Kuntoileva eines

Pyhäinen aamu. Ohitettu sadekuuro rapisee ikkunalautoihin ja yhdyskunta nukkuu vielä. On hiljaista ja harmaata. Mokka maistuu makoisalle ja uunituore lehti odottaa avautumistaan. Tänä tietotekniikan aikana paperiversio on vanhanaikainen, mutta en tahdo siitä luopua. Pyhäaamuun kuulu ehdottomasti Hesari (paperi sellainen) vuoteeseen. Tuoreen painomusteen tuoksu ja kiva rapina on ollut osa elämääni niin kauan kun jaksan vain muistaa. Onks se niin kuin perinne? Milloinkahan paperiversio häviää kokonaan? Me muinaisjäännökset saamme luvan poistua...

Mutta ei me vielä anneta periksi! Sain nimittäin perjantaina postia Kelalta. Mut on hyväksytty kuntoutuksen piiriin! Olen siis Kelan kuntoutettava. Mahtavaa! Minähän en oikein edes tiennyt mitä odottaa, mutta pääsen siis 3 x 5 vrk. kylpylälomalle Siuntioon. Ensimmäinen sessio on jo tammikuussa ja toinen toukokuulla. Ajattelin, että täytyy soittaa sinne ja tehdä etukäteisvarauksia ja tiedotteita siitä, kuinka kanssani olisi hyvä toimia. Tietty, mun täytyy saada oma sviitti, sellainen saunallinen ja jaguzzilla. Oma personelli kuntohoitaja täytyy olla, mielellään komia ja nuori mies. Jaksaa sit nostella mua, kun kuntoilu käy liikaa voimille. Sitä mä haluun oman joogagurun, kokin ja sihteerin, joka hoitaa sillä aikaa mun juoksevia asioita, kun mää niin rajusti kuntoudun. Ai niin, ruokavaliosta täytyy tietenkin ilmoittaa ja tietysti kaikki viinit ja kuplivat. Ettei sit vahingossa tule sellaisia merkkejä, joita en pysty nauttimaan. Ai niin, ja muutama erikoistohtori olisi hyvä olla paikalla. Oma psykiatri, ortopeedi, nenäkurkkujakorva, miks ei silmäkin ja muutoin vaan yleispätevä yleisyleislääkäri. Oih, tästä tulee varmasti antoisaa ja minusta kuoriutuu uusi, uljas ihminen. Odotan jo innolla.

Syö nyt, niin ei sit jouluna tartte

Tämä viikonloppu oli virallinen pikkujouluviikonloppu. Sitä siis juhliman. Toden totta, perjantai-iltana juopottelin sitä ykkösolutta. Täytyy myöntää, että join viime viikonlopulta jääneet lökit ja väljähtyneen skumpan. Olin silleen pikku hutikassa, että pyhän saunavuoron aikana sain päähäni, että lähden baariin. Olin illan mittaan päivystänyt naamakirjassa ja siellä yks sun toinen oli ihan tiptaptunnelmissa. Tuli just sellainen annoskateus. Täällä minä yksiksein, ilman tonttulakkia ja kaikkea sitä ihanaa juhlahumua. Siitäkö nyt sain sit kimmokkeen? Mut joo. Hommahan meni sit ihan reisille. Niin kuin nyt tässä iässä tuppaa menemään. Juu, kyllä siinä asusteita antaumuksella virittelin ja naamiookin naamalle laittelin. Kovasti paljon olin lähdössä yöelämän pyörteisiin. Mitä lähemmäksi kello tikitti puoltayötä, sitä väsyneemmäksi ja haluttomammaksi tuli tämä juhlakalu. Todettuani idean kuolleena syntyneeksi, annoin periksi unijukkaselle ja yhdessä tuumin painuimme bilettää höyhensaarille. Voi sitä onnea, voi sitä autuutta, kun aamulla aukaisin silmäni ja totesin olleeni fiksu ja vilmaattinen himanössö.

Eittämättä eines

Eilen illalla vietimme sitten pikkuiset joulut ihan perhepiirissä. Päätettiin Ukkorähjän kans laittaa pystyyn perinteitä vaaliva joulumenyy. Nyt mua hävettää tunnustaa, mutta ihan mentiin kuulkaa eineksillä. Sikäli mielenkiintoinen kokemus, että saako näillä joulun makua ja autenttista tunnelmaa? Ei huono. Joskaan eihän eines koskaan voita Martan makuja, mutta kyllä me tunnelmaan päästiin. Ostettiin siis valmista kinkkua siivutettuna. Rosolli valmiina, lisäsin vain itse suolakurkun ja sipulin, tein sille soosin. Porkkanalouda saarioisten ja valmiiksi graavattu lohi. Kermakastikkeenkin tein purkista. Nopeaa, näppärää ja helpolla pääsi. Mutta älkää herrajumalan nimessä, kertoko tätä kenellekkään! Että Martta on mennyt eineksillä! Häpeällistä. Saanen anteeksi, sillä olenhan Kelan kuntoutettava.