Syntymäni kohtu ja muuta saissee

On kuoleman hiljaista. Hetkinen, eihän kuolema ole välttämättä hiljainen. Sehän voi olla yhtä tuskaista huutoakin. Hirveää älämölöä. Olkoon mitä on, mutta minä heräsin keskiviikon kunniaksi 04.41. Ihan vaan huvikseni joo. Ulkopuolella residenssini on pehmeän lämmintä. Pimeää ja kosteaa. Saan oudon yhtymäkohdan ajassa kaus, kaus taaksepäin. Imettäjäni kohtuun. Ihan totta, tuollaista varmasti on äitiemme kohdussa. Siellä mistä me jokainen saamme alkumme. Lämmintä, pimeää ja kosteaa. Ei siis yhtään huonompi aloitus tälle aamulle. Se on vain asennekysymys. Tämä aikainen ylösnousemuskin.

Toden totta, on hiljaista. Niin äänetöntä, että kuulen kuinka päässäni suhisee. Mikähän siellä suhisee? Kuulen myös asuntoni äänet. Hassua, koti ei olekaan äänetön. Ilmastointi hurisee löysästi, ikään kuin hakien voimia tulevaan ilmastointi tehtäväänsä. Jääkaappi hurahtelee yön kylmänä ja kellot tikittävät unisena. Kuulen jopa, kuinka sumppi pihisee keittimessä. Tietokoneenikin hyssyttää tasaisesti, se alkaa jälleen unettaa. Mitähän tapahtuisi, jos löisin nyt reteot yyper täysille ja soittaisin vaikka Jamppaa. Sen minkä aamu toi, sen ilta vei tai jotain...Voisi talollinen ihmisiä saada paskahalvauksen. Rapun vanhukset saisivat sydärin ja minä syytteen kuolemantuottamuksesta. Ai kauheeta, enhän mie sellaista...

Nyt uusi Lemon Deco blogi on kasassa. Mulla on siitä hyvä fiilis. Se on hyvä kanava esitellä tekemiäni duuneja. Onhan näitä kohteita tässä ollut, mutta osan toteutus astuu voimaan vasta tulevana keväänä. Yksi olohuone on jäänyt valmistuttuaan kuvaamatta tai siis se viimeistellyt jälki jäi asiakkaan tehtäväksi ja kohteesta puuttuu vielä valot ja mattoa ym. Katsokaahan, nää ei mene ihan niin kuin töllötimessä. Tuossa jo lievä epävarmuus iski tulevaisuuteen, sillä yhtään uutta muutoskohdetta ei ollutkaan tiedossa. Ajattelin jo, että tähäks tää mun ura nyt sit lopahti. Mutta ilokseni eilen sainkin yhteydenottopyynnön asiakkaalta. Aivan mahtavaa! Toki, ei se vielä tarkoita, että duunia on tiedossa, mutta sitä kohti toivottavasti mennään. Olen kiitetty, siunattu ja mitä vielä.

Sunnuntainen koirakouluttajavierailu oli antoisa. Tuli asiaa niin paljon, että sitä pitää vieläkin sulatella. Tanja viihtyi luonamme neljä ja puoli tuntia! On sanomattakin selvää, että niin Juppe kuin minäkin olimme tapaamisen jälkeen aivan poikki. Nukuttiin molemmat parin tunnin päikkärit. Oli lohdullista saada tietää, että Juppen arkuus ja pelokkuus ei johdu meistä. Sitä alkaa syyttää itseään, jos koiralla on ongelmia. Sitähän ne kaikki tolkuttaa, että vika on hihnan toisessa päässä. Varmasti myös niin, mutta meidän tapauksessa niin ei välttämättä ole. Saatiin hurjasti paljon koulutusohjeita ja nyt meillä onkin tekemistä. Loppujen lopuksi, ne ovat aika yksinkertaisia juttuja ja toivon totisesti, että voisimme niillä parantaa Juppen elämänlaatua. Ja mikä tärkeintä, auttaa niissä ongelmissa. Kun on kyseessä pieni koira, niin sitä saattaa kuvitella, että myös ongelmat ovat pieniä ja ovatko ne edes ongelmia? Mutta jos samat ongelmat olisi dobermannilla, niin ne olisivat isoja ja vakavia ongelmia. Juppe on fiksu ja nopea oppinen koira. Olen varma, että Tanjan avulla selvitämme asiat ja vielä tulee se päivä, kun Juppe jolokuttaa mielellään mun kans lenkillä. Ehdottoman hyvä juttu.

Uusi päivä on äänien perusteella käynnistynyt. Iloiset aamupissat lorisevat putkistoissa ja väsyneet ja arjen runtelemat ihmispoloiset pesevät itseään suihkuissa tulevan päivän koitoksia varten. Minä olen niin röyhkeä, että painun vielä takaisin vällyjen alle. Hah, hassu sanonta tuokin. Aivan varmasti se tulee  menneisyydestä. Siitä ajasta, kun talolliset ja torpparit nukkuivat vällyjen alla. Nykyään kaikilla on untuvatäkit, jos ei koko, niin ainakin puoliuntuvaa. Mulla on sellainen hanhenuntuva. Se on ihana. Talvella lämmin ja kesällä viilee. Luksusta...