14.1.2014

Ergometrinen epätoivo

Jestamandeera, kun on ihanaa valittaa oikein urakalla! Valittaa, ja joku vielä kuuntelee ja ottaa sinut tosissaan. Huikea elämän kokemus tämäkin. Minähän olen kävelevä vitsi, luulosairas, moniongelmainen hukkajämä, jota ei kukaan jaksa ja eikä oikein ota tosissaan. Täällä on kaltaisiani, täällä olen kotonani. Jään tänne. Muutan tänne.

Takana siis fyssärin, psykon ja lekurin yksilötapaamiset. On tehty testiä, jos vaikka minkämoista. Sijoitun sinne keskikastiin, mikä ei hivele itsetuntoani. Se on pahinta mitä minä tiedän. Olla keskinkertainen. Tahtoisi olla paras tahi aivan nolla. Tuosta on hyvä lähteä ja on vain yksi tie ja se on pilviin! Niin tai helvettiin.

Tääl mie asun
Ryhmä koostuu niskaa kipuilevista naisista ja minä. Siinä nyt ei ole minulle mitään uutta, eikä outoa. Miehän menen varsin Marttana, muiden Marttojen joukossa. Hyvin sulaudun, eikä mun testotasot ole niin päätä huimaavat, ettenkö istuisi porukkaan. On erityisen antoisaa, kun saa huomata, että kaltaisiani on muitakin ja meitä kaikkia yhdistää yksi yhteinen asia ja se on kipu. Uskoo ken tahtoo, mutta on ihan helvetin antoisaa keskustella siitä, kuinka kukin näkee kipunsa ja mitä on joutunut kokemaan. Ei sitä suotta vertaistukea mainosteta. Tosin, onhan tässä myös hiukka sitä oireiluu, että kuka pistääkään omat kipunsa ja kokemuksensa vielä pahemmaksi kuin muilla. On täällä yksi niska leikattu ja hän on Top1. Harmitti hiukka, kun jäin niin kirkkaasti kakkoseksi, mutta kyllä mun olkapääoperaatiosta ihan kivasti pisteitä rapisi.

Hiljainen on kylätie
Tietysti täällä työskentelevät ihmiset ovat alansa asiantuntijoita. Varmasti heillä on jonkun verran kokemusta meikäläisistä. Fyssärin tapaaminen oli suht lohdukas. Liikerataa löytyy, mutta aika pahoja rajoitteita myöskin. Ihan lopullisia tuloksia ei vielä ole saatu. Psykon tapaaminen oli mielenkiintoinen. Olin päättänyt, että annan tulla kaiken, mikä mieltäni on kalvanut. Noh, tunti oli aika lyhyt aika, pikkasen kerettiin pintaa raapaista ja hän oli hyvin vahvasti sitä mieltä, että mun pitäisi hakeutua terapiaan. Keskustelimme siitä, että kuinka ihminen onkaan psykofyysinen kokonaisuus. Olen jo itse asiaa miettinyt ja varmasti osa tästä kaikesta sonnasta kumpuaa minunkin kohdallani tuolta sielusta. Siellä niin kovin vihloo, että sielun kipu oireilee fyysisenä ja aiheuttaa osan oireilusta. Varmasti totta ja tutkimisen arvoinen asia. Kenen tahansa kohdalla.

Kovin on aakeeta
Tämä pysähtyminen täällä on antanut minulle jo nyt työkaluja tuonkin asian ymmärtämiseen. Tänään oli hauska ja mielenkiintoinen luento Matkalla Elämätapa muutokseen. Sain ajateltavaa ja hitto vie, juurikin noita asioita olen pikku päässäni tuskaisenakin pyöritellyt. Jospa tämän viikon tarkoitus olisi myös avata tunnepuolta, näyttää mulle suuntaa, mihin päin pyrkiä. Juu, juu, isojen asioiden äärellä ollaan ja katsoppahan, mie uskon, että tällä on juurikin se merkitys, että mie helvetin tollo tajuaisin asioita. Ei se luoja hylkää vaikka välillä koettelee. Just niin jetsulleen.

Lääkärin vastaanottolla ei tullut mitään uutta. Se oli aika mekaaninen tapaaminen. Huomasin ja aistin, että pientä motivaation puutetta oli tohtorilla. Mutta siihenhän mie olen jo niin tottunut, enkä pidä sitä mitenkään tärkeänä. Parasta antia ovat kuitenkin nämä fyssärit ja kipuasiantuntijat. Ja se, että saa vaihtaa ajatuksia ja kertoa omia fiiliksiä.

Ergometria eli kuntotesti päättyi kohdallani ikävästi. Ja sekös mua kismitti vallan! Jumppari oli nimittäin erittäinkin komea nuorimies. Niin urheilullinen, kiinteä peppuinen, hauska, ja hän huokui terveyden alkukantaista voimaa, että päätin näyttää olevani  i k ä i s e k s e n i  helvetin hyvässä kunnossa ja vielä ihan villi ja viriili. Sivukommenttina täytyy myös mainita, että rouvatkin alkoivat hihittää ja käyttäytyä kuin pikku tytöt, tässä meidän kuntoa analysoivassa mittelössä.

