Istuva lehmä

Jos nyt kirjoitan, että viikko hurahti nopeaan, niin alan toistaa itseäni. En siis kirjoita. Enkä toista. Tänään on pyhäaamu ja tunnen sen vanhoissa luissani. Olen aina sanonut, että pyhissä on joku outous. Nytkin maailma on aivan hiljaa vaikka kello tikuttaa jo puoli ysi. Onko ihmiset hartaina vai nukkuuko ne vielä. Ihana rauha envei.

Viikolla oli tajuntaa päräyttävä koulutus. Siis noita tukkajuttuja. Mutta puhuttiin myös työmotivaatiosta ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä. Lorealin liekkö peräti taiteellinen johtaja, kävi meitä ohjeistamassa ja ajatuksia herättävää koulutusta saatiinkin. Siitä tietää, että koulutus on ollut antoisa, kun se jää pyörimään mieleen ja kyseenalaistaa omaa tekemistään. Hyvä pössis. Ten points!

Tästä lähdettiin

Pöytä on nyt valmis. Otin ja sain peruttua sen lasin ja tilasin uuden, jonka sain jo Pe-aamuna. Oli halvempikin. Sain laitella kamat paikoilleen ja nyt on niin toimistoo. Vaikka pöytä on suurensuuri ja snadisti jopa liian iso tähän tilaan, niin tuunattuani sen sopivaksi, se lupsahtikin vallan mainiosti työhuoneeseeni. Värit yhdisti ja aivan kuin se olisi tehty minulle. Tämmöistä olisi hauskaa tehdä enemmänkin. Siihen mun unelmaani voisi lisätä juuri tätä. Tuunaa vanhasta kierrätyskamasta uutta elämää. Tekee niille jotakin jännää ja uniikkia ja laittaa sitten myyntiin. Menisiköhän tällaiset kaupaksi? Voisi tehdä siis kaikenmoista. Soffapöytää, lamppuja, lipastoa, tasoja whatever. Ideoita mulla kyllä riittää. Pitäisi olla kunnon tilat, pelit sekä vehkeet. Mie uskon, että kysyntää olisi ja hommasta voisi saada levitettä jokapäiväiselle leivälle. Ai niin, enhän mää syö leipää. No pullaa sit. Ai niin, enhän mää syö oikein pullaakaan. Ihan sama. Mut kivoo hommoo tuo tuunaaminen.

Siististi säilyy paperit

Täs on nyt mun byroo

Täs tää voi piirustella

Nyt se tuo selkä alkoi sit vittuilee. On ollut hankala viikkoa. Tänään herättyäni, makasin hiljaa ja liikkumatta paikallani. Hetkeen en tuntenut kipua. Se on outo tunne. Laskettuani tassut lattiaan ja otettuani muutaman askeleen, se alkoi taas ja muistutti minua elämän nöyryydestä. Odottelen, että saisin sen rauhoittumaan ja teen sitten uudet kuntoutussuunnitelmat. Minulle on suositeltu jäsenkorjausta ja pilatesta. Hukkuva takertuu oljenkorteen ja kai se on kaikkensa kokeiltava. Lekurille on turha mennä. Sinne en mene pilkattavaksi.  Mömmöjä multa löytyy omastakin takaa, eikä tälle mitään voi tehdä. Jos kipu ja vamma pahenee, niin seuraava ennustettu vaihe on se, että en pääse enää kävelee. Toivottavasti ei ja saan selkäni kuntoon kotikonstein. Mut hei, näillä mennään. Tämä kipuilu on minulle annettu, yritän saada siihen pyhän yhteyden ja hyväksyn sen. En anna sen hallita elämääni, niin kauan kuin se suinkin on mahdollista. Hah, olenpa helvetin ylevä. Yritänks mää olla jotain...

Mun on ihan pakko kommentoida Vain Elämää. Vollasin taas eilen ryntäät märkänä ja ihan täytyy myöntää, että oikein odotin sitä, että pääsen valuttaa mun kyynelkanavii. Itkeekö ihminen pelkää ohjelmaa vai omakohtaisia kokemuksiaan? Juha Tapion biiseissä on upeat sanat ja ainakin minä elin ohikiitävästi oman elämäni hetkiä. Oih ja voi, niitä riutuneita rakkauden rakkoja, pettymyksiä ja sitä vahvaa onnettomuutta, mitä ajoittain on saanut tuntea. Huomaa, saanut. Koska kaikki se sonta on loppujen lopuksi ollut vahvaa rakennusmateriaalia. Ei niitä sillä hetkellä ymmärrä, mutta näin jälkikäteen tajuaa niiden olleen kasvun paikkoja. Ja nyt, kun elämä on tylsää ja ennalta arvattavaa, niin onkin paikallaan vollata turvallisesti kotisohvalla ja muistella menneitä. Siksikö tuo ohjelma niin koskettaa? Anna Aa oli huikea. Nuori kaunis neitonen, hän tulee pääsemään vielä pitkälle. Kuinka mää jaksan odottaa ensi pe, silloin on Maaritin päivä! Hänellä on kautta linjan hienoja biisejä, siitä tulee upea kokonaisuus. Ehkä itken, ehkä en...

Istuva lehmä

Tämä viikonloppu on sellaista vapaata leijuntaa. Nyt en millään tekosyyllä voi olla siivoamatta sitä ullakkokomeroa. Nyt se on tehtävä. Hetkinen, voisihan mun selkä olla niin kaput, että en kykene. Höpsistä, jos noin ajattelisin, niin minähän olisin antanut periksi. Tänään sen teen ja näin nostan itseni korkeuksiin ja saan ensimmäisen palkinnon. Olen siis Ykkönen! Mitäs mää saisin siitä palkinnoksi? Joku houkutin. Ääh, antaa olla. Skumppa ei tällä hetkellä kuulu ruokavaliooni ja sitä ykköstä ei jaksa rajaansa enempää kittailla. Illalla pitää käydä kalmistossa katselemassa. Siellä on nättiä, siellä on kynttilöitä ja hiljaista kalmaa. Se rauhoittaa. Tsau bella!

P:S Kauniit Kodit marraskuu ilmestyi eilen. Siellä on mun Joulukolumni. Kipase kioskille.