sienet...

Eilen maailman suloisin hammaslääkärini oli minulle ilkeä. Hän teki kipiää. Kuinka sellainen nallekarhu voikaan sillä lailla satuttaa. Ei hän koskaan aikaisemmin ole. Homman piti olla vain pala hammasta. Vaihdetaan vanha, kulunut paikka uuteen. Ei satu, ei puudutetta. Päästiin puoli väliin ja minä olin läpi märkä tuskan hiestä. Pannaanko puudute, kysyy hän. Pannaan perkele ja lujasti. Auttoi asiaa, mutta lopuksi tehtiin koneellinen puhdiste. Ei se koskaan aikaisemmin ole kipiää tehnyt, mutta nyt vihloi niin maan perkuleesti. Minä sanoman, että ei taho puhdistusta, lopettaa hän. Ei anna periksi. Sanoi napakasti ja miehekkäästi, kyllähän me loppuun putsataan. Ei kauan satu, kestää hän.

Huh, paita ja pöksyt märkänä nousin penkistä, ilon kyyneleet silmissä lopetuksesta. Olen taas yönä muutamana purrut hampaita ja siksikin ovat arat. Ientaskut ovat nousseet ja siksi tuollainen mitätön putsaus teki kipiää. Ei hyvä. Ressikö nyt lie vai mikä, mutta on tässä jo muutaman vuoden ollut outo tapa purra niitä hampaita öisin. Ei se ole jatkuvaa, mut harmillista. Kiskotkin löytyy, mutta unen huumassa nakkaan ne pois. Eivät pysy suussa vaikka kuinka yritän. Sen vaan totean, että maailman suloisin hammaslääkäri nallekarhunikaan ei saisi mua mihinkään sellaisiin leikkeihin missä kipua tuotettaisiin. Mitä niitä nyt on SadoMaso ja silleen. Olkoonkin kuinka sexy hampitohtori. En kivusta perusta, ihan vaan lämpöö ja läheisyyttä ja silleen. Onkohan muuten kaikki hammaslääkärit vähän niin kun kallellaan tollasiin SM juttuihin. Kuuluisi niin kuin työsuhde-etuihin, hih. Tuottaa kipua.

...sekä omenasoseet

Onko teillä koskaan huono ihminen olotiloja? Niitä sellaisia, että kaikki mitä teette, olette tai yritätte, niin olette siinä huono. Ei paha, mutta huono. Mulla on juuri sellainen päällä. Tämä on jatkumoa siihen viime postauksen elämäni mitättömyyteen ja aikaan saamattomuuteen. Ei tämä ole masennusta. Tämä on kyseenalaistamista. Olen huono puoliso, huono ihminen, ystävä, kampaaja, sienestäjä, kodin hengetär ja mitä vielä. Yritin tuossa analysoida mistä moinen tunne mahtaakaan kummuta? Okei, helppo olisi heikko itsetunto, mutta eikö sen pitäisi olla silloin jatkuvaa huonoutta.

Miksi sitten pitäisi olla parempi? Mitä vikaa on huonossa. Tai keskinkertaisessa. Mun pääni sisällä on nykyään lempiajatelma ja se kuuluu näin: " Elämän nyt meni vaan niin." Ihmeellisen kummallisesti ajattelen paljon tehtyjä valintoja ja sitäkin, mitä olisi voinut tehdä tosin tai jättää tekemättä tai mitä olisikaan pitänyt tehdä. Jossittelua ja turhankinko jaarittelua, mutta ethän itseäsi pakoon pääse tai siis niitä ajatuksia. Jos nyt oikein tiristän ja löydän tästäkin asiasta jotakin positiivista, niin tässähän saattaa olla kysymyksessä kasvun paikka. Sellainen, että noustaan taas jumalalliselle tasolla ja saavutetaan ikuinen rauha, kulta ja mirhami. Kyllä elämä onkin sitten mielenkiintoista, kun sen oikein oivaltaa. Häh?

Ei paina väsy simmua. Massu kurnii ja se huutaa ruokaa. Ei ole edelliset pöperöt sulaneet ja jo lisää huutaa. Kiitämätön pötsi. Lopetan syömisen kokonaan, niin oppii ja tokenee olemaan hiljaa. Pitäisikö lämmittää lasillinen mölkkiä. Eiks se ole unilääkettä? Hyi, lämmintä maitoo. En voisi juoda. Ehkä sitten, jos kaverina olisi rasvainen munkkipossu. Ai että. Taidan puraista bannaania ja yrittää sitä unta. Vaikka väkisin. Jes söör, ai kan buugi.