Niin lähti Marttakin matkaan hilpeällä tuulella ja polki fillaria niin kuin konsanaan murrosiän hormoonihuuruissa. Tultiin viimeiselle neljälle minuutille ( sitä ennen kaikki oli mennyt hyvin ) ja mulla alkaa ottaa pumpusta. Se oli viittä vaille, että ei taju lähtenyt ja polkeminen loppui kuin kanan lento. Hetken jo luulin, että nyt tuli lähtö, mutta nieleskelin kipuni ja nuolin haavani. Tää vamma on vanha kipu, joka oireilee aina rasituksessa. Sitä on tutkittu, eikä mitään vikaa missään ole. Kuntotestin tulosta ei siis nyt ole, onko kunto huono vai eikö sitä ole ollenkaan? Tämä on niskakurssi, joten tuskin pumppukohtaustani sen kummemmin täällä selvitetään. On sanomattakin selvää, että olin romuna, rikki ja ennen kaikkea mua vitutti tää nolo loppu. Kaikkeni tein, kaikkeni annoin.

Restorantti. Ei Martta humppaa.
Sairastamani keuhkoputkentulehdus voi tietysti olla osa syy, mutta tuo pumppuvamma on kyllä vanha ja olemassa oleva. En sit tiiä, oliko myös sillä vaikutusta, että päivän liikunnallinen saldo, näin yhtäkkiseltään, oli aika rasitteellinen. Vai mitä sanotte tästä? Aamulla kevyt niskaharjoite ( ei niinkään jumppa, ) kilsa uintia, tunnin sauvakävely ja kuntosali. Kävin vielä päivän päätteeksi Pilatestunnilla. Se suattaapi olla, että huomenna on paikat kipiät, jos nyt yleensä selviän tästä yöstä hengissä. Tää on just tätä, joko ei tehdä ollenkaan tai sit tehdään ihan simona.

Yllätyksekseni täällä on aika vähän liikuntaa. On siis sellaista kevyt harjoitetta, mutta kunnon hikijumppaa ei ole. Omatoimiselle liikkumiselle tai mitä nyt kukin haluaa tehdä, on varattu aika paljon aikaa. Ja miehän teen. Sitä vartenhan olen tänne tullut. Vaikka ergometrit meni vituralleen, niin kaikesta huolimatta tajusin, kuinka paljon olenkaan kaivannut monipuolista liikkumista. Se on aina ilo, enkä ymmärrä mihin se katosi elämästäni. Laiska paska olen ollut, myönnän sen pois. Ei se mun sauvakävely rantaan ja silloin tällöin kahvakuulan nakkamminen ole vielä kovinkaan kuntoa kohottavaa, eikä sieluakaan ravitsevaa. Tähän on nyt tultava ehdottomasti muutos. Torstaina meillä on henkilökohtainen kuntosuunnitelmaohjaus ja odotan sitä erityisen innolla. Tämän viikon tarkoitus on myös asettaa itselle tavoitteita. On siis ihan sellaiset kaavakkeet ja kaikkee. Tehdään niin kuin suunnitelma. Siitä on hyvä jatkaa. Olen häpi. Rilihäpi!

Pidä huolta
Mikäs täällä on ollessa? Hyvää kotiruokaa, saapi ihminen keskittyä itseensä  (MINÄMINÄMINÄ) ja kaiken kukkuraksi on ihmisiä, joiden pääasiallinen tehtävä on huolehtia siitä, että opit huolehtimaan itsestäsi. Onhan tää yhdensortin luksusta. Ja Martta tykkää sellaisesta. Ai?

6 kommenttia:

  1. Olet kyllä nyt niin asian ytimessä, kun olla ja voi! Älähän innostu yli rajojesi, vaikka siellä nuorta lihaa liikkuukin, pikku hiljaa hyvää tulee :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin ytimessä kuin ikinä lähelle pääsen. Isojen asioiden äärellä ollaan! Huisin Mahtavaa!

      Poista
  2. Mun on nyt pakko sanoa, että olen ihan älyttömän kateellinen sulle.
    Just tota itsekin kaipaisin.
    Mutta siis tottakai olen myös rilirilihäpi sun puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö sulla ole mitään mahdollisuuksia päästä johonkin tällaiseen? Mä ainakin olen tajunnut aika paljon asioita ja tämä oli minulle johdatettu.

      Poista
  3. Mie romahan, tahdon mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, tänne vaan. On kyllä ollut antoisaa ja Viivi, mie voin kertoo sulle, että mulla on romahtaminen lähellä ja se ei kenties olisi yhtään huono asia.

      Poista