Menetettyjen päivien merkitys

Sataa kaatamalla. Luonto hörppii nestettä oikein urakalla. Hyvä, sienirihmastot tykkää tämmöisestä. Lämmintä ja kosteaa, märkää vallan. Eilinen päivä kääntyi iltaa kohden kauniiksi paisteeksi, tänään voisi tehdä samoin. Sade on kiva, mutta eihän sitäkään alvariinsa jaksa. Niin kuin nyt ei mitään. Liika on liikaa kaikkea, sano. Kohtuus on hyve, sen on oppinut elämässään ymmärtämään. Se on sitä iän tuomaa viisautta. Vai kuvittelenko vaan? Ei, kyllä sitä on oppinut kohtuuteen. Ihminen.

Jumalan lukuvalo

Tänään on perjantai. Pitää aivan itselle kertoa se. Päivät menettävät merkityksensä, kun ei ole arki rytmitystä. Onko sen nyt niin väliä? On sen. Eihän ihminen voisi elää kuin sika pellossa, tietämättä milloin on arki, milloin juhla. Minulle tämä kaksipäiväinen oli hiljaisuuden retriitti. Kuuntelin vain sisäistä ääntäni. Se tekee hyvää. Olla välillä keskenään, omien ajatustensa ja ymmärtämyksiensä kanssa. Minä pidän hiljaisuudesta, en edes raatioo tahdo kuunnella. Olla vain hiljaa.

Päiväni kulku oli varsin yksinkertainen. Pyhässä yksinkertaisuudessaan rikas. En minä pitkään moista jaksaisi, luulen niin. Mutta onko luulo tiedon väärti? Jaksaisiko yksinäisyyttä? Miksi jotkut ihmiset valitsevat elämän vailla muita lajitovereita? Niin kuin nyt erakot, munkit luostareissaan ja mitä vielä? Millaistahan olisi, jos joutuisi autiolle saarelle aivan ypöyksin? Enkä nyt tarkoita mitään selviytymistarinaa, ei hemmetissä. Mulla pitäisi olla toimiva suihku, moottorisoitu sänky, Lanssonia jääkaapit pullollaan ja kunnon evästä. Silloin tuollainen ihmiskoe voisi olla hauskakin. Kadota yksiksein autioille ( huom. delux ) saarelle puoleksi vuodeksi. Tulisiko sitä hulluksi vai peräti viisaaksi vallan? Tietysti palkintona tästä kaikesta extriimistä olisi puoli miljoonaa euroa puhtaana käteen. Juu, kyllä olisin valmis. Heti. Niin ja hei, tietotekniikka ja some kuuluisi luontaisetuihin. Tai ei sittenkään. Silloin pitäisi olla yksin, oikeesti yksin. Nythän sitä tavallaan on yksin, mutta kuitenkin yhes. Kaikki frendit on nykyään täällä, eihän sitä ketään enää livenä tavata. Se on niin laast siison.

Vinosti vahinko

Niin siis mitä mä tein eilen? Haahuilin koko päivän ja tein tekemättömyydestä tehtävän. Jymähdin toviksi, jos toiseksikin tähän terdelle tuijottamaan. Harrastin pyhää zeniläisyyttä ja annoin itseni olla. Kuuntelin luontoa ja sisäisen ääneni hiljalleen vaimenemista. Se on kuulkaas niin, että vie aina oman aikansa, että sisäiset kierrokset laskevat ja tavoitat rauhan itsesi kanssa. Se on hyvä olotila. Sellainen missä viihtyy tajuamatta aikaa, tajuamatta paikkaa. Sitä niin kuin on vaan. Kyllä minä ehtoolla tiskin tiskasin, mutta sekin on sellaista terapeuttista toimintaa. Saunan lämmäytin ja antaumuksella taas kylypiä rupsautin. Laitoin löylyveteen eukalyptystä ja siinä oli aromaterapiat. Hiukkasen saunajoogasin ja laittelin kehoani kohdilleen. Tämän könkkäämisen myötä, muutama rasituksen puoleinen kireys vaati hölläämistä. Saunan lämmössä on hyvä avata itseä. Pehmeästi, turvallisesti kuin äidin kohdussa.  Päivän täydellinen päätös oli kaksi jaksoa Klikkaa mua. Siinä vasta hauska sarja, se saa minut nauramaan.

Sain perheeni kotiin ja Pikku Koiran jälleennäkeminen on aina niin ainutlaatuista. Voi sitä ilon ja onnen määrää. Olisipa hauska, jos me ihmisetkin kohdatessamme olisimme yhtä avoimia. Lässyttäisimme toisillemme, pyörisimme ympyrää, pussailisimme estottomasti, hiukkasen sormea purisimme ja hännät  (tai jotkut ruumiin ulokkeet ) vispaisi hullunlailla. Hauskaa olisi tuommoinen. Sanoin mä Ukkorähjälle heiheikivakuntulit tai jotain. Olin tullut takaisin yksinäisyydestäni.

Suihkutonttu halus eetteriin

Tänään voisi hiukkasen siivota. Onhan perjantai. Eilinen sämpylän leivonta tyssäsi siihen, että en muistanut ostaa jauhoja. Hiiva kyllä, mutta en sitten jauhoja. Ei päässyt Ukkorähjä parka vastaleivotun rakkauden tuoksuun. Korjaan asian tänään, hän toi jauhot tullessaan. Eli tänään on toimintaa. Kinttu parempi ja minussa virtaa. Ehkä illalla hiukkasen juhlin. Eiks tänään oo perjantai?