Elämäkuolema kuolemaelämä

Edellisessä postauksessa taisin päättää, että maanantai on hyvä päivä. Totta vieköön, se oli sellainen semi hyvä. En nyt ala täällä liikaa retostelemaan, ettei vaan joku kuvittele elämäni olevan yhtä vaaleanpunaista unelmaa. Ihan yhtä harmaata se on kuin muillakin, mutta mun harmaassa on kivasti eri vivahteita ja sävyjä. On niin kuin silleen mielenkiintoista. Tai ainakin jos niin kuvittelee... Ja hei, se ajatuksen voima. Se on siinä. Se taika.

Enihau. Joulu on pelastettu! Mandei oli se viimeinen päivä, jolloin jo varattu matka piti peruuttaa ilman kustannuksia. Perutukseni syyhän oli ne vaihdetut epämieluisat lentoaikataulut. Näytti jo hetken sille, että Martta pysyy pohjolassa, koska kaikki matkat ovat vain niin varattuja. Ei elämäni olisi siihen sortunut, mutta olin jo henkisesti kerennyt virittäytyä siihen, että pääsen tänä vuonna joulua pakoon aurinkoon. Katkerin mielin otin teleksin Finnmatkoille ja vielä ennen perutusta tein tiedustelun. Ja katso, yläkerta oli järjestänyt yhden paikan kaikilla mausteilla juuri minua varten. Sama hotla, sama mesta, mutta paremmat lentoaikataulut ja vieläpä kermapylly pääsee lentämään premium-luokassa. Jettejettemykkemykke Bra!! Taputtaa hän pieniä, tahmeita näppejään ja hymyilee onnellisena. Jonkun euron toi joulumatkailu ottaa, mutta rauhoitan talouspoliittista asiantuntijaani sillä, että olen sen ansainnut.

Maanantaina sain myös sellaisen ihmeen aikaiseksi, että nyt Lemon Decolla on myös nettiosoite. Ja mikä tekee siitä exlusiivisen, niin osoite on jo nyt linkitetty suoraan LD-blogiin. Huippuu! Siis, jos nyt mun firmaa etsitään osoitteella www.lemondeco.fi niin perille pääsee. Tää on niin rohfesionaalia. Jesss!

Katsokaapa tätä ihmettä! Jo vuosia mukanani vaeltanut mikälie palmu teki pitkän kesälomani jälkeen lievää kuolemaa. Oli kumartunut elämän edessä vallan vaakatasoon ja tarkoituksena olikin päästää se päiviltään. Asia unohtui tuonne verhon taakse ja nyt tämä unelmainen on tehnyt minulle temput. Puskee niin maan perkuleesti uutta itua, että enhän minä raski sitä hengiltä ottaa. Siinä jotenkin nuori ja vanha kohtaa esimerkillisesti ja kai mun täytyy antaa sille mahdollisuus. Ruma on kuin perkele, mutta en kaunokainen ole minäkään. Katsotaan mihin tuo johtaa. Hirveen mielenkiintoista on viherkasvinkin elämä. Niin on.

Tänään päivä vapautui työttömäksi. Ei se silti tarkoit asitä, etten tekisi mitään. Tässä aamutuimaan olen hikkupiljaa kasannut to do-listaa. Olen kyllä huomannut nämä listat oivallisiksi apuvälineiksi tehtyjen ja tekemättömien asioiden tuhoksi ja voimaksi. Tälle päivälle on 11 kohtaa, jotka tulee seljättää. Yksi niistä on jo yliviivattu. Enää vain kymmenen odottaa kosketustani. Yksi tehtävistä on saattaa partsi jouluvaloitukseen. Se saattaa kuullostaa yksinkertaiselle tehtävälle, mutta sitä se ei välttämättä ole. Joka vuosi, laitan kauden valot paikkaan nimeltä hyvä säilö, jemma josta varmasti ne löydän seuraavalla kerralla. Niinpä. Missähän ne mahtaakaan olla? Paikkoja on kokonaiset viisi kappaletta. Alkaen alakerran kellarista päätyen yläkerran vinttiin. Yleensähän se menee tietenkin niin, että ne löytyvät sieltä viimeisestä. Etsivä löytää tai menettää hermonsa. Huh, on siinä haastetta kerrakseen.

Tämä lääketieteellisesti kierotunut yksilö menee vaihteeksi käymään tohtorilla. Nyt vuorossa nenäkurkkukorvakaikkireikä tohtori. Hei, mä oon ihan oikeesti jo kävelevä vitsi. Tytöt duunissa uhkasivat ostaa joululahjaksi kodinsuurenlääkärikirjan. Minä siihen tuumaamaan, että ei se riitä, tarvitaan kokonainen sarja. Sellainen kakstoistosainen, missä lisäliitteenä on psykoloogiset ongelmat ja niiden seuraukset ihmisen kehityskaaressa. Nyt kun olen ymmärtänyt, että olen hajusteyliherkkä, niin tällä draaman tajulla jokainen metromatka on hengissä selviytymistarina. Eilen meinasin delaa, oli niin hirvee ödööri. Anna mun kaikki kestää ja vähä päälle.