Haiskahteleva mandei

Viikonloppu hurahti ja elämän meno kääntyi arkiseksi maanantaiksi. Minä en vihaa maanantaita. Eikä minulla ole sunnuntaiangstiakaan. Eipä niin, koska mandei on ollut veepee jo monta monituista vuotta. Silleen tämä yrittäminen on kiitollista, että voi itse vaikuttaa siihen, kuinka sitä työtä tekee. Työstä puheenollen, sain eilen LD-blogin kautta yhteydenottopyynnön! Omakotitalon yläkerta Espoossa. Aivan mahtavaa! Juurikin, kun kaikki edelliset duunit on tehty ja aikaa vapautuu, minulle tarjoutuu työtä tehtäväksi. Siitä saa kuulkaa olla lujasti kiitollinen. Ja olenkin. Onnellinenkin olen.

Noissa työtarjouksissa on joku hyvin veikeä tunne. En oikein osaa sitä kuvailla, mutta mennään ajassa taaksepäin. Siinä on jotakin samaa, kun nuorena poikana olin aloitteleva kampaaja ja piti todistaa tekemisillään olevansa hyvä kampaaja. Jostakin hyväksymisestä siinä on kysymys. On hirvittävän fressiä tässä iässä kokea se, että työt ei välttämättä ole itsestäänselvyys. Olen jälleen nuori, elämä edessä.

Olenko jo täällä maininnut, että mulle on tod.näk. kehittynyt hajusteyliherkkyys elikkäs allergia? Lapsena ja vielä teini-iässäkin olin ihan helvetin algeerialainen kaikelle. Ei ollut sellaista siitepölyä mihin en olisi reagoitunut ja elämä keväisin ja kesäisin oli aika hankalaa. Suorastaan piinallista. Yläasteikäisenä sain kolme vuotta kestäneen ns. siedätyshoidon ja paranin. Sen jälkeen allergiat eivät ole juurikaan elämääni vaivanneet. Olen jo jonkun tovin oireillut oudosti kaikilla nenäkurkkukorva ja hengitystie-elimilläni. Kaik on tukossa, mutta mitään ei tule ulos. Limakalvot nenussa turpoo niin, että ne oikein sykkivät ja tekee kipiää. Jätin se sähkötupakankin pois, luultuani, että se tekee oireyhtymää. Pelkäsin myös, että vanha erittäin paha koira-allergia nostaa taas päätään. Nyt olen saanut paikallistettua oirein aiheuttajan ja syynä ovat kaikki hajusteet. Lauantaipäivän vierailu Itiksessä oli koettelemus. Ne miljoonat hajut löi mut välittömästi tukkoon ja hyvä, että sain kunnolla happee. Oireet helpottaa merkittävästi näin himassa, pahenevat heti, kun menen ihmisten ja hajujen pariin.

Nyt onkin saanut huomata, kuinka paljon maailmassa onkaan hajua. Enkä nyt puhu mistään tuoksuista. Yleensä oireilu alkaa jo heti bussi -ja metromatkalla. Miksi ihmisten pitää löyhkää niin maan perkeleesti!? Pahimpia ovat iäkkäät leidit flöördöpolassaan ja teinipissikset poisoneissaan. Viime perjantaina metrossa viereeni istui nuori neito täydessä sotavarustelussaan. Meikäläinen meinasi tukehtua asemiinsa ja oli pakko poistua takavasempaan. Onneksi matkaa oli jäljellä enää pari pysäkin väliä. Nessun limakalvot paukahti niin tukkoon, että henki ei enää sitä kautta kulkenut. Onneks on suu, millä hengittää. Kuinka ihmiset voisi saada ymmärtämään, että liiallinen tuoksahtelu voi aiheuttaa jollekin vakavaa oirehtelua. Inhaa, sanon ma.

Mitäs tässä muuta sydämellä? Tanssii tähtien kanssa voittaja oli hyvä. Erityiseksi tämän tekee se, että ko. pari tipahti jo kerran mutta sai uuden mahdollisuuden. Mitä tästä opimme? Koskaan, ei koskaan kannata luovuttaa. Elämässä voi aina saada uuden mahdollisuuden. Se oli hienoa.

Tänään minulla on mahdollisuus vaikka mihin. Eikö se olekin upeaa? Jos ihminen voisikin ajatella jokaisesta päivästä niin, että se on suuri mahdollisuus. Ihan mitä tahansa voi tapahtua, ja sinä itsekin voit siihen vaikuttaa. Jospa päätänkin, että tänään tulee tapahtumaan jotakin erittäin ihanaa, niin katsotaan kuinka äijän käy? Voiko ihanaa olla se, että paistan kakkuja, maksan laskuja ja teen hiukka duunia koneella. Varmasti voi olla, sehän on vain asennekysymys. Mut kyl mie jotain spesiaalia tahtoisin... Tai sitten en. Olen tyytyväinen siihen mitä minulle on luotu ja annettu. Voimallista viikkoa teille jokaiselle ja jättäkää ne hajusteet vähemmälle, pliis! Kiittää hän. Kiitos.