Yksityiskohtia unelmista

Tänään mennään mukavuusalueen ulkopuolelle ja opiskellaan tietoteknistä sisustussuunnittelua. Tämähän on kurssi, jonka olen jo kertaalleen suorittanut, mutta en sitä vieläkään hallitse. Olen päättänyt, että opiskelen sitä niin kauan kunnes sen opin. Siihen voikin mennä loppuelämä, mutta menkööt. Haastavaksi tämän päivän tekee se, että opiskelemme kuusi tuntia yhteensoittoon. Mun aivot on rakennettu niin, että niiden vastaanottokapasiteetti on rajallinen. Yleensä se ilmenee päänsäryllä ja keskittymiskyvyn katoamisella. Toivotaan, että tuolla jossakin on edellisen kurssin jäänteitä ja nyt pystyisin omaksumaan tietoa hallitummin. Rankka viikonloppu siis edessä, mutta en suinkaan ole toivoton. Mielelläni menen, opin, tulen, koen ja näen. Ei oppi koskaan ojaan kaada vaikka tällä hetkellä ryvenkin paskaojan pohjalla.

Tietotekniikasta puheenollen, mun sähköposti ei toimi. Meni melooni nessuun heti aamutuimaan. Mua niin hermostuttaa, jos näissä koneissa on jotakin vikaa. Mulle kaiken pitää toimia tai menee hermot. Tänään olisi myös tarkoitus hoitaa Lemon Decolle sähköpostiosoite. Juu, sellaisenkin ihmeen olen ajatellut osata hoitaa. En nyt ihan itse, tarvitsen apuja kaikessa mikä liittyy näihin rakkineisiin. Olisi ihanaa hallita ja ymmärtää näitä koneita täydellisesti. Ihailen ihmisiä, jotka sujuvasti sukkuloivat tässä minulle niin käsittämättömässä viidakossa. Asiaan liittyen, purkaudun vielä sen, että tällä viikolla olen istunut tässä koneella niin, että perse on levinnyt ja se on kipeä. Varmasti kohta on veritulppa pyllyssä. Ai kauheeta, olisi se noloa.

Puhutaanko hetki unelmista? Uskotteko te siihen, jos unelmia mielikuvaharjoittelee, niin yksi kaunis päivä ne alkavat elää lihaksi ja vereksi? Ihmisellä on tietämättäänkin tahdon lujuutta. Kerrotaan tarinoita, että syöpäsairaat parantuvat pelkällä tahdon voimalla tai liikuntakyvyttömäksi vammautuneet päättävät kävelevänsä ja joku päivä he kävelevät. Mikä on tahdon voima? Onko se ajatus? Puhuttiin asiasta eilen duunissa ja mietin sitä omalla kohdallani. Ensimmäisenä mieleeni tuli ajatus, että minähän olen juurikin niin laiska paska, että ajatuksillani ei ole mitään voimaa. Olen syntynyt luovuttajaksi. Hyvin mielelläni saatan ajatella, että ei se onnistu kuitenkaan. Mutta onko se niin? Tarkasteltuani lähemmin tätä rajallista kykyäni ajatella voimallisesti, niin tulin siihen tulokseen, että ei minua voi ainakaan yrittämisen puutteesta syyttää. Huomaamattani rakennan aivotoiminnassani tulevaisuuden aarrekarttoja. Ihan oikeesti, näen hyvinkin yksityiskohtaisia kuvia unelmistani. Mitä? Voiko ne ollakin vain pelkää harhaa, tuulen huuhtomaa paskaa? Mutta mihinkä sitä ihminen sitten uskoisi, jos ei omiin unelmiinsa? Vai ovatko unelmat sitä, että niiden eteen pitää tehdä asioita. Tekemällä menet niitä kohti, etkä mitään saa ilmaiseksi. Olen sillälailla rationaalinen, että mulla pitää olla selvät sävelet. Unelmista voisi tehdä Aanelosen, mustaa valkoisella. Tehtyäsi yhden askeleen lähemmäksi unelmaasi, yliviivat sen ja siirryt seuraavaan. Suoritettuasi kaikki kirjatut, saat huomata olevasi keskellä unelmaasi. Meniskö se näin? Voisiko se olla noinkin yksinkertaista. Ou nou...

Nyt mun täytyy lopettaa. Perse leviää uhkaavasti ja tulpan vaara on olemassa. Sitä paitsi mun tehtävälista sanoo, että nyt on viikkosiivouksen aika. Kerkeän ennen kurssille lähtöä suorittaa puhtaanapidolliset velvollisuudet. On sit kiva tulla rättipoikki väsyneenä kotio. Illalla on vielä saunavuoro ja Vain Elämää. Ai ko kiva.