Saamaton matalapaine

Nyt kun en voi valittaa sitä, että en saa nukutuksi, niin voin valittaa siitä, että nukunko liikaa. Hah, näppärää! Viime yönäkin vedin sellaiset kymmen tuntia unta palloon ja arvatkaa mitä, herättyäni mua väsytti. Onko oire liika nukkumisen vai hämärän häijyä? Mää tuota tiiä tuas. Toi on ihan sama oireyhtymä, kun koko ajan tekee mieli hiilaripitoista evästä. Niin ja makiaa on saatava. Just nyt, kun mun pitäisi ottaa tiukka loppukiri saattaakseni itseni rantapallokuntoon. Voihan leväbepa, ei saa itseä niskasta kiinni. Lihon ja leviän...

Ilmassa on lievää matalapainetta. On sitä. Tai ei se matalapainetta ole. Se on yleistä saamattomuutta. Pitäisikö sille(kin) antaa vain lupa olla ja tulla? Pitääkö itseltään vaatia niin ylettömästi. Pitäisikö koko ajan olla sellaista kokakola hurmaavaa? Ei. Nyt minä voin päättää, että olen saamaton, eikä minulla pidä olla ylen hauskaa. Hyväksymällä tuonkin elämän ihmeellisyyden, joka näin marraskuulla on enemmän normi kuin epänormi, teen siitä merkityksettömän ja taas elämä antaa ja hymyää. Näin yksinkertaista se on. Jos oikein pinnistelee, niin voi löytää asioita, joista voi olla kiitollinen ja jopa onnellinen! Pikku koira teki muhkean ja mehevän aamupökäleen. Siinäkin on yksi hyvä onnen aihe. Kyllä niitä löytyy, jos vain haluaa oikein katsoa.

Mitä mää voisin tälle viikolle mainita? Kävin siellä Espoun suunnassa tiistaina. Voi että, oli ihanaa matkustaa bussilla siihen suuntaan. Siihen vanhaan suuntaan. Aivan kuin kotiinsa olisi mennyt. Vähä mua myös suretti. Itketti ja ikävöitti. Olisiko se jopa ollut niin, että puukkoa ( hirveää helvetin viidakkolekaa) olisi haavassa väännetty. Aurinko paistoi, yhtään sekakäyttäjää tai örveltäjää ei istunut julkisissa. Oli vain jotenkin niin kotoisaa. Kotimatkalla tapahtui vahinko. Hyppäsin bussiin, eikähän mun linjakortti käynytkään espoon linjoilla. Tiesinhän minä sen, mutta en ollut asiaa ajatellut. Rahaa ei tietenkään ollut, eikä bussi ota pankkikorttia. Meinasi jo heitteillejoutohätä iskeä, mutta mitä tekee bussikuski. Viittoilee minua istumaan, eikä ota maksua. Hallelujaa, minä polvistuin kiittämään. Oliskohan onnistunut itäisellä puolella? Tuskin. Olisi kuljettaja pistänyt bussista pihalle. Mainittakoon nyt vielä tasa-arvon nimissä, niin kyseessä oleva linjavaununkuljettaja oli tummapintainen. Silleen armollista porukkaa.

Hei, nyt mun pitää ruoskia itseäni ja saada tämä laardiperse ylös, ulos, uimaan ja lenkille. Ei tässä nyt saamattomus auta. On pakko saada happee. Happi auttaa moneen vaivaan. Tiesittekö sitä? Juuri silloin, kun vähiten haluaa tai tekee mieli ulkoilla, niin silloin siitä onkin suurin huvi, hyöty ja apu. Jos nyt en ihan väärin tulkitse, niin siellähän paistaa aurinko. Sitä kohti siis. Valoa meinaan. Mää siekii. Valoon vain.