Haaveileva Huumio

Nytpä minäkin joudun toteamaan, että tämä harmaus on saavuttanut sen mitä se yrittää. Vettä rätkii päin näköö ja ei enää masentavampaa voisi kuvitella. Tai kai sitä voisi kuvitella, mutta kyllä tässä täytyy saatana kaikki keinot ottaa käyttöön, että selväjärkisenä selviää. Niiiiiiin on harmaata. Eikä siinä mitä, harmaahan on kaunis väri, mutta... jotenkin yrittää alakuloa tunkea aivokatteeseeni.

Sinulle. Piristeeksi.

Herättyäni tunsin väsymystä, se kuuluu tähän vuodenaikaan. Nukkuu, mutta ei herää. Lepää mutta ei virkisty. Kahvikupposeni kera laahauduin partsille ja se alakulo löi päin näköö kuin metrinen halko. Hetken tunsin sellaista voimattomuutta, että haluaisin vain kaivautua syvälle sänkyyni ja kadota sinne. Mutta miepä en anna periksi. Tänään on veepee ja mun ei ole mikään pakko mennä ulos kastumaan. Löin kaikki valot päälle, heitin nasuun tukevan annoksen D-vitskuu ja kalaöljyy ( E-Epa 650mg.) Syöttehän te rakkaat niitä? Niissä on dopamiinia ja se auttaa alakuloon. Varsinkin, jos oikein kovasti uskoo niin. Ja minähän uskon! Kohdallani paras lääke tummuuteen on puuhastelu. En lamaannu vaan toimin. Aina löytyy himasta pikku puuhasteluu ettei tartte miettiä joutavia. Jos ei muuta, niin aina voi askarrella joulukoristeita, virkata patalappuja tai puristella mustapäitä.

Harrastan tässäkin asiassa sitä käänteistä ydinajattelua. On niin perkeleellisen ankeeta, että alkaa jo ihan huvittaa. Pakotan itseni huvittumaan, ehkäpä hiukkasen jopa hihitän. Ajattelen kukkasia, aurinkoa ja kaikkea ällö ihanaa. Kuin varkain tuo mieli kääntää kohti valoa, ja ikään kuin hiukkasen helepottaa. Kohta tanssahtelen ja pitsimekkoa päälleni sovitan. Voe tokkiisa, kun elämä onkin ihanaa!

Täst näin lähetään

Vielä lasyyrit pintaan

Eilen tein koemaalauksia seuraavaan kohteeseen. Tänään jatkan vetämällä lasyyrit pintaan. Tuollainen luova purkautuminen on juurikin paikallaan tässä hetkessä. Olisipa hillittömän ihanaa, jos mulla olisi se oma stuudio, missä kaikki tykötarpeet saisi olla esillä. Nyt tuo kaikki on aina työn takana, levittele ne nyt tuonne keittiön lattialle. Sotkuahan siitä tulee ja hiukka hermostuttaa. Kohteen värimaailma on kyllä minun tajuntaani hivelevä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen sitä toteuttaa. Joku päivä mulla on sellainen tila käytössä, missä voin rätkiä menemään niin, ettei tartte koko ajan varoa sotkemista. Siellä saattaisi jopa innostua taiteilemaan enemmänkin.

Hetkinen, nyt pitää hieman tarkastella. Miksi minä vain haaveilen? Miksi en tekisi oikeasti asian eteen jotakin? Jos tuollaisen tilan tarve on olemassa oleva, niin sellainenhan pitäisi hankkia. Eikä vain unelmoida. Okkei, se on myös talouspoliittinen asianhaara, mutta jos oikein kovasti sellaista haluaa ja tarvitsee, niin eikö silloin sen tarve ole perusteltua? Vai ons tää taas näitä mun harhakuvitelmia? Mulla on tapana ampua yli, eikä kaikki mun ideat suinkaan ole niitä kaikkein järkevimpiä. Ei ole niin, mutta mitään et saa, jos et yritä, tee ja toteuta. Aina ei voi onnistua, mutta mistä se on pois ja mitä? Elämä on lyhyt, liian lyhyt jossitteluun. Siis stuudio, työhuone, byroo  whatever olisi paikallaan. Tuumasta toimeen. Netti on oiva apuväline. Jos sulla sattuu olemaan tietoa moisesta, niin laittaa vaan viestiä. Edukas, lähellä ja  toimiva pikkutila voisi olla hakusessa.

Sieluni maisema

Nythän näyttää sille, että taivas itkee koko päivän. Luovun siis aamuisesta uintiretkestäni. Lasken kylmää vettä suihkukaapin pohjalle ja heittäydyn sinne pulikoimaan. Olkoon se avantoni. Ylennän myös itseni taivaallisiin olentoihin ja menen kuin menenkin ullakolle. Te tiedätte mikä mua siellä odottaa. Leipasen muutaman kakun, maksan laskut, järjestän itseni jouluksi aurinkoon ja keitän makkarakeiton. Siinäpä on syytä kerrakseen olla iloinen, hemaiseva, kaunis, suloinen ja järkyttävän onnellinen. Niin on. Taidan painua peiton alle. Juppe siellä jo odottaa...

P:S Kuvat on katutaidetta keskustasta